tiistai 27. elokuuta 2019

Yle: Poliisi epäilee kansanedustaja Sebastian Tynkkystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Yle: Poliisi epäilee kansanedustaja Sebastian Tynkkystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 27.8.2019

Poliisi epäilee perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkystä rikoksesta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Luukkonen Oulun poliisista vahvistaa Ylelle, että Tynkkysestä on aloitettu esitutkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tynkkynen kertoi rikosepäilystä sosiaalisen median kanavillaan maanantaina.

Luukkonen kertoo, että epäilty rikos liittyy vuonna 2017 Tynkkysen julkaisemiin Facebook-kirjoituksiin. Luukkonen ei kommentoi tutkinnallisista syistä, mistä kirjoituksista on kyse.

Tynkkynen on saanut tuomion vuonna 2017 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta Facebookissa julkaistuista kirjoituksista. Tynkkynen sai kirjoituksistaan 300 euron sakot. Hän ei ollut tuomion saadessaan vielä kansanedustaja.

Poliisilla on parhaillaan tutkinnassa myös kolmen muun kansanedustajat rikosepäilyt. Helsingin poliisi epäilee Päivi Räsästä (kd.), Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.