torstai 15. marraskuuta 2018

MTV: Afganistaniin palautettiin taas ihmisiä – Irakin palautukset yhä keskeytettyinä, sillä maa on kieltäytynyt ottamasta vastaan käännytettyjä ihmisiä

MTV: Afganistaniin palautettiin taas ihmisiä – Irakin palautukset yhä keskeytettyinä, sillä maa on kieltäytynyt ottamasta vastaan käännytettyjä ihmisiä 15.11.2018

Helsingin poliisi kertoo palauttaneensa Afganistaniin torstaiaamuna kolme ihmistä. Poliisin mukaan täysi-ikäisten ihmisten palauttaminen sujui rauhallisesti.

Viimeksi Afganistaniin on palautettu noin kuukausi sitten, kertoo Helsingin poliisin maasta poistamisesta vastaava ylikomisario Liisa Lintuluoto.

Palautukset Afganistaniin olivat käytännössä syksyllä jäissä jonkin aikaa, koska hallintotuomioistuin on antanut päätöksiin täytäntöönpanokieltoja, kertoo poliisitarkastaja Ari Jokinen Poliisihallituksesta.

Mitään virallista keskeytyslinjausta ei ole ollut, vaan voimassa ovat Maahanmuuttoviraston uusimmat linjaukset, joiden mukaan Afganistaniin voi palauttaa, mutta palautuksissa on alueellisia rajoituksia.

Irakin kanssa neuvottelut yhä kesken
Irakiin käännytykset ovat puolestaan olleet katkolla lokakuun alusta asti ja ovat yhä. Syy on se, että Irak on kieltäytynyt ottamasta vastaan pakolla käännytettyjä ihmisiä.

Irak ottaa vastaan vain vapaaehtoisesti palaavia kansalaisia, valottaa Jokinen tilannetta.

Sisäministeriö yrittää ratkaista tilannetta neuvottelemalla palautussopimuksesta Irakin kanssa. Neuvottelut ovat sisäministeriön mukaan yhä kesken.