torstai 8. syyskuuta 2011

Turun Sanomat: Turku yritti salata tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista

Turun Sanomat: Turku yritti salata tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista 8.9.2011

Turun kaupunki on yrittänyt salata itse teettämänsä selvityksen maahanmuuton kaupungille aiheuttamista kustannuksista. Selvityksen keväällä tilannut apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä (kok.) päätti luokitella sen luottamukselliseksi.

– Siinä vaiheessa kun se tilattiin, haluttiin ensin tilaajan saavan se, Kyttä kommentoi.

Hänen mukaansa selvitys on sittemmin laitettu kaupungin sisäiseen asiakirjajärjestelmään. Turkulaisille tai medialle tuloksista ei ole tiedotettu. Kyttä kiistää, että se johtuisi aiheen poliittisesta arkaluonteisuudesta.

Turun Sanomat ja Aamuset saivat Turun ammattikorkeakoulun tutkijoiden tekemän 52-sivuisen selvityksen haltuunsa tällä viikolla. Aamuset julkisti kokonaissumman jo keskiviikkona.

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten käyttämien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2009 hieman alle 37 miljoonaa euroa. Valtaosa tästä meni koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin.

Summasta reilut seitsemän miljoonaa liittyi maahanmuuttajien kotouttamisen erityspalveluihin kuten tulkkaukseen, koulutuksen tukitoimiin ja Turun ulkomaalaistoimistoon.

Tutkimuksen piti alun perin koskea vain kotouttamislain piiriin kuuluvia turkulaisia, mutta tutkijat laajensivat sen koskemaan kaikkia noin 12 000 vieraskielistä ja heidän käyttämiään palveluita.

Turun kaupunki teki vastaavan selvityksen ensimmäisen kerran vuonna 2001. Silloin tutkittiin vain alle kolme vuotta maassa olleita maahanmuuttajia, joten selvitykset eivät ole vertailukelpoisia. Vuotuiset kustannukset olivat kymmenen vuotta sitten noin 14 miljoonaa euroa.

Uuden selvityksen taustalla olleen ohjausryhmän jäsenet ovat asiasta vaitonaisia.

– Tästä on sovittu, että apulaiskaupunginjohtaja Kyttä omistaa raportin, joten kääntykää hänen puoleensa, ohjausryhmän puheenjohtaja Marit Holmberg sanoi.

_______________________________

YLE Turku: TS: Maahanmuuttajien kotouttaminen maksaa miljoonia

Maahanmuuttajien kotouttaminen maksaa Turulle kymmeniä miljoonia euroja, kertoo Turun Sanomat. Lehti on saanut käsiinsä Turun kaupungin tilaaman selvityksen, jonka mukaan maahanmuuttajien ja vieraskielisten turkulaisten käyttämät palvelut maksavat kaupungille 37 miljoonaa euroa vuosittain.

Valtaosa kustannuksista menee koulutukseen ja sosiaali- ja terveysmenoihin. Summasta reilut seitsemän miljoonaa liittyy maahanmuuttajien kotouttamisen erityispalveluihin, kuten tulkkaukseen, koulutuksen tukitoimiin ja Turun ulkomaalaistoimistoon.

Turun Sanomien mukaan Turku yritti alunperin salata tutkimuksen julkisuudelta. Lehden mukaan tehtyä selvitystä on jo ehditty kritisoida puutteelliseksi.