keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Aamuposti: Maahanmuuttajien opetukselle häätö parin päivän varoitusajalla

Aamuposti: Maahanmuuttajien opetukselle häätö parin päivän varoitusajalla 14.5.2014

Riihimäen viipalekoulussa säikähdettiin pahasti tiistaina, sillä opettajien saaman tiedon mukaan koulu pitäisi tyhjentää perjantaiksi.

Viipalekoulun on määrä siirtyä Lasitehtaan koulun ensi syksynä odottavaa oppilassumaa.

Puistikon viipalekoulussa opiskelee noin 50 maahanmuuttajaa, joista parikymmentä on valmistautumassa peruskoulun päättäviin kokeisiin ensi viikolla.

– Meille ei ole kerrottu, missä oppilaat opiskelevat maanantaista lähtien. Olemme aivan pöyristyneitä täällä, äimistelee opettaja Helmi-Paula Pulkkinen.

Yhtä hämmentyneinä tiedon vastaanottivat maahanmuuttajaopetusta antavan Riihimäen aikuislukion rehtori Usko Saraneva ja sivistystoimenjohtaja Esa Santakallio.

Tiedossa oli, että rakennus lähtee, mutta siirron oletettiin tapahtuvan koulun päätyttyä. Syy kiireeseen johtuu urakoitsijan aikataulusta, joka antaa myöten kahdelle vaihtoehdolle: ensi viikolle tai sitten syyskuulle.

– Syyskuu se ei missään nimessä voisi olla, sillä pienten lasten koulunkäynti on kuitenkin etusijalla, Santakallio sanoo.

Saraneva ja Pulkkinen ihmettelevät, miten urakoitsijan aikataulu ylipäätään voi ajaa koulutoiminnan yli.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI NÄKÖISLEHDESTÄ.