perjantai 2. toukokuuta 2014

Suomenmaa: Siirtolaisinstituutti: Jäitä hattuun maahanmuuttokeskustelussa

Suomenmaa: Siirtolaisinstituutti: Jäitä hattuun maahanmuuttokeskustelussa 2.5.2014

Siirtolaisuusinstituutti vetoaa puolueisiin ja EU-vaalien ehdokkaisiin, että maahanmuuttokeskustelu pysyisi asiallisena.

– Demokratiaan kuuluvat erilaiset näkemykset ja arvolataukset. Siirtolaisuusinstituutti vetoaa puolueisiin ja yksittäisiin EU-ehdokkaisiin, että vaaleissa siirtolaisuutta, maahanmuuttoa ja etnisiä kysymyksiä käsiteltäisiin rakentavasti ja ihmisarvoisesti, instituutin johtaja Ismo Söderling sanoo.

SÖDERLING näkee, että Eurooppa on vakavien väestöllisten haasteiden edessä.

Läntisessä Euroopassa jäsenmaiden väestörakenne muuttuu nopeasti.

– Suomi on tästä hyvä esimerkki. Suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä maamme työmarkkinoilla ja koko yhteiskunnassa tapahtuu nopeita väestö- ja työvoimapoliittisia muutoksia.

Väestöpaineet Eurooppaan kasvavat.

– Tämä liittyy muun muassa EU:n rajojen takana oleviin väestökriiseihin. Esimeriksi Syyrian konfliktin myötä yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotimaansa ja hakemaan turvaa maansa rajojen ulkopuolelta.

INSTITUUTTI muistuttaa vetoomuksessaan, että Ukrainan kriisi osoittaa, että lähialueilla tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa nopeastikin pakolaisuutta tai suurimuotoista maastamuuttoa.

Väestökriisi on kasvamassa myös välittömästi EU:n rajojen ulkopuolella, erityisesti Pohjois-Afrikassa. Niin sanottujen Maghreb-maiden väestö kasvaa nopeasti, ja nykyisin noiden maiden väestöstä noin puolet on alle 15-vuotiaita.

Euroopan unioni on enenevässä määrin rakentamassa valvontaa rajoilleen.

– Käytännössä tämä lisää ihmissalakuljetusta unionin alueelle. Samoin paperittomien määrät lisääntyvät jäsenmaissa mikäli lupapolitiikkaa kiristetään, instituutin johtaja Söderling tuumaa.