keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Talouselämä: IL: Törkeä rikosaalto levinnyt koko maahan - "Ulkomaalaisten osuus 80-90 prosenttia"

Talouselämä: IL: Törkeä rikosaalto levinnyt koko maahan - "Ulkomaalaisten osuus 80-90 prosenttia" 30.7.2014

Taskuvarkauksia tehtailevat kiertolaiset piinaavat nykyisin koko maata, kertoo Iltalehti.

Helsingissä tiukentunut valvonta on osasyy rikollisten kiertolaisten levittäytymiseen ympäri maata.

"Massat ovat lähteneet liikkeelle. Tästä on nyt tullut koko Suomen, ei vain pääkaupunkiseudun ongelma.", kertoo rikoskomisario Kari Pasanen Keskusrikospoliisista IL:lle.

Helsingissä taskuvarkauksien määrä onkin laskenut huimasti.

"Helsingissä on kirjattu tänä vuonna 1 000 taskuvarkautta vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan", sanoo rikoskomisario Jouni Niskanen Helsingin poliisista IL:lle.

Niskasen mukaan Helsingissä tapahtuvista taskuvarkauksista 80-90 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä.

Hän myös kertoo, että taskuvarkaat kohdistavat iskunsa usein puoluskyvyttömiin henkilöihin. Yleinen temppu on laittaa väkisin uhrin kaulaan rihkamaketju, minkä yhteydessä viedään arvoketjut.

"Tänä vuonna tapauksia on raportoitu Helsingissä 19. Tekijänä on yleensä nainen ja kohde on iäkäs tai puolustuskyvytön ihminen. Erittäin harmillisia ovat tapaukset, joissa leskeltä on viety kaulassa roikkunut vihkisormus tai esimerkiksi rippikoulusta asti mukana kulkenut risti."