keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Yle: Osa ukrainalaispoimijoista ei uskalla palata kotiinsa

Yle: Osa ukrainalaispoimijoista ei uskalla palata kotiinsa 30.7.2014
Radio Kajaus: Ukrainalaispoimijat pohtivat turvapaikan hakemista Suomesta
Kainuun Sanomat: Ukrainalaispoimijat hakeneet turvapaikkaa

Varsinkin Itä-Ukrainan alueelta marjoja Suomeen poimimaan tulleet pohtivat turvapaikan hakemista joko Suomesta tai Venäjältä. Ensimmäiset hakemukset viranomaisille on jo jätetty, kertoo Radio Kajaus.

Ukrainan kriisin syveneminen on saanut Suomeen tulleet marjanpoimijat miettimään kotiin palaamisen turvallisuutta. Jo nyt osa marjanpoimijoista on päätynyt hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Esimerkiksi Sotkamossa Antti Kelan palveluksessa olevat 50 ukrainalalaispoimijaa ovat pohtineet yhdessä yrittäjän kanssa vaihtoehtoja.

– Yksi perhe on jo turvapaikkaa hakenut ja saanut asiansa käsiteltäväksi. Myös toinen perhe tulee hakemaan. Semmoinen kutina minulla on, että Itä-Ukrainan sotaiselta alueelta tulleista useimmat tulevat hakemaan turvapaikkaa joko Suomesta tai Venäjältä.

Poimijat saapuivat Suomeen aikana, jolloin levottomuudet eivät olleet vielä karanneet käsistä Itä-Ukrainassa.

– Toki poimijat olivat tullessaan huolissaan tilanteesta. Nyt heidän kotiseuduillaan on muun muassa poltettu taloja, joten huolikin on kasvanut peloksi.

Kelan mukaan myös muut ukrainalaispoimijoita palkanneet yrittäjät ovat kertoneet poimijoiden pelosta palata kotimaahan. Kaikkiaan Suomessa on muutama tuhat lähinnä marjoja poimivia ukrainalaisia kausityöläisiä.


_____________________________________________

Radio Kajaus: Ukrainalaispoimijat pohtivat turvapaikan hakemista Suomesta

Ukrainan hallituksen, venäläismielisten kapinallisten ja Venäjän välinen aseellinen konflikti Itä-Ukrainassa on edennyt siihen pisteeseen, että yhä useampi siviili on valmis muuttamaan pois konfliktialueelta ja kotimaastaan.

Ukrainan tilanne näkyy myös Suomessa. Siitä kertovat lisääntyneet turvapaikanhakijoiden lukumäärät. Vuonna 2013 yhteensä viisi henkilöä haki turvapaikkaa Suomesta. Tuoreimpien lukujen mukaan tämän vuoden aikana Suomesta turvapaikkaa on hakenut jo 80 ukrainalaista.

- Hakijamäärä on koko ajan nousussa, toteaa turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo Maahanmuuttovirastosta.

Radio Kajauksen saamien tietojen mukaan osa kuuluvuusalueella työskentelevistä ukrainalaisista on hakemassa turvapaikkaa Suomesta ja osa on aloittanut jo hakuprosessinsa.

- Ihmiset ovat hyvin peloissaan ja pohtivat, lähdetäänkö takaisin, kertoo sotkamolainen Antti Kela.

Työvoimavälityksen ammattilaisen Antti Kelan mukaan ukrainalaiset pohtivat kolmea vaihtoehtoa. Marjanpoimijat miettivät palaavatko he varsinaiselle sota-alueelle takaisin, menevätkö Venäjälle, josta automaattisesti saa passin ja kansalaisuuden vai hakevatko he turvapaikkaa Suomesta.

- Se vaihtoehto on, että haetaan turvapaikkaa Suomesta ja myöhemmin, jos kriisi jatkuu, tänne kotiudutaan, toteaa Kela.

Lain mukaan turvapaikkaa voi hakea vain Suomen rajalla tai alueella. Niillä henkilöillä, jotka ovat tulleet Suomeen esimerkiksi marjanpoimintaan, on mahdollisuus hakea turvapaikkaa, jos arvioivat, että palatessaan kotimaahansa heillä on pelko joutua vainotuksi tai katsovat, että kotialueella on sellainen konflikti, etteivät voi palata.

Turvapaikkaa voi hakea turvapaikkaa Suomesta, jos turvapaikan hakija oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella. Turvapaikkaa voi hakea myös, jos hakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa pysyvässä asuinmaassa vainotuksi alkuperänsä, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteensä vuoksi.

Edellytykset turvapaikan saamiselle arvioidaan aina yksilöllisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon olosuhteet kotimaassa. Ukrainan osalta hakemuksia tulee suurimmaksi osaksi maan itäosasta.

- Meillä ei niin sanottua peruskategoriaa ja -linjausta ole Ukrainan kohdalta tehty. Mutta onhan täysin selvää, että siellähän on tällä hetkellä aseellinen konflikti menossa ja tältä pohjalta näitä asioita arvioidaan, kertoo Esko Repo.

- Pitää huomioida, että Suomessa ukrainalaiset ovat pääasiassa lupapuolella olleet oleskeluluvan hakijoita ja työn perusteella maassa olleita. Näitä kausityöntekijöitä ymmärtääkseni taitaa tämän kesän ja kevään aikana olla tulossa tai tulee muutama tuhat.

Antti Kela toimii myös Radio Kajauksen toimitusjohtajana.


__________________________________________________

Kainuun Sanomat: Ukrainalaispoimijat hakeneet turvapaikkaa

Itä-Ukrainasta Suomeen kausitöihin tulleet poimijat eivät halua palata sodan keskelle.

Ulkomaalaisia marjanpoimijoita Kainuusen välittävä Antti Kela kertoo, että osa ukrainalaisista poimijoista on hakenut tai aikoo hakea turvapaikkaa Suomesta. Kelan työnvuokrausyrityksen kautta toimivista 60 poimijasta noin 45 – 50 on hänen mukaansa ukrainalaisia.

– Tällä hetkellä ukrainalaispoimijoista 10 prosenttia on jo hakenut turvapaikkaa, ja toinen 10 prosenttia hakee ensi maanantaina, sanoo Kela.

Kelan palkkaamat ukrainalaiset ovat kotoisin sekä maan itä- että länsiosista. Hänen mukaansa turvapaikan hakeminen on mielessä kaikilla Itä-Ukrainasta tulleilla.

Yrittäjä uskoo, että turvapaikanhakijoilla on realistinen mahdollisuus saada oleskelulupa Suomeen. Kela kertoo, että osalle hakijoista on jo etsitty asuinpaikkaa käsittelyn ajaksi, jos heillä ei ole ollut vakituista majoitusta.

Kela suhtautuu luottavaisesti siihen, että peloissaan olevien marjanpoimijoiden ei tarvitse töiden loputtua palata kotiinsa sotatilan keskelle.

– Uskoisin, että Itä-Ukrainan alueelta tulleille hyväksytään pakolaisstatus tämän vuoden aikana, hän sanoo.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi Radio Kajaus. Antti Kela on myös Radio Kajauksen toimitusjohtaja.