maanantai 25. heinäkuuta 2016

Ilta-Sanomat: Ben Zyskowicz syyttää Sebastian Tynkkystä rasismista – ”Palautettava BB-taloon”

Ilta-Sanomat: Ben Zyskowicz syyttää Sebastian Tynkkystä rasismista – ”Palautettava BB-taloon” 25.7.2016

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) arvostelee ankarasti Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen viimeisimpiä kannanottoja.

Tynkkynen julisti FB-kirjoituksessaan viime tiistaina mm, että ”Islam pitää kitkeä Suomesta pois” ja tyhjentää Suomi ihmisistä, ”joilla ei ole syytä oleskella maassamme.”

– Esimerkiksi Irakin, Afganistanin ja Somalian maalinjaukset ovat muuttuneet ja meidän on tehtävä kaikkemme, että saamme kyseisistä kunniakulttuurin maista tulevan väen takaisin omiensa pariin, Tynkkynen kirjoitti.

– Jos keskustelu alennetaan tälle tasolle ja tällä linjalla jatketaan, minä voin yhtä hyvin vaatia, että Tynkkynen palautetaan BB-taloon, Zyskowicz kuittaa Tynkkyselle tänään julkistamassaan tiedotteessa.

Tynkkynen osallistui Big Brother -tositelevisiosarjaan 2011.

Zyskowiczin mukaan maahanmuuttopolitiikasta tulee voida käydä yhtä avointa ja vapaata keskustelua kuin muistakin suomalaisen politiikan osa-alueista.

– On kuitenkin aivan eri asia Tynkkysen tavoin demonisoida yksi kokonainen uskontokunta ja hyökätä tuon uskonnon seuraajia vastaan. Tynkkynen kirjoittaa muun muassa, että ”islam pitää kitkeä Suomesta pois” ja että ”kaikki vaan nopeasti ulos”, Zyskowicz sanoo.

– Tässä ei tosiasiassa ole kyse maahanmuuttopolitiikasta, vaan islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta. Samaan aikaan Tynkkysen johtama Perussuomalaiset Nuoret ehdottavat (21.7.), että Suomen laista poistetaan pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta, hän jatkaa.

Zyskowicz kirjoittaa lisäksi ettei Tynkkynen ole ensimmäinen perussuomalaisten riveistä tullut rasismikohun aiheuttaja.

– Kysymys kuuluukin, miten kauan perussuomalainen puolue, joka on hallitusvastuussa ja joka on sitoutunut vastustamaan rasismia, voi jatkuvasti tarjota toimintakentän sellaisille poliittisille toimijoille, jotka kiihottavat ihmisiä islaminuskoisia vastaan ja syyllistyvät suoranaiseen rasismiin.