tiistai 19. heinäkuuta 2016

Yle: Englanninkielisten opetusohjelmien hakijamäärät romahtivat Mikkelissä – syynä opiskelun ilmaisuuden poistuminen

Yle: Englanninkielisten opetusohjelmien hakijamäärät romahtivat Mikkelissä – syynä opiskelun ilmaisuuden poistuminen 19.7.2016

Mikkelin ammattikorkeakoulu peri ensimmäistä kertaa 100 euron hakijamaksun, mikä verotti koulun hakijamääriä kolmanneksella. Nyt pelätään sitä, miten ensi vuoden syksystä alkaen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta perittävät lukukausimaksut vaikuttavat.

Mikkelin ammattikorkeakoulu peri ensimmäistä kertaa 100 euron hakijamaksun EU:n ulkopuolelta tuleville. Koulun hakijapalveluiden suunnittelija Riitta Heikkilän mukaan tästä seurasi hakijamäärän rankka putoaminen. Määrä kutistui kolmanneksella.

Tänä vuonna ensisijaisia hakijoita oli 180 kun viime vuonna haki 274.

– Siinä varmasti vaikuttaa 100 euron hakijamaksu, ns. turhat hakijat tippuivat pois, Heikkilä toteaa.

"Pelottaa, että mikä sen vaikutus tulee olemaan"

Mikkelin ammattikorkeakoulussa on kolme englanninkielistä linjaa; business management eli liiketalous, environmental engineering, eli ympäristöteknologia ja information technology eli tietotekniikka.

Tänä syksynä linjoilla aloittaa viimeinen porukka, joka voi suorittaa opintonsa kokonaan ilman lukukausimaksuja. Vuoden 2017 syksyllä lakimuutos tekee pakolliseksi lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville. Myös Mikkelissä.

– Pelottaa, että mikä sen vaikutus tulee olemaan, Heikkilä huokaa.