maanantai 21. lokakuuta 2019

Yle: Suomalainen nimi on valtava etu Suomen työmarkkinoilla – tutkija lähetti tuhansia työhakemuksia eri nimillä ja tulokset hätkähdyttävät

Yle: Suomalainen nimi on valtava etu Suomen työmarkkinoilla – tutkija lähetti tuhansia työhakemuksia eri nimillä ja tulokset hätkähdyttävät 21.10.2019
Yle: "En olettanut, että tulos olisi noin raju" – nimen vaikutus työnhaussa hätkähdytti työnantajia, ratkaisuksi ehdotetaan nimetöntä työnhakua

Työmarkkinoiden arvojärjestyksen huipulla on suomalaistaustainen nainen ja pohjimmaisena somalialaistaustainen mies.

“Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä”, sanoo suomalainen sananlasku.

Käytännössä nimi ratkaisee paljon. Esimerkiksi Abdirashid Mohamedin on Aino Hämäläistä vaikeampi saada Suomessa työpaikka, vaikka Abdirashid ja Aino olisivat täsmälleen yhtä päteviä.

Tähän johtopäätökseen päätyy Koneen säätiön rahoittama tutkimus, jossa selvitettiin Suomen työmarkkinoilla piilevää syrjintää.

– Tätä tapahtuu Suomessa hyvin perustasolla, matalapalkkaisissa töissä. Jos on tarjolla työntekijä, jolla on suomenkielinen nimi, todennäköisesti hänet palkataan, sanoo Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Akhlaq Ahmad.

Väitteen tukena on perusteellinen käytännön koe. Vuosina 2016–2017 Ahmad lähetti 5 000 työhakemusta, suomalaisilla ja ulkomaalaisilla nimillä. Tutkijan tarkoitus oli selvittää, vaikuttaako nimi siihen kenet kutsutaan työhaastatteluun.

Nyt Ahmad analysoi tuloksia. Ne ovat hätkähdyttäviä.

Työmarkkinoilla on hierarkia, ja se on karua luettavaa ei-eurooppalaisille
Ahmad loi tutkimustaan varten viisi työnhakijaryhmää, jotka edustivat viittä etnistä taustaa: suomalainen, englantilainen, venäläinen, irakilainen ja somalialainen.

Sitten tutkija lähetti jokaisesta ryhmästä työhakemuksen tuhanteen avoimeen työpaikkaan te-toimiston sivujen kautta. Alat olivat ravintolatyö ja pitopalvelu, vähittäiskauppa, toimistotyö, siivoustyö ja asiakaspalvelu.

Kuvitellut työnhakijat olivat tasavahvoja: Sama koulutus, saman verran työkokemusta. Kaikki olivat käyneet koulunsa Suomessa mikä vihjasi, että he olivat joko syntyneet Suomessa, tai muuttaneet Suomeen alle kouluikäisenä. Kaikki puhuivat erinomaista suomea. Puolet hakijoista oli naisia ja puolet miehiä.
...