keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

HS: Alle tuhannen asukkaan Pelkosenniemelle halutaan pakolaisia

Helsingin Sanomat: Alle tuhannen asukkaan Pelkosenniemelle halutaan pakolaisia 1.7.2015

Viisi pelkosenniemeläistä kunnanvaltuutettua jätti maanantaina kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jonka mukaan Pelkosenniemen tulisi hakeutua pakolaisia vastaanottavaksi kunnaksi. Mikäli ehdotus etenee käytäntöön, tulisi noin 950 asukkaan Pelkosenniemestä ensimmäinen pakolaisia vastaanottava Lapin pikkukunta.

Aloitteen takana on Pelkosenniemen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pekka Nyman (vihr.) Hänen lisäkseen aloitteen allekirjoitti kaksi keskustan ja kaksi vasemmiston kunnanvaltuutettua. Pelkosenniemellä on yhteensä 15 kunnanvaltuutettua.

"25 vuotta sitten Pelkosenniemellä keskusteltiin somalipakolaisten vastaanottamisesta, mutta silloin asian edistämistä ei aloitettu. Nyt kun maailman hätä on niin suuri, mikseivät Lapin pienet kunnatkin voisi ottaa pakolaisia? Parempi ihmisten on olla minikunnissa kuin sota-alueilla", Nyman sanoo.

Koska Pelkosenniemellä on tyhjillään olevia kunnan vuokra-asuntoja, pakolaisten asuttaminen onnistuisi helposti.

"Taloudellisesti kunta ei varmaan jäisi plussalle pakolaisista, mutta monikulttuurisuus voi tuoda aineettomia etuja, jotka voivat olla kunnalle ja kuntalaisille positiivinen asia", Nyman arvioi.

Nymanin mukaan siitä, montako pakolaista kunta voisi ottaa, ei ole vielä keskusteltu. Hän uskoo, että mahdollinen pakolaisten vastaanottaminen jakaisi kuntalaisten mielipiteet.

"Kun somalipakolaisista keskusteltiin, osa kuntalaisista vastusti ajatusta ja osa oli hyvinkin positiivisella mielellä. Niin ehkä olisi nytkin."

Pelkosenniemen kunnanhallituksen on Nymanin mukaan tarkoitus alkaa käsitellä aloitetta kesälomakauden jälkeen ja selvittää yhdessä Ely-keskuksen kanssa, mitä pakolaisten vastaanottaminen vaatisi.

Valtuustoaloitteesta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.