perjantai 3. heinäkuuta 2015

Keskisuomalainen: Pikkukunnat päihittävät isot pakolaisten vastaanottajina – Lisää paikkoja tarvittaisiin yhä

Keskisuomalainen: Pikkukunnat päihittävät isot pakolaisten vastaanottajina – Lisää paikkoja tarvittaisiin yhä 3.7.2015

Suomalaisten kuntien pakolaisille tarjoamien sijoituspaikkojen määrä jää edelleen Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteesta. Kunnissa on tänä vuonna tarjolla vain hieman reilut tuhat paikkaa kiintiöpakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Vastaanottajiksi on sitoutunut 47 kuntaa.

Lukumäärällisesti eniten pakolaisia on ilmoittanut vastaanottavansa Tampere, joka tarjoaa yhteensä 100 paikkaa. Jyväskylässä paikkoja on 49.

Pakolaisia vastaanottamaan ovat sitoutuneet myös useat pikkukunnat. Suhteessa suurimpia vastaanottajia on 1 846 asukkaan Pertunmaa, joka ottaa vastaan tänä vuonna 30 kansainvälisen suojelun tarpeessa olevaa ihmistä. Myös 6 594 asukkaan Juva 30 paikallaan ja 5 566 asukkaan Maalahti 20 paikallaan ovat suhteessa isoja avun tarvitsijoiden vastaanottajia.

Maamme suurimman kaupungin Helsingin kymmenen kiintiöpaikkaa jättää kaupungin sen sijaan listalla häntäpäähän. KSML laski oheiseen taulukkoon minkä verran kunnat nykyisellä suhdeluvullaan ottaisivat pakolaisia 100 000 asukasta kohti.

Pakolaispäätös on poliittinen

Käytännössä kuntien sopimat paikat menevät kiintiöpakolaisille, joita Suomi ottaa tänä vuonna 1 050. Myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille varsinaisia kuntapaikkoja ei riitä. Heidän onkin pääsääntöisesti etsittävä uusi kotipaikka ja asunto omatoimisesti tai vastaanottokeskuksen avustamana.

Kunnat tekevät kansainvälistä suojelua saavien ihmisten vastaanottamisesta poliittiset päätökset. Pakolaisia vastaanottavat kunnat sopivat kiintiöstään ely-keskusten kanssa.

Taulukon paikkatiedot ovat peräisin Työvoima- ja elinkeinoministeriöstä, ja ne kuvaavat kuluvan vuoden huhtikuun lopun tilannetta. Joitakin päätöksiä kunnissa on saatettu vielä alkukesän aikana tehdä.

Kunta Asukasluku Paikkoja Paikkoja / 100 000 asukasta
Pertunmaa 1846 30 1625,1
Juva 6594 30 455,0
Maalahti 5566 20 359,3
Luoto 5113 10 195,6
Hirvensalmi 2314 4 172,9
Kemi 21868 35 160,1
Kuusamo 15784 25 158,4
Tornio 22313 35 156,9
Kruunupyy 6668 10 150,0
Uusikaarlepyy 7516 10 133,0
Mänttä-Vilppula 10700 14 130,8
Kauniainen 9306 10 107,5
Mustasaari 19312 20 103,6
Iisalmi 22088 20 90,5
Pedersöre 11106 10 90,0
Janakkala 16867 15 88,9
Rovaniemi 61444 50 81,4
Pirkkala 18700 15 80,2
Pudasjärvi 8358 6 71,8
Parainen 15454 10 64,7
Lohja 47598 30 63,0
Vaasa 66675 40 60,0
Nurmijärvi 41802 25 59,8
Kuopio 111049 65 58,5
Mikkeli 54586 30 55,0
Lempäälä 22406 12 53,6
Pietarsaari 19593 10 51,0
Porvoo 49929 25 50,1
Tampere 223260 100 44,8
Joensuu 74990 30 40,0
Kirkkonummi 38458 15 39,0
Järvenpää 40725 15 36,8
Jyväskylä 135767 49 36,1
Oulu 196941 50 25,4
Naantali 18901 4 21,2
Kokkola 47453 10 21,1
Lieto 19240 4 20,8
Raisio 24381 5 20,5
Lahti 103829 20 19,3
Salo 54239 10 18,4
Kouvola 86292 15 17,4
Hämeenlinna 67999 10 14,7
Lappeenranta 72602 10 13,8
Espoo 267318 30 11,2
Turku 184297 20 10,9
Helsinki 625268 10 1,6