perjantai 1. helmikuuta 2013

Poliisi: Puukotus Jyväskylän kaupunginkirjastossa, 5. tiedote

Poliisi: Puukotus Jyväskylän kaupunginkirjastossa, 5. tiedote 1.2.2013
Aamulehti: Jyväskylän yhteenotossa kuusi osallista
Kansan Uutiset: Järjestäjä muistuttaa poliisia: Tässä hyökättiin julkiseen tilaisuuteen ja hyökkäys onnistuttiin torjumaan
Aamulehti/STT: Perussuomalaisten Mäntylä: Juho Eerolan asema ratkaistaan puoluekokouksessa
Uusi Suomi: Perussuomalaisten Packalén: ”En jaksa uskoa, että kyse olisi myyntitempusta”
Yle: Kirjailija ihmettelee poliisin tietoja Jyväskylän välikohtauksesta
Yle: Jyväskyläläiset valmistelevat uutta äärioikeistoiltaa
Keskisuomalainen: Suomen Vastarintaliike julkaisi näkemyksensä kirjastopuukotuksen tapahtumista
Suomen Vastarintaliike: Äärivasemmisto sanelee median uutisointia
Suomen fasismin vastainen toiminta - ANTIFA: Mikä on Suomen fasismin vastainen toiminta?
Tulva: Terveiset Jyväskylästä - Natsit hyökkäsivät kirjastoon
Yle Keski-Suomi: Näin stand up -koomikko koki Jyväskylän iskun

Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut Jyväskylän kirjastossa 30.1.2013 puukotukseen kärjistyneen välikohtauksen kaikkia osallisia. Henkilöt, jotka pyrkivät estämään kolmihenkisen seurueen sisälle pääsyn tilaisuuteen, on kuulusteltu. Sen sijaan tilaisuuteen sisälle pyrkineestä seurueesta kaikkia ei ole tavoitettu kuulusteluun.

Tilaisuuden järjestäjän toimesta oli pyydetty vapaaehtoista henkilöä seuraamaan paikalle tulijoita äärioikeistolaisten aiheuttaman mahdollisen häiriön vuoksi. Mies ei ollut virallinen järjestyksenvalvoja. Yhteenotto syntyi hänen pyrkiessään estämään kolmen henkilön sisälle pääsyn, koska arveli heidän aiheuttavan häiriötä. Häntä oli tullut auttamaan paikalla ollut mies, jota puukotettiin yhteenoton aikana ylävartaloon. Mies oli saapunut oma-aloitteisesti turvaamaan tilaisuutta mahdollisilta häiriöiltä. Paikalle oli välikohtauksen aikana tullut useita henkilöitä, mutta varsinaiseen yhteenottoon osallistui tämän hetkisen tiedon mukaan kuusi henkilöä.

Puukotetun miehen vamma ei ollut vakava. Myös osa muista tilanteessa mukana olleista on saanut lieviä vammoja.

Molemmilla osapuolilla on ollut hallussaan toisen vahingoittamiseen soveltuvia välineitä. Tältä osin poliisi tarkentaa, että jokaisella välikohtaukseen osallistuneella välineitä ei kuitenkaan ole ollut.

Poliisi jatkaa esitutkintaa viikonlopun yli. Seuraava tiedote annetaan tutkinnan edistymisen myötä aikaisintaan maanantaina 4.2.2013.

__________________________________________

Aamulehti: Jyväskylän yhteenotossa kuusi osallista

Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut Jyväskylän kirjastossa 30.1.2013 puukotukseen kärjistyneen välikohtauksen kaikkia osallisia.

Henkilöt, jotka pyrkivät estämään kolmihenkisen seurueen sisälle pääsyn tilaisuuteen, on kuulusteltu.

Sen sijaan tilaisuuteen sisälle pyrkineestä seurueesta kaikkia ei ole tavoitettu kuulusteluun.

Tilaisuuden järjestäjän toimesta oli pyydetty vapaaehtoista henkilöä seuraamaan paikalle tulijoita äärioikeistolaisten aiheuttaman mahdollisen häiriön vuoksi. Mies ei ollut virallinen järjestyksenvalvoja.

Yhteenotto syntyi hänen pyrkiessään estämään kolmen henkilön sisälle pääsyn, koska arveli heidän aiheuttavan häiriötä.

Häntä oli tullut auttamaan paikalla ollut mies, jota puukotettiin yhteenoton aikana ylävartaloon. Mies oli saapunut oma-aloitteisesti turvaamaan tilaisuutta mahdollisilta häiriöiltä.

Paikalle oli välikohtauksen aikana tullut useita henkilöitä, mutta varsinaiseen yhteenottoon osallistui tämän hetkisen tiedon mukaan kuusi henkilöä.

Puukotetun miehen vamma ei ollut vakava. Myös osa muista tilanteessa mukana olleista on saanut lieviä vammoja.

Molemmilla osapuolilla on ollut hallussaan toisen vahingoittamiseen soveltuvia välineitä. Tältä osin poliisi tarkentaa, että jokaisella välikohtaukseen osallistuneella välineitä ei kuitenkaan ole ollut.

Poliisi jatkaa esitutkintaa viikonlopun yli.

_____________________________________________________

Kansan Uutiset: Järjestäjä muistuttaa poliisia: Tässä hyökättiin julkiseen tilaisuuteen ja hyökkäys onnistuttiin torjumaan

Jyväskylän kirjatilaisuus uusitaan.

– Tässä hyökättiin julkiseen tilaisuuteen ja hyökkäys onnistuttiin torjumaan, Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtori Irma Hirsjärvi painottaa keskiviikkona tapahtuneesta kirjastopuukotuksesta.

– Se on pääasia.

Opisto oli yksi kolmesta järjestäjätahosta tilaisuudessa, johon pyrkineet henkilöt aloittivat tappelun, joka päätyi järjestystä valvoneen henkilön puukotukseen iltakuudelta yleisessä kirjastossa. Tilaisuudessa keskusteltiin Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Äärioikeisto Suomessa.

Hirsjärvi haluaa muistuttaa asiasta, koska pitää outona poliisin tiedotuksen linjaa. Poliisin perjantaina antamassa tiedotteessa kummankin osapuolen varustautumisesta vahingoittamiseen tarkoitetuilla astaloilla.

– Jäi olo, että ikään kuin järjestäjät olisivat kutsuneet aseellisen partion ovelle, hän sanoo.

Varovaisuutta osoitteluun

Hirsjärvi pääsi paikalle myöhässä keskiviikon lumimyrskyn vuoksi ja yhteenotto oli jo ohi. Hän ei ota kantaa siihen, oliko jollain jotain astaloita, mutta kehottaa varovaisuuteen, kun puhutaan siitä, kenellä mitäkin oli.

– Pitäisi olla aika tarkka siitä, kuka on taho. Paikalla oli niin järjestäjän edustajia kuin paljon muita ihmisiä, hän sanoo.

Hirsjärvi toteaa, että kyseisentyyppisissä tilaisuuksissa ei tapaa olla virallisia turvajärjestelyitä vaan toimitaan omien porukoiden voimin.

–Ovelle oli pyydetty ihmisiä, hän kuvaa.

Hirsjärvi pitää hyvänä sitä, että poliisi tutkii asian tarkkaan. Hän painottaa, että keskiviikon kaltainen hyökkäys on tapahtumajärjestäjän painajainen.

– Mutta se on erikoinen tapa käsitellä tapahtunutta, jos annetaan ymmärtää, että tässä on rakennettu aseellista yhteenottoa. Tässähän yritettiin hyökätä julkiseen tilaisuuteen, jossa oli 80 ihmistä. Tärkeintä on, että hyökkäys on torjuttu.

Tilaisuus uusiksi

Hirsjärvi sanoo, että tapahtuma toki aiheuttaa pelkoa.

– Totta kai. Siksi päätimme välittömästi, että järjestämme tilaisuuden uudestaan. Pelkoa vastaan voi taistella vain avoimuudella ja keskustelulla.

Uusi tilaisuus järjestetään heti, kun se sopii kirjan tekijöille. Hirsjärvi toivoo, että se voidaan pitää samassa paikassa kuin keskiviikkona.

– Kirjasto on sananvapauden sydän. Kun kirjastoon hyökätään, pitää huolehtia siitä, että tilanteeseen ei alistuta. Kirjaston pitää olla yhteiskunnallisen keskustelun paikka.

Kulminaatiopiste?

Hirsjärveä keskiviikon tapahtumat ovat järkyttäneet.

– Kun tulin paikalle, tapasin joukon täriseviä nuoria, hän kuvaa.

– Olen isosti vihainen siitä, että me vanhat olemme päästäneet tilanteen näin pahaksi.

Hän on havainnut keskiviikon jälkeen muutosta ilmapiirissä.

– Näen, että tämä hyökkäys oli kulminaatiopiste, jossa me suomalaisina otamme kantaa siihen, tapahtuuko tällaista jatkossa vai ei.

Hänestä on hyvä, että jopa Hommafoorumilla on irtisanouduttu hyökkäyksestä ja toivotettu puukotuksen uhrille tervehtymistä.

– Sielläkin näkyy uudenlaisen keskustelun alku.

_____________________________________________


Aamulehti/STT: Perussuomalaisten Mäntylä: Juho Eerolan asema ratkaistaan puoluekokouksessa

Perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtajan Hanna Mäntylän mukaan toisen varapuheenjohtajan Juho Eerolan asema puolueessa nähdään ensi kesän puoluekokouksessa.

Eerolan Jyväskylän puukotustapaukseen liittyvät kommentit ovat herättäneet arvostelua. Eerola sanoi eilen STT:lle epäilevänsä, että Jyväskylän puukotustapaus oli Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajien järjestämä mainostemppu. Facebookissa Eerola puolestaan antoi patriooteille vinkin, ettei vastaaviin tilaisuuksiin mentäessä kannattaisi näyttää patriooteilta.

Mäntylä ei halua kommentoida Eerolan puheita. Hänen mukaansa ne eivät edusta puolueen kantaa.

– Olisi hienoa, että tultaisiin enemmän ulos asiakysymyksillä ja teemoilla, joita me puolueena halutaan viedä eteenpäin, kuten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ihmisten toimeentulo.

Mäntylä ei halua kommentoida Eerolan edellytyksiä toimia varapuheenjohtajana.

– On puolueen kentän ja puoluekokouksen tehtävä ensi kesänä arvioida kuka toimii missäkin tehtävässä.

STT ei tavoittanut perjantaina puheenjohtaja Timo Soinia, joka on matkalla Marokossa.

______________________________________________

Uusi Suomi: Perussuomalaisten Packalén: ”En jaksa uskoa, että kyse olisi myyntitempusta”

Perussuomalaisten kansanedustajan ja Helsingissä poliisina työskennelleen Tom Packalénin mukaan politiikkaan liittyvien yleisötilaisuuksien turvallisuus pitäisi ottaa vakavasti.

- Väkivallantekoja on kuitenkin sattunut, joten pitää varautua siihen, että myös poliittisilla areenoilla tulee tällaisia tapauksia, Packalén sanoo.

Packalénin mukaan Jyväskylän puukotuksen kaltaiset tapaukset ovat kuitenkin onneksi Suomessa marginaalisia. Yhtä henkilöä puukotettiin Jyväskylässä Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjoittamaan Äärioikeisto Suomessa -kirjaan liittyvän tilaisuuden yhteydessä.

Julkisuudessa levisivät puukotuksen jälkeen perussuomalaisten toisen varapuheenjohtajan Juho Eerolan kommentit, joiden mukaan äärivasemmiston väkivaltaa ilmenee aina, kun Dan Koivulaakso ja Li Andersson puhuvat kirjastaan. Eerola sanoi, että tapaukset tuovat kirjalle lisäjulkisuutta.

- Kun ihmisiä on pidätettykin, en jaksa uskoa, että kyse olisi myyntitempusta, Packalén toteaa, mutta lisää, ettei halua kommentoida edustajakollegan puheita tarkemmin.

Perussuomalaisten puoluetoimiston työmiehen Matti Putkosen mukaan Eerolan sanat on tulkittu väärin. Hänen mukaansa Eerola ei tarkoittanut vihjata, että kyseessä olisi kirjoittajien järjestämä mainostemppu.

- Hän on lausunut vain, että kun nämä kaksi ovat pitäneet tilaisuuksiaan, kuinka ollakkaan vain näissä tapauksissa on äärioikeisto hyökännyt, Putkonen sanoo.

Muun muassa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) tuomitsi Eerolan kommentit blogissaan. Arhinmäen mukaan ”Eerola on jopa julkisesti vihjaissut, että väkivaltainen hyökkäys demokratiaa ja sananvapautta vastaan olisi tilattu mainoskikka.” Arhinmäki myös pohti, miten perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini aikoo asiaan reagoida.

- Toivoisin ministeritasolta tarkempaa selvitystä siitä, mitä on sanottu ja mitä ei ole sanottu, Putkonen toteaa.

Suomi onnellisessa asemassa

Tom Packalénin mukaan Suomi on onnellisessa asemassa siinä mielessä, että ääri-ilmiöt eivät ole täällä yleistyneet samalla tavalla kuin Etelä-Euroopassa. Hän uskoo, että suomalainen rauhallinen kansanluonne ei tarjoa kasvupohjaa ääri-ilmiöiden yleistymiselle.

- Nämä tapaukset saavat huomiota, ja kaikki tällainen on äärimmäisen tuomittavaa ja inhottavaa. En silti suurentelisi asiaa, hölmöjä ihmisiä mahtuu maailmaan eikä niistä eroon päästä, Packalén sanoo.

______________________________________________

Yle: Kirjailija ihmettelee poliisin tietoja Jyväskylän välikohtauksesta

Dan Koivulaakson mukaan keskustelutilaisuuteen sisään pyrkineen seurueen pysäyttämiseen osallistuneilla henkilöillä ei ollut aseita käytössään. Lisää aiheesta: A-studio: Stream, TV1 klo 21.

Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajiin kuuluva Dan Koivulaakso ihmettelee, mihin poliisi perustaa tietonsa siitä, että molemmilla osapuolilla oli vahingoittamisvälineitä Jyväskylän keskiviikkoisessa kirjastokahakassa.

Koivulaakson mukaan tilaisuuden järjestäjät ovat kertoneet hänelle, että tilaisuuteen sisään pyrkineen ryhmän pysäyttämiseen osallistuneilla henkilöillä ei ollut aseita käytössään.

Poliisi kertoi aiemmin perjantaina, että molemmat osapuolet olivat varustautuneet toisen vahingoittamiseen soveltuvilla välineillä. Poliisi ei halua toistaiseksi tarkentaa, millaisista välineistä oli kyse.

- En osaa sanoa, mihin poliisi pohjaa nämä väitteensä. Olen yrittänyt soittaa poliisille, mutta he eivät vastaa soittoihini tai soittopyyntöihini.

Koivulaakson mielestä on ollut hyvä, että kirjatilaisuuden järjestäjät olivat varautuneet äärioikeiston iskuun kirjastossa.

- Tilaisuuden järjestäjät ovat toimineet esimerkillisesti kun he ovat estäneet aseistetun ryhmän pääsyn sisään saliin. Siellä oli ihmisiä ovella, koska oli tietty uhkakuva olemassa. Tämähän vain osoittaa, että hyvä, että olivat ovella.

Lisää Dan Koivulaakson ajatuksia perjantai-illan A-studio: Streamissa TV1:llä kello 21.00. Studiossa ovat vieraina kansanedustajat Annika Saarikko (kesk.), Heikki Autto (kok.) ja Silvia Modig (vas.).

______________________________________________


Yle: Jyväskyläläiset valmistelevat uutta äärioikeistoiltaa

Jyväskylän keskiviikkoisen keskustelutilaisuuden järjestäjät aikovat järjestää keväällä tapahtuman uudestaan. Silloin paikalle on määrä saada useampia puhujia kuin Jyväskylän kirjastossa järjestettyyn tilaisuuteen, jonka ovella puukotettiin yhtä ihmistä.

Äärioikeisto Suomessa -kirjaa käsittelevän keskustelun järjestivät kansalaisryhmä Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto ja jkldiy-ryhmä. Ne aikovat järjestää myöhemmin keväällä tapahtuman, johon ne haluavat entistä enemmän vieraita.

- Järjestämmme tilaisuuden, johon on tarkoitus saada kaikki kirjan kirjoittajat ja Ruotsista äärioikeiston tutkija, Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtori Irma Hirsjärvi kertoo.

Keskiviikkona paikalla olivat Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista Mikael Brunila ja Li Andersson. Kirjoittajista Dan Koivulaakso ei päässyt tuolloin Jyväskylään.

Tulevan tilaisuuden turvallisuuden takaamista mietitään Hirsjärven mukaan tarkasti.

- Jos kirjallisuusiltaan on hankittava poliisivartio, olemme kansakuntana epäonnistuneet, hän kuvailee.

"Poliisi merkitsi tapauksen kiireettömäksi"

Hirsjärvi ehti itse paikalle keskiviikkona myöhässä. Hänen mukaansa ovella oli järjestystä valvomassa kaksi opistolaista.

- Siinä oli kaksi tai kolme ihmistä. Sitten kun ovet suljettiin, porukkaa on ollut enemmänkin, siitä ei ole tietoa, keitä he olivat.

- Voisin kuvitella, että ovella on sanottu sisäänpyrkijöille, ettei sisälle mahdu ja sinne ei pääse.

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä kirjaston kanssa. Kirjaston vahtimestari näki, että jotakin oli kehkeytymässä ja soitti poliisille.

- Ilmeisesti oli niin, ettei häntä otettu vakavasti, ja poliisi merkitsi tapauksen kiireettömäksi. Hyökkäyksen tapahduttua vahtimestari soitti uudestaan poliisille.

Poliisi tuli paikalle sen jälkeen, kun yhtä ihmistä oli puukotettu. Keskiviikkona puukotuksessa loukkaantunut mies voi jo hyvin.

"Keskustelu on nyt tärkeämpää kuin koskaan"

Yhteiskunnalliset opistot ovat poliittisesti sitoutumattomia kansalaisryhmiä. Helsingissä sillä on ollut toimintaa nelisenkymmentä vuotta, Tampereella kymmenkunta ja Jyväskylässä nyt kolmatta vuotta. Ne järjestävät muun muassa keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista aiheista.

- Keskustelu jatkuu. On ihmisiä, jotka eivät pysty keskustelemaan, he näkevät asiat siksi uhkina. Siksi keskustelu on nyt tärkeämpää kuin koskaan, Hirsjärvi kuvailee.

- Näen keskiviikon tapahtumat kulminaatiopisteenä. Kansallisella tasolla on nähtävä, että tämä on tie, jolle emme lähde.

__________________________________________________

Keskisuomalainen: Suomen Vastarintaliike julkaisi näkemyksensä kirjastopuukotuksen tapahtumista

Suomen Vastarinta on julkaissut näkemyksensä Jyväskylän kaupunginkirjastossa keskiviikkona tapahtuneesta välikohtauksesta. Näkemys tuodaan esille perjantaina Kansallisen Vastarinnan verkkosivuilla julkaistussa jutussa.

Jutussa todetaan, että kirjastotappelun jälkeisenä yönä poliisi teki kotietsintöjä ja otti kiinni ihmisiä, jotka olivat olleet keskiviikon satojen kilometrien päässä Jyväskylästä töissä tai perheidensä seurassa.

– Kiinniottoperusteista selkein onkin todennäköisesti laitonta henkilörekisteriä ylläpitävien äärivasemmistolaisten sana. Tappeluun osallistujiksi on nimetty muun muassa Vastarintaliikkeen jäseniä summittain, jutussa kirjoitetaan.

Välikohtauksen tekijöiksi on mediassa epäilty äärioikeistolaisia.

------

Suomen Vastarintaliike: Äärivasemmisto sanelee median uutisointia

30.1. Jyväskylässä tapahtuneen joukkotappelun ja puukotuksen jälkeen keskustelu ”äärioikeiston” uhasta on käynyt kuumana. Tiedotusvälineiden mukaan ”ääriryhmien” väliset vastakkainasettelut ovat jyrkentyneet, ja syyllistä on etsitty kansallismielisistä. Ilmiötä on kuitenkin käsitelty varsin yksisilmäisesti.

Äärivasemmiston viimeaikaisiin saavutuksiin kuuluvat kansallismielisten omaisuuden tuhotyöt eri kaupungeissa, kotirauhan rikkominen, laittoman henkilörekisterin julkaiseminen, lukuisat tappouhkaukset, kansallismielisten omaisuuden varastamisen yritys sekä tuore törkeän pahoinpitelyn yritys. Kohteet ovat voineet olla järjestöjä, puolueita ja yksilöitä. Kukaan ei ole suostunut ottamaan teoista omalla nimellään vastuuta, vaan toiminta on radikaalivasemmistolle ominaiseen tapaan anonyymiä. Harvoissa tapauksissa, joissa valtamedia on vasemmistolaiseen rikollisuuteen tarttunut, on tuolloinkin uutisoitu sensaatiohakuisesti ainoastaan kansallismielisten vastatoimista.

Äärivasemmiston väkivalta on paennut suuren yleisön huomiota. 30.1. jälkeen julkisessa keskustelussa ovatkin monet median puolueelliseen uutisointiin kyllästyneet yli aatteellisten rajojen ottaneet puheeksi vasemmistolaisen kaksinaismoralismin. ”Äärioikeiston” laittomasta toiminnasta on huudettu kovaan ääneen samalla, kun on unohdettu äärivasemmiston ja anarkistien väkivaltaiset mielenosoitukset, omaisuusrikokset ja esimerkiksi rikollisten maahanmuuttajien avustustoimet. Viime kesänä anarkistit esimerkiksi heittelivät mellakan yhteydessä tamperelaispoliisien koiria lasipulloilla. Vapaa liikkuvuus -järjestön järjestämällä laittomalla romanileirillä Rajasaaressa 2008 romanimies raiskasi suomalaisen naisen. Laittomasti äärivasemmiston avustuksella Suomessa oleskellut romaniraiskaaja pakeni maasta ennen kuin poliisi oli tavoittanut hänet. Vasemmisto syytti poliisia hitaudesta. VR:n tuhopoltto ja Smash Asem -mellakat ovat niin ikään monilla tuoreessa muistissa. Valtamedia on kuitenkin uutisoinut niistä yleensä lyhyen aikaa, eikä niitä ainakaan ole esitetty osana poliittisesti motivoitunutta järjestäytynyttä rikollista toimintaa. Vain poliittisesti epäkorrekti (siis monikulttuurisuutta vastustava) ihminen voi ilmeisesti olla poliittinen rikollinen.

Samaa kaksinaismoralismia on esiintynyt median ja vasemmiston suhteessa Suomen Vastarintaliikkeeseen. Esimerkiksi kun äärivasemmistolaismies varasti Vastarintaliikkeen materiaalia Hartolan markkinoilla, nousi uutiseksi vain se, että varas oli taltutettu maahan ilman poliisin tai järjestyksenvalvojien apua. Perinteisesti virkavaltaan penseästi suhtautuva laitavasemmisto on, mielenkiintoista kyllä, turvautunut omista rikoksistaan huolimatta poliisin apuun pyrkiessään vaikeuttamaan kansallismielisten toimintaa. Hartolan tapauksen jälkeen äärivasemmistolaiset laajalevikkiset lehdet vaativat rajuja poliisitoimia epäkorrektisti ajattelevien ihmisten hiljentämiseksi. Myös Jyväskylän tapauksen jälkeen jopa kovan luokan anarkistit ovat vaatineet, että suojelupoliisi ryhtyisi seuraamaan aktivistien jokaista liikettä. Kahdessa hiljattain pidetyssä suomalaisvastaisessa mielenosoituksessa ”rasisminvastaista” väkivaltaa verkkosivuillaan aktiivisesti lietsovat henkilöt jakoivat auliisti paikalla olleille poliiseille onkimiaan kansallismielisten henkilötietoja. Sosiaalisessa mediassa henkilörekisteriä ovat jakaneet omilla nimillään esiintyvät ihmiset todennäköisesti ilman seuraamuksia.

Äärivasemmiston poliittisten iskujen – ja etenkin niistä uutisoinnin – taustaa vasten onkin vähintään mielenkiintoista, millaisen mediamyräkän Jyväskylän keskiviikkoinen joukkotappelu on nostattanut. Eihän esimerkiksi maahanmuuttajanuoren tekemä puukotus samassa kaupungissa syksyllä 2011 ylittänyt uutiskynnystä kuin Keski-Suomessa. Ja tuolloin uhri kuoli. Mutta koska uhri oli valkoinen ja tappaja maahanmuuttaja, olisi aiheesta ääntä pitänyttä toimittajaa voinut erehtyä epäilemään rasistiksi. Rikoksista uutisoidaan niiden poliittisen painoarvon, ei vakavuuden, perusteella. Ennen tuomioiden jakoa tuoreen kirjastotappelun osapuolista voi varmuudella kertoa vain sen, minkä osapuolet itse ovat valmiita kertomaan. Poliisi ei edes ole vielä tavoittanut kaikkia tappeluun osalliseksi epäilemiään henkilöitä. Äärivasemmistolaiset ovat nimenneet useita Vastarintaliikkeen aktivisteja tapaukseen liittyen, mutta poliisi ei ole kommentoinut väitteitä. Valtamedia on sen sijaan tarttunut ahnaasti syöttiin uutisoinnissaan, näin pönkittäen äärivasemmiston mahdollisuuksia sanella julkisen keskustelun kulkua omien aatteidensa mukaisesti.

Mediassa kirjastotappelusta liikkuu kaksi versiota. Toinen on paikalla olleen Jyväskylän kirjastotoimenhoitaja Seija Laitinen-Kuisman ja toinen on kirjastossa partioineiden militanttien anarkistien. Vähemmän yllättäen juuri jälkimmäinen ryhmä on saanut runnottua näkemyksensä uutisotsikoihin. Heidän mukaansa joukko ”uusnatseja” hyökkäsi kirjastoon ja puukotti ”järjestyksenvalvojaa” lähes äkkiarvaamatta. Sen sijaan kirjastotoimenhoitajan mukaan tiloissa oli syntynyt joukkotappelu, jossa oli mukana noin 20 henkilöä, joista vain kolme oletettuja ”uusnatseja”. Tappelussa käytettiin hänen mukaansa puukon ja pullojen lisäksi keppejä, jotka kuuluivat ilmeisesti paikalla olleille anarkisteille.

Poliisin aamupäivällä 1.2. antama tiedote tukee kirjastotoimenhoitajan näkemystä. Paikalla ei edes ollut virallisia järjestyksenvalvojia, ja anarkistit olivat kantaneet mukanaan toisen vahingoittamiseen soveltuvia välineitä. Äärivasemmistolaisella verkkosivulla myönnettiinkin, että turvallisuudesta ei vastannut kuka tahansa ”järjestyksenvalvoja”, vaan paikalla oli todella koko joukko paikallisen anarkistiryhmän jäseniä. Heidän edustamansa ryhmä on jo aiemmin uhkaillut jyväskyläläisiä kansallismielisiä väkivallalla. Monet vasemmistolaiset ovat olleet pöyristyneitä poliisin uutisoinnista ja vaatineet sensuroimaan paikalla olleisiin anarkisteihin liittyviä tietoja. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ei tahtonut uskoa, että anarkisteilla olisi ollut kättä pidempää, joten poliisin oli vahvistettava tieto erikseen. Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on puolestaan leimannut paikalla olleet kolme miestä äärioikeistolaisiksi, vaikka poliisi ei ole tietoa vahvistanut. Media on syönyt vasemmistolaisten kädestä. Kukaan ei ole kysynyt tapahtumassa puhuneilta vasemmistolaisilta haastattelussa esimerkiksi sitä, miksi laillisuuden nimiin vannova puolue värvää järjestysmiehiksi rikollisia anarkisteja.

Törkeimmän ylilyönnin valheellisessa uutisoinnissa teki Iltalehti artikkelillaan ”Terveiset äärioikealta” 1.2. Siinä esimerkiksi väitettiin, että Vastarintaliike olisi viime syksynä häirinnyt ohikulkijoita Tampereen keskustassa olutpulloin. Kuten tapahtumassa otetut kuvat todistavat, olivat humalassa pullojen kanssa riehuneet äärivasemmistolaisia. Kysymys kuuluu, mitä media luulee saavuttavansa valehtelemalla asioista, joiden todellisesta luonteesta on saatavilla paljon valokuvia?

Kirjastotappelun jälkeisenä yönä poliisi teki kotietsintöjä ja otti kiinni myös ihmisiä, jotka ovat olleet koko keskiviikon satojen kilometrien päässä Jyväskylästä töissä tai perheidensä seurassa. Tämä kertonee viranomaisten neuvottomuudesta. Kiinniottoperusteista selkein onkin todennäköisesti laitonta henkilörekisteriä ylläpitävien äärivasemmistolaisten sana. Tappeluun osallistujiksi on nimetty muun muassa Vastarintaliikkeen jäseniä summittain.

30.1. kiinniotettu ja 31.1. vapaaksi päässyt mies, jota ei enää epäillä osallisuudesta tappeluun, kommentoi tapahtumia Kansalliselle Vastarinnalle:

”Olin keskiviikkona kotonani, kun luin uutiset Jyväskylän tappelusta kahdeksan maissa illalla. Pari tuntia myöhemmin mennessäni nukkumaan kuusi poliisia tuli oveni taakse ja vaati pääsyä sisään. Yhdellä heistä oli teleskooppipamppu käyttövalmiina. Hetken asuntoa tutkittuaan poliisit ilmoittivat, että he vievät minut asemalle.

Kuulustelu koitti seuraavana päivänä. Kuulustelija tahtoi tietää esimerkiksi missä kaikkialla olin ollut keskiviikkona ja tiesinkö Jyväskylän kirjaesittelytapahtumasta etukäteen. Lisäksi poliisi kysyi minulta, tiedänkö miksi olen paikalla sekä millaista toimintaa Suomen Vastarintaliikkeellä on ja millaisia asioita sen kokouksissa käsitellään. En kommentoinut Vastarintaliikettä koskevia kysymyksiä. Totesin uskovani, että minut oli tuotu kuulusteluihin siksi, että jyväskyläläiset anarkistit olivat ilkivaltamielessä nimenneet minut poliiseille ja väittäneet minun osallistuneen tappeluun. Tiedot he olivat saaneet mahdollisesti laittomasta henkilörekisteristä, jolla äärivasemmisto on pyrkinyt painostamaan kansallismielisiä suomalaisia.

Kuulustelun päätteeksi todettiin, ettei minua enää epäillä mistään. Vaikka kaikki loppui hyvin, olisin kyllä mieluummin viettänyt torstain töissä.”

Uutisointi Jyväskylän tapahtumista oli kahtena ensimmäisenä päivänä lähinnä sokkiarvossa piehtaroimista. Nyt tilanne alkaa muuttua: Laittomia ”järjestyksenvalvojia”, laittomia henkilörekistereitä, perättömiä ilmiantoja ja laittomia aseita. Uutisoimme aiheesta lisää, kun saamme varmaa tietoa.

__________________________________________________

Suomen fasismin vastainen toiminta - ANTIFA: Mikä on Suomen fasismin vastainen toiminta?

Fasismin yleisiksi piirteiksi voidaan katsoa nationalismi, rasismi, seksismi ja korporativismi. Fasistisen ideologian mukaan on kansan uhrauduttava nationalististen päämäärien hyväksi. Fasismissa kansallisuusaate on äärimmilleen vietyä ja se tarkoittaa ns. oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista, avointa rasismia. Kun fasismi pyrkii kohdistamaan esimerkiksi Suomen kansan huomion omaan "erinomaisuuteen" ja "kansalliseen yhteyteen", onnistutaan kansan ajatukset kääntämään pois kapitalistisen yhteiskunnan epäkohdista. Aina ei fasismin tunnistaminen ole niin helppoa. Fasismi on kapitalismin tuotos, joten meidän on tunnustettava se tosiasia, että fasismia ei voida voittaa ilman kapitalistisen yhteiskunnan murskaamista ja todellisen kansanvallan rakentamista.

Tämän päivän Suomessa nationalismi ja rasismi on voimakkaassa nousussa, tästä parhaana todistuksena toimii Perssuomalaisten vaalimenestys ja Ruotsista johdettujen uusnatsien () toistuvat hyökkäilyt vasemmistoa ja vähemmistöjä vastaan. Me olemme eräs toveriryhmä ja huolestuimme tästä ajanhengestä sekä ennen kaikkea siitä, että Suomessa ei oikeasti ole mitään konkreettista militanttia vastavoimaa fasisteille. Päätimme aloittaa projektin nimellä Suomen fasimsin vastainen toiminta (ANTIFA) ja ktsoa mitä se tuottaa. Näkyvin taistelun muotomme on blogi. Blogin tarkoituksena on toimia innoittajana sille, että Suomen fasismin vastaiset voimat alkaisivat muodostamaan paikallisia militantteja fasismin vastaisia ryhmiä. Jos haluat olla avuksemme voit lähettää meille kuvia fasismin vastaisista toimista ja vaikka tarinoita omista kokemuksistasi fasismin vastaisesta toiminnassa. Muista käsitellä kuvat niin, että niistä eivät fasistit osaa tunnistaa ketään ja kirjoita esim.kertomukset niin että ne eivät paljasta liikaa. Ryhmäämme voi ottaa yhteyttä jokainen fasismin vastustaja.

Toveriryhmämme näkemys siitä mitä ovat fasismin vastaisen toiminnan (ANTIFA) peruspilarit:

1. ANTIFA on ulkoparlamentaarinen militantti vallankumouksellinen kansanliike.

2. ANTIFA toimii ryhminä. Ryhmät rakentuvat paikallisesti ja toimivat itsenäisesti.

3. ANTIFA-ryhmät toimivat vapaaehtoisuuden periaatteella.

4. ANTIFA-ryhmät mukauttavat työmenetelmiään tilanteen mukaisesti, parhaaksi katsomallaan tavalla.

5. Koska ANTIFA:n enimmäistavoitteena on yhteiskunta ilman riistoa ja sortoa, toimii jokaisen ryhmän jokainen aktivisti kaikkien kyjensä mukaan fasismia, kapitalismia, rasismia ja seksismiä vastaan.

6. ANTIFA-ryhmät ovat itsenäisiä, mutta ne ovat velvollisia työskentelemään yhdessä muiden ANTIFA-ryhmien kanssa. Tulevaisuudessa myös koko Suomessa on järjestettvävä kaikkien ANTIFA-ryhmien välinen kokous, jossa ryhmät keskustelevat toverillisesti tulevaisuuden näkymistä.

ALAS FASISMI!

suomenantifa@gmail.com

________________________________________________

Tulva: Terveiset Jyväskylästä - Natsit hyökkäsivät kirjastoon

Olin eilen Jyväskylässä kirjastossa kuuntelemassa Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekijöiden alustusta kun uusnatsit hyökkäsivät tilaisuuteen pulloilla ja puukoilla. Yhtä ovella tilaisuutta suojellutta vahtia puukotettiin, toinen sai iskuja kasvoihinsa.

Hyökkäys kohdistui paitsi paikalla oleviin ihmisiin myös rasismin vastaiseen ja feministiseen toimintaan Suomessa. Mikael Brunila ja Li Andersson kertoivat tilaisuudessa, kuinka äärioikeistolaiset rasistit haluavat rotuerotteluun perustuvan maan, jossa naiset ovat kotona synnyttämässä valkoisia lapsia.

Tämän konservatiivisen ja fasistisen fantasian levittämiseen osallistuvat paitsi kirjastoon hyökänneet uusnatsit myös monet Suomen puoluepoliittisella kentällä pelaavat toimijat, kuten useat perussuomalaiset.

Siksi on tärkeää, ettemme puhu yksittäisistä puukottajista vaan kiinnitämme huomion myös yhteiskunnassa vallitsevaan rasistiseen ja antifeministiseen ilmapiiriin, joka mahdollistaa tällaiset hyökkäykset.

Kiitos rohkeille vahdeille, jotka estivät toiminnallaan natsien pääsyn kirjastosaliin. En halua ajatella mitä olisi voinut tapahtua jos he olisivat päässeet sisään.

Huojentuneena,


Atlas
________________________________________________


Yle Keski-Suomi: Näin stand up -koomikko koki Jyväskylän iskun

Keskisuomalaistaustainen stand up -koomikko Teemu Vesterinen oli Jyväskylän kaupunginkirjastossa toissailtana. Puukotukseen johtaneen kahakan alkaessa hän tajusi olevansa keskellä poliittista ja yhteiskunnallista ylikiehuntaa.

Vesterinen kuvailee Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuden ympärillä sattuneita tapahtumia nettisivuillaan.

Sitten räsähti. Luulin, että seinustalla pöydillä istuneet ihmiset putosivat pöydältä, mutta sitten jymähti ovea vasten jotain ja kuului lasin hajoamista. Koko söpö nuorisolauma havahtui, mutta puhetta yritettiin jatkaa. Sitten järjestysmies, nuori mies, jolla en ainakaan nähnyt mitään merkkiä virallisesta järjestysmiehuudestä tuli sisään ja sanoi, että patriootit iskivät. He rikkoivat pulloja, löivät tätä miestä naamaan ja toista oli puukotettu.

Vesterinen kertoo pelkäävänsä väkivaltaa ja toteaa, että ehti miettiä kahakan aikana monenlaisia toimintavaihtoehtoja.

Itse mietin koko ajan, että mitä jos joudun tappeluun. En ole tappelija. Järkevintä on juosta karkuun, varsinkin jos on puukkoja ilmassa.

Vesterinen toteaa nettikirjoituksessaan myös, että tilaisuudessa olleet ihmiset alkoivat seurata tapahtumien kulkua kännyköistään.

Tajusin olevani keskellä poliittista ja yhteiskunnallista ylikiehuntaa. Pelottavaa ja jännää. Kaikilla oli kännykkä esillä. Arviolta puoli tuntia tapahtuneen jälkeen veljeni näytti kännykästä ensimmäistä uutista. Sitä se nykyään on; saatoimme salissa istua ja lukea uutisista miten meillä menee.

Yle Keski-Suomelle Vesterinen toteaa, että keskustelu ja toimenpiteet tapauksen ympärillä ovat tarpeellisia.

- Kyllä kaikki siellä selkeästi säikähti, että mitäs nyt. Minäkin menin vaan kuuntelemaan mielenkiintoista luentoa. Pysyttiin siinä vaan rauhallisina ja puhuttiin, että on syytä poistua paikalta isoissa porukoissa. Kyllähän tällainen toiminta menee jo aika pitkälle ja on syytäkin, että tämä aiheuttaa keskustelua ja toimenpiteitä, sanoo Vesterinen.