maanantai 29. joulukuuta 2008

Pohjolan Sanomat: Turvapaikanhakijoita tulee maahan ennätysmäärä

Pohjolan Sanomien haastatteleman Kemin vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Pirkko Rytkösen mukaan Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on lähes kolminkertaistunut viime vuodesta. Tänä vuonna heitä tulee ennätykselliset 4000. Vastaanottokeskukset ovat täynnä ja niitä joudutaan laajentamaan.

Pohjolan Sanomat:
Turvapaikanhakijoita tulee maahan ennätysmäärä
29.12.2008 21:10


Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa voimakkaasti. Vuonna 2007 maahan tuli noin 1 500 turvapaikanhakijaa, mutta tänä vuonna määrä on jo lähes kolminkertaistunut. Tulijoita on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

– Tällä hetkellä liikutaan jossain 3 900 ja 4 000 välillä, kertoo SPR:n Kemin vastaanottokeskuksesta vastaava apulaisjohtaja Pirkko Rytkönen.

Turvapaikanhakijoiden lisääntyminen johtuu levottomuuksista maailmalla. Suomeen ohjautuu entistä enemmän ihmisiä myös sen vuoksi, että Ruotsi on kiristänyt politiikkaansa. Länsinaapuri ottaa silti tänäkin vuonna Suomeen verrattuna nelinkertaisen määrän turvapaikanhakijoita vastaan.

Turvapaikanhakijoiden lisääntymisen vuoksi Suomen vastaanottokeskukset ovat tupaten täynnä ja niitä joudutaan laajentamaan. Esimerkiksi Kemin vastaanottokeskuksen kapasiteetti nostetaan vuodenvaihteessa sadalla 250 henkeen. Rovaniemellä määrä nousee viidelläkymmenellä 200 henkeen.