maanantai 1. elokuuta 2016

Yle: Turvapaikanhakijoita palkattiin TES:n mukaisiin töihin Lieksassa – ministeriö: Poikkeuksellista

Yle: Turvapaikanhakijoita palkattiin TES:n mukaisiin töihin Lieksassa – ministeriö: Poikkeuksellista 1.8.2016

Lieksassa on palkattu kahdeksan turvapaikanhakijaa rakennustyömaalle. Puolen vuoden pestistä he saavat rakennusalan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan pitkät määräaikaiset palkkatyöt ovat poikkeuksellisia turvapaikanhakijoille.

Lieksan kristillisen opiston lastensuojeluyksikkö Liekille remontoidaan uusia työtiloja. Purkutyötä tekee kahdeksan turvapaikanhakijaa. He ovat saaneet töitä rakennusprojektista puoleksi vuodeksi.

Maanantaina remonttiporukka aloitti tiiliverhouksen ja mineraalivillojen purkamisen.

– Teen täällä sitä, mitä minun halutaan tekevän. Tämä on ensimmäinen päiväni töissä ja olen todella iloinen, kun saan olla täällä, Saifuldeen Jumaah Al-Ani kertoo.

Irakista tullut mies oli kotimaassaan rakennustarvikeliikkeen yrittäjä.

Nyt Al-Ani saa Suomessa työstään rakennusalan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan, että turvapaikanhakijoiden palkkaaminen pitkiin määräaikaisiin työsuhteisiin on melko poikkeuksellista.

Lieksan kristillisen opiston toiminnanjohtaja Petri Pehkonen kertoo, ettei turvapaikanhakijoiden palkkaaminen ollut yksinkertaista, sillä esimerkiksi kenelläkään heistä ei ollut pankkitiliä.

– Muutoin voidaan toimia samoin kuin suomalaisten kanssa, Pehkonen sanoo.

Taustalla pikainen työvoiman tarve

Ajatus turvapaikanhakijoiden palkkaamisesta remonttityömaalle sai alkunsa siitä, että Kristillisen opiston suunnitelmat olivat jäljessä aikataulusta. Työvoimaa piti saada nopeasti. Lieksan kristillisellä opistolla on vastaanottokeskus Märäjälahdessa ja niin remonttimiehiksi päätettiin palkata turvapaikanhakijoita.

Työmaan vastaava mestari Seppo Tuhkasen mukaan remonttityömaalla on tulkki, jonka avustuksella muun muassa työtehtäviä jaetaan. Tuhkanen on tyytyväinen saamaansa työvoimaan.

– On ilo katsella heidän työtään. He vaikuttavat todella motivoituneilta.

Muutaman viikon kuluttua työmaalle tulee suomalaisia rakennusalan ammattilaisia.