Yle: Riku Rantala: Vastakkainasettelu on maahanmuuttokeskustelun harhaoppi, jota meidän kaikkien tulisi pelätä kuin ruttoa

Yle: Riku Rantala: Vastakkainasettelu on maahanmuuttokeskustelun harhaoppi, jota meidän kaikkien tulisi pelätä kuin ruttoa 26.5.2019
Yle: Riku Rantala: Kaarnalaivan kapteeni tervehtää miehistöään!
Näin ihmiset hakivat turvapaikkoja eri puolilta Eurooppaa 2012–2019 – Tutki merkittävimpiä käänteitä Docventuresin kanssa!
Timo Huovinen: Seinäjoen arabikevät -dokumentti pistää miettimään sananvapauden rajoja
Kalle Kinnunen: Tänne ei saa tulla – Seinäjoen arabikevät sumentaa tosiasiat ja huhupuheet mössöksi

Docventures: Seinäjoen arabikevät (2h 34min)

Voiko maahanmuuttokeskustelua käydä kiihkottomasti, kysyy Docventuresin Riku Rantala kolumnissaan. Teksti on osa Docventuresin Seinäjoen arabikevät -kokonaisuutta.

Docventures ryhtyy nyt kenties haastavimpaan aktivismiinsa sitten syksyn 2013, kun ohjelma alkoi. Teemme ihmiskokeen: haastamme mukaan kiihkottomaan keskusteluun kaikki ne, jotka tunnistavat maahanmuuton haasteet ja haluavat vastauksia kysymyksiinsä.

Miksi?

Koska juuri suomalaisessa päätöksenteossa vallinneet maltti, tervejärkisyys ja kiihkottomuus ovat perimmäisiä syitä sille, että sisällissodan raunioille on onnistuttu rakentamaan maailman tutkitusti vähiten epäonnistunut valtio, jossa elää maailman tutkitusti onnellisin kansa.

Jokainen, joka käy maahanmuuttokeskustelua rakentavasti, toisen keskustelijan kantaa kuullen ja kunnioittaen, kantaa kortensa tähän yhteiseen kekoon.

Jokainen, joka toimii toisin, tahtomattaan tai tahallaan purkaa tätä kekoa – ja tekee samalla yhteiset järkevät ratkaisut mahdottomiksi.

Motivaatiota henkilökohtaiseen kiihkottomuuteen löytää aika näppärästi vaikka kysymällä itseltään tai saunakaveriltaan, mitkä ovat ne tahot, jotka hyötyvät eniten suomalaisten hajaantumisesta eri leireihin? Hot tip: eivät ainakaan suomalaiset.

Tuoreen EU-vaalien alla tehdyn kyselyn mukaan eurooppalaisia pelottaa ilmastonmuutosta enemmän radikaali islam. Eurobarometrissa mitattuna suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat ovat terrorismi ja maahanmuutto.

Oli asioiden tärkeysjärjestyksestä mitä mieltä hyvänsä, näihin kysymyksiin näyttää tiivistyvän laajojen kansalaisryhmien huoli tulevaisuudesta. Hyvinvointi- ja oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien eli koko Euroopan menestystarinan perusta on kytkeytynyt maahanmuuttokeskusteluun, jota käydään huutamalla poteroissa.

Historioitsija Yuval Noah Harari tiivistää asian tarkasti hittikirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta (suom. Jaana Isomarkku, Bazar, 2018):

“Kun yhä useammat ihmiset ylittävät töitä, turvallisuutta ja parempaa tulevaisuutta etsiessään yhä useampia rajoja, tarve kohdata, sulauttaa tai karkottaa muukalaiset rasittaa poliittisia järjestelmiä ja kollektiivisia identiteettejä, jotka on luotu vakaampina aikoina.”

Euroopassa jotkut vaativat porttien sulkemista, toiset niiden auki pitämistä. Huutoäänestyksen sijaan Harari ehdottaa, että keskustelua selventäisi, jos maahanmuuttoa tarkasteltaisiin sopimuksena, jossa on kolme perusehtoa:

Ehto 1: Isäntämaa päästää maahanmuuttajat alueelleen.

Ehto 2: Vastineeksi maahanmuuttajien on omaksuttava vähintään isäntämaan ydinnormit ja -arvot, vaikka se tarkoittaisi, että heidän olisi luovuttava joistakin perinteisistä normeistaan ja arvoistaan.

Ehto 3: Jos maahanmuuttajat sulautuvat riittävästi, heistä tulee ajan mittaan isäntämaan tasa-arvoisia ja täysimittaisia jäseniä. ”Heistä” tulee ”meitä”.

Maahanmuuton kaksi suurta kysymystä siis ovat: Kenellä on oikeus tulla tänne ja miten kohtelemme heitä, jotka ovat jo täällä? Jos ja kun maahanmuutossa on kyse sopimuksesta, sen ehto 1 liittyy rajanvetoon ja ehdot 2 ja 3 rajojen sisällä tapahtuvaan toimintaan.

Kun katsoo kaikkia maahanmuuttokeskustelun osapuolia kunnioittavasti, voi nähdä, että viimeisten vuosien leirit ovat syntyneet kutakuinkin näin: jotkut keskittyvät rajojen ulkopuolella vaikuttamiseen kuten tehokkaaseen rajavalvontaan, kansainvälisiin sopimuksiin tai mielenosoituksiin tiukemman EU-rajapolitiikan puolesta. Jotkut taas keskittyvät rajojen sisäiseen turvallisuuteen eli maahanmuuton sosiaalisiin kysymyksiin, vastaanottotoiminnan edellytyksiin tai työvoimakysymyksiin eli maahanmuuttajien sopeutumiseen, sulautumiseen ja kotoutumiseen.

Ne harvat mutta helvetin äänekkäät, jotka eivät kuulu näihin kahteen leiriin, muodostavat oman pelon ja ahdistuksen täyttävän leirinsä ja osoittelevat sormella kaikkia muita. Tavallaan maahanmuuttokeskustelussa onkin vain yksi ääripää: ne sabotöörit, jotka usuttavat muita toisiaan vastaan – ja ne muut ovatkin lopulta ehkä lähempänä toisiaan kuin ovat tottuneet ajattelemaan. Yhteistä on ainakin huoli siitä, miten säilytämme sellaiset eurooppalaiset ja suomalaiset arvot, joiden varaan tämä käsittämätön hyvinvointi on rakennettu.

Maahanmuuton haasteiden todellinen ymmärtäminen edellyttää siis saman kolikon kahden eri puolen yhtäaikaista huomiointia. Tarvitaan molempiin kysymyksiin keskittyviä ammattilaisia ja ihmisiä. Pitäisi puhua ehdoista 1, 2, ja 3 – ja perustella kantansa vailla kiihkoa.

Mutta kiihkoa meissä synnyttää se, että kysymykset ovat todella suuria – ja todelliset ratkaisut monimutkaisia ja epävarmoja.

Esimerkiksi Suomen rajapolitiikkaa määrittelee EU-ulkorajojen valvonta ja siihen liittyvät Schengen-alueen sisäiset sopimukset. Suomi vastaa EU-rajasta koko Venäjän vastaisen rajansa osalta, siis yhdestä tärkeimmästä EU-rajasta. Sisärajojen, eli Schengen-alueen rajavalvonnan periaatteena on ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus, joten pakolaiskriisi asettaa yksittäiset valtiot hyvin haastavaan tilanteeseen.

Kysymyksiä riittää.

Kuinka hallita omia maarajojaan? Onko tilapäinen rajavalvonnan kiristäminen mahdollista? Kuinka noudattaa kansainvälisiä sopimuksia muuttuneissa tilanteissa? Kuinka mahdollistaa samaan aikaan omien kansalaisten vapaa liikkuvuus tai ulkomaankauppa?

Ja suomalaisille erityisesti vaikea kysymys: Kuinka vaatia Dublin-sopimuksen tiukkaa noudattamista eli käytännössä vaatia Etelä-Euroopan rajavaltioita, vaikkapa Kreikkaa ja Italiaa, vastaamaan yksin kaikista turvapaikanhakijoista – samalla kuin pidämme käytännössä yksin koko pohjoista EU-rajaa hallussamme?

Jos samat ihmismäärät saapuvatkin meidän rajallemme – mikä ei ole lainkaan mahdoton skenaario –, vetävätkö ensin Ruotsi ja Viro ja sitten kaikki muut ovensa säppiin? Että pärjäilkää, näinhän te halusitte homman menevän.

Helppoa vastausta ei oikeasti ole ja se joka niin väittää, laskettelee luikuria.

Yhteiskuntarauhan kannalta oleellista on johdonmukaisuus maan sisällä jo olevien ihmisten turvapaikkaprosesseissa ja sopeuttamisessa. Pelon ja syrjäyttämisen ilmapiiri on omiaan radikalisoimaan ja kahtiajakamaan. Sopimuksen ehtoa, jossa “heistä” tulee “meitä” rikotaan, jos mikään kohtuullinen määrä sopeutumista ei yhtäkkiä riitäkään.

Miten saamme nopeasti ja tehokkaasti selville kenellä on humanitäärinen, työperäinen tai tilapäinen oikeus olla maassa? Miten kunnioittaa ihmisoikeutta, joka on jakamaton?

Miten huolehtia siitä, että perustuslakia – joka on suojannut suomalaista yhteiskuntaa jo tsaarin sortovuosina – ei ruveta kiihkopäissään tyrimään? Perustuslaki näet edellyttää yhdenvertaisuutta, eli vetää rajat sille miten paljon erityisvaatimuksia voidaan maahanmuuttajillekaan ryhtyä sanelemaan.

Entä miten sopeuttaa erilaisista kulttuuri- ja normitaustoista tulevat ihmiset siten, että kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä ja muuttuvat itsenäisiksi yhteiskunnan jäseniksi? Miten hyväksymme sen, että ihan jokainen heistä ei varmuudella edellämainittuun kykene? Miten tehdä tämä siten, että tänne tulevien ihmisten vastaanottamiseen on meillä varaa menettämättä rakentamaamme hyvinvointia? Ja miten käydä tätä keskustelua antamatta piiruakaan periksi vihalle?

En usko, että me olemme näiden kysymysten äärellä oikeasti niin poteroissa, kuin miltä näyttää kun ilmassa sinkoilee nykyisen maahanmuuttokeskustelun mustavalkoisia, halventavia ja yksinkertaistavia haukkumasanoja. Uskon, että todellisuudessa olemme ennen kaikkea ymmällämme näiden kysymysten edessä, ja ymmällä oleminen, sehän se tapaa käydä tunteisiin.

Maahanmuutto tuo haasteita, joihin täytyy olla valmis vastaamaan erilaisin keinoin. Kiihkottoman keskustelun on voimistuttava ja peitettävä alleen keskustelua ja ymmärrystä rikkova huutelu.

Seinäjoen arabikevät -dokumenttielokuva näyttää hetken, jolloin suomalainen keskustelu alkoi kärjistyä, terve järkemme sumeta ja tunteet nousta pintaan. Nyt palautetaan yhdessä tuo hetki ihmisten muistiin ja keskustelun taso siinä samalla.

Docventures väittää, että vastakkainasettelu on maahanmuuttokeskustelun harhaoppi, jota meidän kaikkien tulisi pelätä kuin ruttoa. Olemme juuri niin vahvoja kansakuntana kuin päätämme vain olla.

- Riku Rantala

Docventures tiistaina 28.5. klo 21.00 alkaen Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Docventuresin toukokuun erikoislähetyksen dokkari on kohua herättänyt ja Yleisradion tv-julkaisuun lopulta päässyt Seinäjoen arabikevät. Miten kohu syntyi? Siihen ennen itse elokuvaa vastaavat Seinäjoen arabikevään ohjaaja Matti Reinikka ja Ylen etiikkapäällikkö Timo Huovinen.

Docventures Talk Show’n teemana on pakolaiskriisi, eurooppalaiset ja suomalaiset arvot ja niiden puolustaminen. Keskustelemaan on kutsuttu pakolaisena Suomeen tullut, Suomen sekulaarit maahanmuuttajat ry:n perustaja Anter Yasa, joka kritisoi äänekkäästi islamia; valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg, jonka vastuulla oli pakolaiskriisin aikainen turvapaikkatoiminta sekä isoa kansainvälistä kokonaiskuvaa tutkiva Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko. He mahtuvat samaan leffaklitsuun puhumaan kiihkottomasti maahanmuutosta ja sen haasteista.