keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Kauppalehti: Madventures-miehet auttavat turvapaikanhakijoita töihin ja yrittäjyyteen – pakolaiskriisin aikaan perustettu verkosto vakiinnutti paikkansa

Kauppalehti: Madventures-miehet auttavat turvapaikanhakijoita töihin ja yrittäjyyteen – pakolaiskriisin aikaan perustettu verkosto vakiinnutti paikkansa 26.2.2020
Kauppalehti: Turvapaikanhakijoiden koodarikoulu muutti suuntaa ja pääsi kovaan kasvuun kiinni – "Aihe oli poliittisesti aivan liian tulenarka"

Turvapaikanhakijoita ja vastikään maahan muuttaneita työllistymisessä ja yrittäjyydessä tukeva ­Startup Refugees perustettiin vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan, johtaja Elisa Vepsäläisen sanoin ”lähes yhdessä yössä”, eikä suunnitelmissa suinkaan ollut pysyvä toiminta.

Nyt runsaat neljä vuotta myöhemmin Madventures- ja Docventures-sarjoista tunnettujen Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin perustama hanke on kasvanut yli viidensadan toimijan verkostoksi. Mukana on muun muassa yrityksiä, julkisia toimijoita, järjestöjä, yliopistoja ja yksityisiä henkilöitä.

”Suomessa vasta maahan muuttaneet integroituvat hirveän hitaasti, ja sellaiselle toimijalle, joka integroi työn ja yrittäjyyden kautta, on iso kysyntä”, Vepsäläinen sanoo.

Päätöstä oleskeluluvasta voi joutua valitusaikojen myötä odottamaan vuosia.

”Välitilassa on paljon ihmisiä, joita työllistämme. Se on kaikkien etu. Tavoitteemme on tehdä mahdollisimman monesta taloudellisesti itsenäisiä, se on iso visiomme.”

Vepsäläisen mukaan verkosto on auttanut 130 yritysideaa alkuun. Työpaikkoja on välitetty tähän mennessä 850. Niistä arviolta 70–80 prosenttia on vakituisia tai pitkiä määräaikaisia työpaikkoja.

Eniten on työllistytty siivous- ja ravintola-alalle ja muihin palveluihin sekä rakentamiseen, mutta työpaikkoja on löytynyt myös teollisuudesta. Varsinkin Pohjois-Suomen ja syrjäisempien seutujen työvoimapulasta kärsivät teollisuusyritykset ovat onnistuneet löytämään työntekijöitä Startup Refugeesin kautta.

Kolmasosa on työllistynyt omalle alalleen. Vaikeinta työpaikan löytäminen on korkeakoulutetuille. Naiset työllistyvät miehiä heikommin.

Työllistymistä nopeuttavista seikoista tärkein on Vepsäläisen mukaan suomen tai englanninkielen taito.

”Myös mikä tahansa työkokemus, Suomessa tai ennen tänne tuloa, nostaa jatkotyöllistymisen mahdollisuuksia.”

Vepsäläisen mukaan isoin este työllistymiselle on kuitenkin se, että Suomessa turvapaikanhakijoita ei nähdä työvoimaresurssina eikä heitä ohjata aktiivisesti työnteon piiriin.

”Migrille ei kuulu työllistyminen, ja TE-toimiston asiakkaaksi pääsee vasta kun saa oleskeluluvan. Turvapaikanhakija putoaa hallinnonalojen väliseen kuiluun vaikka hänellä olisi työnteko-oikeus ja -lupa.”