maanantai 9. kesäkuuta 2014

HS: Ulkomaalaistaustaisten lääkärien määrä kaksinkertaistui 2000-luvulla

Helsingin Sanomat/STT: Ulkomaalaistaustaisten lääkärien määrä kaksinkertaistui 2000-luvulla 9.6.2014

Ulkomaalaistaustaisten lääkärien määrä kaksinkertaistui Suomessa vuosina 2000–2011, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Ulkomaalaistaustaisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa tai joiden vanhemmista ainakin toinen on muun maan kuin Suomen kansalainen. Heitä oli Suomessa vuoden 2011 lopussa lääkäreinä yhteensä 1 410 henkilöä, mikä oli 8,4 prosenttia kaikista lääkäreistä.

Sen sijaan ulkomaan kansalaisia oli vuoden 2011 lopussa vain 4,2 prosenttia kaikista lääkäreistä.

Suomessa lääkärinä toimivat ulkomaalaiset olivat useimmiten kotoisin Virosta, Ruotsista ja Venäjältä. Yli 40 prosenttia tuli Virosta ja noin 14 prosenttia Venäjältä.

THL:n tilastojen mukaan vuonna 2011 suomalaisia lääkäreitä oli vähemmän ulkomailla kuin ulkomaalaisia lääkäreitä Suomessa.

Suomalaisia sairaanhoitajia oli taas kolme kertaa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaisia sairaanhoitajina Suomessa.

Vuoden 2011 lopussa terveys- ja sosiaalipalveluissa oli syntyperältään muita kuin suomalaisia noin 14 800 eli noin neljä prosenttia koko alan henkilöstöstä.

Ulkomaiden kansalaisia sosiaali- ja terveyspalveluissa oli yhteensä 6 830 eli alle kaksi prosenttia koko alan henkilöstöstä.