lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ilkka: Ei Suomessakaan kaikkea sallita

Ilkka, pääkirjoitus: Ei Suomessakaan kaikkea sallita 6.6.2014

Kansalaisten on joskus vaikea ymmärtää, että ulkomaalaiset saavat tehdä meillä mitä haluavat. Vastaavasti monet suomalaiset ovat huomanneet ulkomailla, että siellä on usein ihan turha vedota mihinkään kansainvälisiin oikeuksiin.

Mitä tehdä, kun ryöstelijät ja rikolliset kaupustelijat tulevat aina vain röyhkeämmiksi ja käyvät jo käsiksi vanhuksiin kadulla keskellä päivää. Eikö tällaisille ahdistelijoille saada kuria? Eikö heidät pitäisi karkottaa maasta saman tien?

Viranomaisen näkökulma on hieman erilainen kuin tavallisen kansalaisen. On lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, joiden mukaan tulee kaikesta huolimatta toimia.

Helsingin ulkomaalaispoliisi on sitä mieltä, että ulkomaalaisten rikollisten karkotuksia pitäisi nopeuttaa, kertoo Yle.

Karkotusten määrä kääntyi kasvuun nelisen vuotta sitten, kun ulkomaalainen, rikollisen taustan omaava mies ampui neljä ihmistä espoolaisessa Sellon kauppakeskuksessa.

Julkisuuden paineella ja kansalaisten yhä kasvavalla ihmettelyllä on siis ollut jotakin vaikutusta.