maanantai 6. maaliskuuta 2017

Iltalehti: LK: Turvapaikanhakijoiden avustajat veloittivat jopa 10 000 euroa

Iltalehti: LK: Turvapaikanhakijoiden avustajat veloittivat jopa 10 000 euroa 6.3.2017

Turvapaikanhakijoiden avustajat veloittivat jopa 10 000 euroa työstä, josta nyt maksetaan 700-1500 euroa, kertoo Lapin Kansa.

Lapin Kansan mukaan valtion oikeusaputoimistot hoitavat jälleen pääosin turvapaikanhakijoiden oikeusavun. Vielä vuosi sitten yksityiset juristit toimivat avustajina enemmistölle turvapaikanhakijoita, mutta syyskuussa lakia muutettiin niin, että oikeusapua antaa julkinen oikeusavustaja.

Aiemmin yksityiset avustajat lähettivät laskun työstään oikeusaputoimistoille, koska turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja ilmaiseen julkiseen oikeusapuun.

Oikeusaputoimistoissa kuitenkin havahduttiin siihen, että juristien laskuissa oli kirjavuutta.

- Yksi avustaja käytti 10 tuntia asian samaan vaiheeseen, johon toinen 50 tuntia. Osa avustajista hoiti työnsä todella hyvin, mutta kirjavuutta oli, Oulun oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja Tapio Maakanen sanoi Lapin Kansan haastattelussa.

Viime syyskuussa voimaan astuneella lailla muutettiin avustajien palkkioita tuntipalkkiosta asiakohtaiseen palkkioon.

- Aika hurjia olivat osan avustajien veloittamat summat. 10 000 euroa on ollut suurin, jota on pyydetty. Nyt keskivertosumma on 700-1500 euroa, kertoo tiimiesimiehenä kansainvälisen suojelun asioissa Oulussa toimiva Lauri Lantto.

Lanton mukaan merkittävä leikkaus juristien palkkioihin tuli myös siitä, että nykylain mukaan oikeusavustajan matka-ajasta ei makseta korvausta. Lailla myös rajoitettiin oikeusapua niin, että avustaja ei enää ole läsnä turvapaikkapuhutteluissa muuta kuin yksin maahan tulleiden alaikäisten kanssa ja erityisen painavista syistä.

Lähde: Lapin Kansa