maanantai 13. maaliskuuta 2017

Yle: Syyttäjä: Irakilaismies suunnitteli siskonsa kunniamurhaa – "Sisko on meille häpeä. Poltan hänet, enkä vain tapa"

Yle: Syyttäjä: Irakilaismies suunnitteli siskonsa kunniamurhaa – "Sisko on meille häpeä. Poltan hänet, enkä vain tapa" 13.3.2017

Korkein oikeus käsittelee maanantaina Suomen ensimmäistä epäiltyä kunniamurhan valmistelujuttua. Nuori irakilaismies kiistää syytteen sisarensa surman valmistelusta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingissä asuvan irakilaismiehen pahoinpitelystä ja törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta vuonna 2016.

Oikeuden mukaan 22-vuotias irakilaismies oli pahoinpidellyt itseään neljä vuotta nuorempaa siskoaan repimällä tätä hiuksista ja lyömällä esimerkiksi vesipiipun varrella.

Irakilaismies tuomittiin törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, koska oikeus katsoi, että mies oli sopinut sisarensa surmaamisesta Irakissa olevan isänsä kanssa. Oikeuden mukaan veli oli luvannut isälleen surmaavansa siskonsa.

Hovioikeus: Veljellä ei ollut yksityiskohtaista suunnitelmaa

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitskin mukaan käräjäoikeuden tuomio oli Suomen ensimmäinen kunniamurhan valmistelutuomio. Se päätyi hovioikeuteen.

Helsingin hovioikeus antoi ratkaisunsa noin vuosi sitten. Hovioikeus piti moitittavana sitä, että veli oli usean päivän ajan uhannut surmata siskonsa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että veli ei ollut sopinut surmaamisesta isänsä kanssa, eikä ollut laatinut yksityiskohtaista suunnitelmaa siskonsa surmaamiseksi.

Näiden syiden vuoksi hovioikeus hylkäsi syytteen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Irakilaismies tuomittiin hovioikeudessa siskonsa pahoinpitelystä.

Korkein oikeus antoi valitusluvan

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Lupa myönnettiin. Syyttäjä vaatii myös korkeimmassa oikeudessa irakilaismiehelle rangaistusta kunniamurhan valmistelusta.

– Irakilaismies on saanut Irakissa olevalta isältään ohjeen tappaa sisarensa sillä perusteella, että sisko ei noudata kulttuurista ja uskonnosta aiheutuvia sääntöjä. Tyttö on tavannut koulukavereitaan koulumatkoilla, keskustellut myös poikien kanssa ja hän pukeutuu länsimaalaisesti, sanoo kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski.

Syyttäjä: Irakilaistyttöä yritettiin kasvattaa väkivallalla

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion mukaan irakilaismies oli pahoinpidellyt siskoaan. Syyttäjän mukaan tyttöä yritettiin kasvattaa väkivallalla.

– Kun se ei tuottanut tulosta, niin sen jälkeen on annettu tappokäsky. Kun tyttö tajusi tilanteen, hän pakeni kotoaan. Veli yritti tavoittaa eri keinoin siskoaan muutaman päivän ajan. Hän on useissa eri yhteyksissä eri henkilöille ilmoittanut, että hän tulee tappamaan sisarensa, Velitski toteaa.

Irakilaistyttö ennätti olla muutaman päivän paossa, kunnes hänen veljensä pääsi tämän jäljille. Veljen kaveri haki tytön hampurilaisravintolasta ja kuljetti tämän veljen luokse läheiseen puistoon. Paikalle tuli vartijoita ja poliisipartio. Viranomaiset kuljettivat tuolloin 16-vuotiaan tytön turvaan, ja hänet otettiin kiirellisesti huostaan.

– Viranomaiset katsoivat, että tytön henki oli todellisessa vaarassa, Velitski sanoo.

“Mä ammun sen heti kun nään sen ja puhdistan mun häpeä sisko”

Syyttäjä on esittänyt oikeudessa todistusaineistona poliisitutkintaan päätyneitä irakilaismiehen lähettämiä chat-viestejä. Mies oli lähettänyt viestejä eri henkilöille sen jälkeen, kun sisko oli karannut kotoaan.

Tässä on osa viesteistä siinä muodossa kuin ne ovat esitutkinta-aineistossa. Siskon nimi on mainittu viesteissä.

"Mä ammun sen heti kun nään sen ja puhdistan mun häpeä sisko."

"Jos en tapa häntä, kuolen itse."

"Joko hän nyt tulee kotiin ja kaikki on silloin hyvin tai kun tulen takaisin kotiin, hän on kuolleena."

"Jos saan siskon mun käteen. Mä ammun sen. Päätä. Vannon Allahin nimeeee. Sisko kuoleeeee. Ja mun kädessä laitan sen hautamaan."

"Mä ostin jo ase."

"Mä poltan hänet, enkä vain tapa."


"Joudun 6 v vankila ja lähtee 3 v pois. Sit joudun 3 v. Ja lähen pois. Uudestaan. Koska sisko on meille häpeä."

Korkeimmassa oikeudessa kuullaan useita todistajia

Korkein oikeus pitää maanantaina suullisen käsittelyn. Oikeudessa kuullaan useita todistajia. Oikeus kuulee esimerkiksi poliisia ja sosiaalityöntekijää, joka oli kuljettanut tytön huostaanottopaikkaan.

Irakilainen mies on myöntänyt oikeudessa pahoinpidelleensä siskoa, mutta on kiistänyt surman valmistelun.

Korkein oikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin.