keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Yle: Sebastian Tynkkystä epäillään taas kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – asia etenee syyteharkintaan

Yle: Sebastian Tynkkystä epäillään taas kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – asia etenee syyteharkintaan 25.9.2019

Oulun poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi kansanedustaja Sebastian Tynkkyseen kohdistuvasta rikosepäilystä. Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

Tynkkysen epäillään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan Facebook-kirjoituksissaan vuonna 2017.

Kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta, kun Tynkkystä epäillään kyseisestä rikoksesta. Hän sai tuomion vuonna 2017 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta Facebookissa julkaistuista kirjoituksista. Tynkkynen sai silloin kirjoituksistaan 300 euron sakot. Hän ei ollut tuomion saadessaan vielä kansanedustaja.

STT:n mukaan Tynkkynen on syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan myös ensi viikolla Oulun käräjäoikeudessa. Syytteen sisältö tulee julki vasta käsittelyn alettua.

Poliisilla on parhaillaan tutkinnassa myös kolmen muun kansanedustajat rikosepäilyt. Helsingin poliisi epäilee Päivi Räsästä (kd.), Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.