Iltalehti: Näkökulma: Suomi ei ole niin rasistinen maa kuin väitetään

Iltalehti: Näkökulma: Suomi ei ole niin rasistinen maa kuin väitetään 14.9.2019

Suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti siihen, että Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia töitä tekemään, kirjoittaa Juho Rahkonen.

Loppukesällä julkisuudessa roihahti rasismikeskustelu, kun kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein leimasi kaikki perussuomalaisten äänestäjät rasisteiksi. Keskustelussa myös viitattiin laajalti levinneeseen uutiseen, jonka mukaan Suomi on Euroopan rasistisin maa. Tutkimusten lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että nämä väitteet ovat liian mustavalkoisia.

Suomessa on muihin kehittyneisiin maihin verrattuna vähän ulkomaalaistaustaisia, noin seitsemän prosenttia väestöstä. Osuus kuitenkin kasvaa nopeasti, sillä alhaisen syntyvyyden Suomessa väestönkasvu lepää yksinomaan maahanmuuton varassa.

Kuluvan syksyn aikana on käyty paljon keskustelua siitä, onko Suomi rasistinen maa. Kun yksittäiseen ihmiseen kohdistuu rasistista kielenkäyttöä tai tekoja, asia tuntuu hänen kohdallaan pahalta. Husukin on varmasti saanut asiattomia viestejä. Jokainen tapaus on liikaa, mutta yksittäisistä tapauksista ei voida tehdä johtopäätöstä, miten paljon rasismia Suomessa esiintyy ylipäänsä.

Rasismi on sitä, että ihmistä kohdellaan eriarvoisesti hänen ihonvärinsä tai muuhun etniseen taustaan liittyvän seikan vuoksi. Syrjintää voi tapahtua myös muilla perusteilla, kuten perhesyiden, sukupuolen, iän tai persoonallisuuden perusteella, minkä vuoksi rasismia ei ole aina helppo huomata ja todentaa saati erottaa muista syrjinnän perusteista.

Kattavimpia rasismia käsitteleviä kyselytutkimuksia on Euroopan unionin Perusoikeusviraston FRA:n teettämä EU Midis -tutkimus, jonka viimeisin kierros valmistui vuonna 2016. Yli 25 000 vastaajan kysely tehtiin henkilökohtaisina käyntihaastatteluina kaikissa 28 EU-maassa, ja Suomen osuudesta vastasi Taloustutkimus.

Kun otetaan tarkasteluun Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin olevien kokemat syrjintätapaukset, Suomi näyttäytyy varsin epäsuotuisassa valossa: 13 Länsi-Euroopan maan joukossa Suomessa oli koettu yhden vuoden aikana toiseksi eniten (45 prosenttia) ihonväristä, etnisestä taustasta tai uskonnosta johtuvaa syrjintätapauksia. Eniten syrjintää oli koettu Luxemburgissa (50 prosenttia), ja listalla kolmantena ja neljäntenä olivat Itävalta (42 %) ja Tanska (41 %).

Harvimmin syrjintätapauksia oli kohdattu Iso-Britanniassa (15 prosenttia) ja Portugalissa (17 prosenttia). EU:n keskiarvo oli 24 prosenttia, eli niin suuri osa vastaajista oli kohdannut rasismia vuoden aikana.

Toisaalta kun kysyttiin, miten paljon afrikkalaistaustaiset maahanmuuttajat luottavat poliisiin ja muihin viranomaisiin, Suomi on EU:n kärjessä. Myös siinä Suomi on huippua, miten hyvin maahanmuuttajat kokevat kiinnittyneensä yhteiskuntaan.

Muslimimaista tulleiden maahanmuuttajien yhteenkuuluvuuden tunne uutta asuinmaataan kohtaan on Suomessa koko EU:n korkein. Paljon puhuttu suomalainen luottamusyhteiskunta koskee siis myös täällä asuvia ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.

Se, että afrikkalaistaustaiset maahanmuuttajat ovat Suomessa raportoineet kokeneensa usein syrjintää, liittynee osaltaan siihen, että täällä syrjinnästä uskalletaan kertoa viranomaisille ja kyselyiden tekijöille.

Korkeaa prosenttilukua voi selittää myös se, että Suomessa on varsin vähän afrikkalaistaustaisia, minkä vuoksi heidän etniseen taustaansa saatetaan kiinnittää eri tilanteissa enemmän huomiota kuin jossain Lontoossa tai Brysselissä, jossa joka toinen vastaantulija näyttää etniseltä taustaltaan olevan jostain muualta kuin Euroopasta.

Kyselyn tätä osuutta ei tehty Itä-Euroopan maissa, koska siellä asuu niin vähän afrikkalaistaustaisia maahanmuuttajia, että heistä ei olisi saatu tilastollisesti riittävän laajaa otosta.

Vähemmistöjen omien kokemusten ohella on tärkeää kartoittaa myös valtaväestön mielipiteitä. Tutkimusten yhteenvetona voi todeta, että suomalaisista korkeintaan noin 15–20 prosenttia voidaan luokitella perusasenteiltaan avoimen rasistisiksi. Varsinaisia kovan luokan rasisteja meillä on viitisen prosenttia: nämä henkilöt ovat kyselyiden mukaan sitä mieltä, että erilaisista etnisistä taustoista tulevat ihmiset eivät ole samanarvoisia.

Suomi ei ole niin rasistinen maa kuin monissa puheenvuoroissa on annettu ymmärtää – selvä enemmistö tuomitsee kaikenlaiset rasistiset teot ja puheet. Toisaalta meillä on melko paljon – arviolta 20–30 prosenttia – piilossa olevaa hiljaista hyväksyntää rasistisille käytänteille, jollaisia ovat esimerkiksi syrjintä työhönottotilanteessa tai jopa ravintolan ovella. Se, että tällaiset asenteet ovat piilossa, kertoo kuitenkin siitä, että niitä hävetään ja pidetään sopimattomina.

Suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti siihen, että Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia töitä tekemään. Työperäisen maahanmuuton kannatus on kasvanut viime vuosina.

Suhtautuminen pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin on kuitenkin selvästi nihkeämpää: enemmistö ei haluaisi heitä tänne lisää, ja mielipiteet ovat kiristyneet vuodesta 2015 lähtien.

Siinä mielessä Husu Hussein on oikeilla jäljillä, että perussuomalaisten kannattajien keskuudessa ulkomaalaisvastaisuus ja jopa rasistiset asenteet ovat yleisempiä kuin muiden puolueiden kannattajien keskuudessa. Mutta väite, että kaikki perussuomalaiset tai edes enemmistö heistä olisivat rasisteja, on vahvasti liioiteltu eikä kestä kriittistä tarkastelua.

Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti tai ainakin suvaitsee sitä, että Suomeen tulee lisää ulkomaalaisia ja heidän mukanaan kansainvälisiä vaikutteita. Tämä myönteisyys on tosin hieman vähentynyt vuodesta 2015, eli tiettyä henkistä sisäänpäin kääntymistä on tapahtunut, ilmeisesti Eurooppaan suuntautuvan voimakkaan muuttoliikkeen seurauksena.

Kun ulkomaalaistaustaisen väestön osuus Suomessa kasvaa, EU Midis -tutkimuksen perusteella voi ennakoida, että entistä pienempi osa heistä joutuu kokemaan etnisyyden tai ihonvärin perusteella tapahtuvaa syrjintää. Kun Helsinki alkaa muistuttaa yhä enemmän kansainvälistä suurkaupunkia, erinäköiset ihmiset eivät pistä silmään katukuvassa huutomerkin lailla.

Tehokkain lääke rasismia vastaan on hyvä työllisyyskehitys. Mitä enemmän maassa on työpaikkoja, joista saatavalla palkalla elää ja joiden varaan voi suunnitella tulevaisuuttaan, sitä vähemmän täällä jo olevalla väestöllä on syytä suhtautua torjuvasti uusiin tulijoihin.

Kirjoittaja, yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen työskentelee mielipidetutkijana Taloustutkimuksessa.

Juho Rahkonen