lauantai 12. lokakuuta 2013

Ilta-Sanomat: Muslimien hengellisille johtajille kaivataan oppia Suomen laiesta

Ilta-Sanomat/STT: Muslimien hengellisille johtajille kaivataan oppia Suomen laiesta 12.10.2013

Muslimiyhteisöt kaipaavat imaameille täydennyskoulutusta Suomen laeista ja oikeuskäytännöstä, käy ilmi tuoreesta selvityksestä. Yhtä tärkeänä pidetään täydennyskoulutusta islamintutkimuksessa.

Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen selvitykseen saatiin tietoja 24 muslimiyhteisöltä. Siihen haastateltiin 19:ää yhteisön puheenjohtajaa, ja lisäksi 22 imaamia vastasi heille lähetettyyn kyselylomakkeeseen.

Haastatteluun osallistuneista yli 70 prosenttia katsoi, että täydennyskoulutus laeista ja islamista olisi hyödyllistä muslimien hengellisille johtajille.

Seuraavaksi eniten imaameille kaivattiin koulutusta Suomen historiasta ja yhteiskunnasta, perheneuvonnasta ja johtamisesta.

Vain kaksi kyselyyn vastanneista suhtautui varauksella ajatukseen imaamien koulutuksesta Suomessa. Muut kannattivat ajatusta.

Fokus selvittää imaamien koulutuksen aloittamista Suomessa. Imaamit johtavat perjantairukouksia ja antavat neuvoja niin yhteiskunnallisista kuin arkisistakin asioista, kuten perhe-elämästä.

Suomessa asuu arviolta 50 000–60 000 muslimia.