perjantai 11. lokakuuta 2013

Ilta-Sanomat: Yle kiistää, että Tero Vaaralla olisi porttikielto

Ilta-Sanomat: Yle kiistää, että Tero Vaaralla olisi porttikielto 11.10.2013

Ylen tuottajan mukaan Mamba-yhtyeen solisti Tero Vaara on tervetullut ohjelmaan vieraaksi.
Ylen Puoli seitsemän –ohjelman tuottaja Miika Ranne oikoo Mamba-yhtyeen solistin Tero Vaaran lausuntoja, joiden mukaan tällä on porttikielto Ylen ohjelmaan.

Ranne sanoo, ettei Yle aseta porttikieltoja. Vaaralle ei ole porttikielto Yleen eikä myöskään Puoli seitsemän –ohjelmaan.

– Hän voisi hyvin tulla ohjelman vieraaksi sopivana ajankohtana, Ranne sanoo Ilta-Sanomille.

Tero Vaara kertoi torstai-iltana Sarasvuo –ohjelmassa, miten hän ei ole tervetullut esiintymään Ylen ohjelmaan mielipiteittensä vuoksi.

Kyseessä on Vaaran mukaan Ylen Puoli seitsemän –ohjelma. Porttikielto juontuu vuodelta 2011, jolloin hän haastattelussa vertasi monikulttuurisuutta kommunismiin.

Vaara kertoo, että hänen piti esiintyä ohjelman päävieraana, mutta ohjelmantekijät ilmoittivat, että huonon julkisuuskuvan takia vierailu perutaan.

Tuottaja Miika Ranne sanoo, että Yle käsittelee maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä erilaisista näkökulmista. Puoli seitsemän –ohjelma on kuitenkin väärä paikka esittää poliittisia mielipiteitä.

– Puoli seitsemän on hyväntuulen ohjelma, joka ei puhu pahaa kenestäkään eikä kritisoi. Ohjelman konseptiin eivät kuulu kuumat poliittiset aiheet. Yhteiskuntakritiikkiä varten on omat ohjelmansa.

Ranne muistelee, että taustalla on tilanne, jossa Vaara oli varattu ohjelmaan vuonna 2011.

– Vaaran tuolloin julkisuuteen nousseet lausunnot ja nettisivut tulivat esille vasta buukkauksen jälkeen. Toimitussihteeri ja silloinen tuottaja pohtivat, millainen aihe ja haastattelutilanne lähetykseen rakennetaan Vaaran kanssa. Lopputulos oli se, että toimitussihteeri keskusteli puhelimitse Vaaran promoottorin kanssa ja vierailu peruttiin yhteisymmärryksessä.