keskiviikko 5. lokakuuta 2016

HS: Näyttelijä Ritva Sorvali halusi todistaa, etteivät kaikki ole rasisteja – kulttuuriväki heräsi nopeasti

Helsingin Sanomat: Näyttelijä Ritva Sorvali halusi todistaa, etteivät kaikki ole rasisteja – kulttuuriväki heräsi nopeasti 5.10.2016

Ritva Sorvali halusi osoittaa solidaarisuutta pakolaisille. Idea oli kytenyt jo pitkään.

KOLME viikkoa sitten näyttelijä Ritva Sorvalin mitta tuli täyteen. Hän kirjoitti Facebookiin:

Mietin täällä pääni puhki, mitä me voisimme tehdä osoittaaksemme, että suurin osa suomalaisista ei ole rasisteja! Että me toivotamme pakolaiset ja apua tarvitsevat tervetulleiksi. Että me tuomisemme Helsingin asema-aukion kuolemaan johtaneen tapahtuman!

Samassa kirjoituksessa Sorvali kyseli tutuiltaan, innostuisivatko he järjestämään asian hyväksi solidaarisuuskonsertin.

Spontaanisti näpytelty ehdotus sai kulttuuriväen nopeasti hereille. Sorvali alkoi saada kymmeniä yhteydenottoja, joissa luvattiin tehdä mitä vaan.

”Sunnuntaina laitoin viestin ja maanantaina oikeasti ryhdyin järjestämään sitä, kun tajusin, että en voi enää perua”, kertoo Sorvali.

NYT SUUNNITELMAT ovat jo pitkällä. Konsertti järjestetään 20. marraskuuta Kansallisteatterin isolla näyttämöllä. Ohjelmassa on ainakin laulua ja runoja, ja esiintyjinä nähdään muun muassa Aulikki Oksanen, Heidi Herala, Tanjalotta Räikkä, Taikuri Luttinen, Tumppi Varonen, Klovnit ilman rajoja sekä tietysti Sorvali itse.

Tapahtumalle löytyi myös tuottaja, bändiksi Seppo Kantonen trio ja graafikko suunnittelemaan tapahtumalle logon. Sponsoreista on pulaa.

VAIKEINTA on ollut kaiken organisointi, vaikka siitäkin Sorvalilla on kokemusta Teatteri Vanha Jukon ajoilta. Sorvali perusti lahtelaisteatterin silloisen miehensä kanssa parikymmentä vuotta sitten ja tottui hoitamaan kaikenlaisia asioita.

Sorvali on toiminnan nainen. Vaikka ehdotus konsertista syntyi hetkessä, on hänen mielessään muhinut jo pitkään.

”Olen koko ajan miettinyt, että pitäisihän nyt jotain tehdä. Välillä olen lakannut lukemasta nettiä, koska ahdistun. Koko ajan on olo, että mitä voisin tehdä oikeasti”, Sorvali sanoo.

Hänelle viimeinen pisara oli Helsingissä Rautatieaseman edustalla tapahtunut pahoinpitely, jonka johdosta Suomen vastarintaliikkeen aktiivia epäillään kuolemantuottamuksesta.

”Olen ymmärtänyt, että taiteilijalla on vastuu. Ei voida enää olla puolueettomia ja olla ottamatta kantaa. Tiedän, että läheskään kaikki taiteilijat eivät ole samaa mieltä.”

SORVALI sanoo olevansa esiintymispelkoinen ihminen, kauhea jännittäjä, joka on kiusannut itseään esiintymällä 30 vuotta.

”Ei minun olisi mitään järkeä kiduttaa itseäni niin kauan ellei minulla mielestäni olisi oikeasti jotain niin tärkeää sanottavaa. Miksi muuten ilta toisensa jälkeen kulisseissa pulssi kahdessasadassa vannoisin itselleni, että tämä on viimeinen kerta?”

Ellei vastikään kuollut Jouko Turkka olisi aikoinaan tullut Sorvalin opettajaksi toisena opiskeluvuotena, hänestä tuskin olisi tullut näyttelijää.

Ensimmäisen vuoden aikana Sorvali lihoi kymmenen kiloa, koska vietti liikaa taiteilijaelämää istuen baarissa ryyppäämässä.

”Kun Jokke näki minut, se sanoi ’Sinäkin tuollainen pullataikina, mitä ajattelit, että sulla on suomalaiselle näyttämötaiteelle annettavaa?’”

Turkan tulon jälkeen tahti muuttui. Baarissa istuminen jäi, koska fyysisesti rankoista harjoituksista ei olisi huonolla kunnolla selvinnyt hengissä.

”Jos olisin sen neljä vuotta istunut baarissa ja miettinyt, onko minulla karismaa vai ei, en tiedä, mitä siitä olisi tullut.”

SORVALI ei voi ymmärtää, miksi jotkut ihmiset haluaisivat sulkea Suomen rajat ulkomaalaisilta.

Hän myös tiedostaa, että on ihmisiä, jotka vetävät herneen nenään siitä, että joku järjestää rasisminvastaisen konsertin.

”Olen suurimman osan elämääni tottunut siihen, että elämme sivistysvaltiossa. Nyt ihmiset kehtaavat päästää suustaan mitä vaan. On todella järkyttävää, että tämä yhteiskunta on yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, että kuka vain voi sanoa ihan mitä vain. ”

SORVALI on ollut ehdolla monissa vaaleissa, myös eurovaaleissa.

”Lähden ehdolle aina SKP:n riveissä, koska se on kannanotto. En koskaan tee mitään vaalityötä enkä mitään mainoksia tai tilaisuuksia. Viimeksi sain hirveästi ääniä nollaeuron budjetilla.”

Parhaillaan Sorvali on sairauslomalla Lahden kaupunginteatterista. Ilman sitä tapahtuman järjestäminen ei häneltä onnistuisi. Solidaarisuuskonsertin yleisöön hän haluaa kutsua maahanmuuttajia ja pakolaisia.

”Jos jotain rahaa tilaisuudesta jää, enkä ole sen jälkeen henkilökohtaisessa konkurssissa, rahat osoitetaan SPR:n kautta vastaanottokeskuksissa työskentelevien vapaaehtoisten toimintaan.”

Huominen ilman pelkoa -solidaarisuuskonsertti 20.11. Kansallisteatterissa klo 19.