torstai 27. lokakuuta 2016

Uusi Suomi: Tutkijat huolissaan Suomen ääriliikkeiden salaliittoteorioista – ”Ollaan jo taistelussa, jossa jompikumpi on tuhottava”

Uusi Suomi: Tutkijat huolissaan Suomen ääriliikkeiden salaliittoteorioista – ”Ollaan jo taistelussa, jossa jompikumpi on tuhottava” 27.10.2016

Asiaan perehtyneet tutkijat ja kirjailijat ovat huolissaan väkivaltaisista ääriliikkeistä Suomessa ja Euroopassa.

Euroopan radikaali oikeisto -kirjan (Into 2016) kirjoittaja, Itä-Suomen yliopiston historian didaktiikan lehtori Jouko Jokisalo varoitti ääriliikkeiden väkivaltapotentiaalista Kirjamessujen keskustelussa. Jokisalon mukaan ääriliikkeitä yhdistää tällä hetkellä muslimivastaisuus.

–Tänä päivänä ne kaikki puolueet ja liikkeet, joita kirjassa käsittelen – alkaen oikeistopopulistisesta puolueesta, alkaen perussuomalaisista aina erilaisiin uusnatsistisiin puolueisiin – kaikilla on punaisena lankana tänä päivänä muslimivastaisuus, Jokisalo sanoi Helsingin Kirjamessuilla Ääriliikkeet Suomessa ja Euroopassa -keskustelupaneelissa.

–Se väkivaltapotentiaali, mikä siellä todella on, sitä ei voi aliarvioida, hän lisäsi.

Jokisalo nosti keskustelussa esiin muun muassa europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) vanhan kirjoituksen vuodelta 2006.

Jussi Halla-ahon kirjoitus tulevaisuuden kuvasta, siinä sanotaan faktisesti, että olemme sodassa eli Eurooppa on sodassa, ja jos Eurooppa ei ymmärrä herätä, se tulee häviämään. Hän toteaa siinä, että tällä hetkellä Euroopan moskeijoissa koulutetaan robottiarmeijoita, jotka tulevat tuhoamaan läntisen sivilisaation. Jos meillä on tämä kuva, ei ole mikään ihme, että kaikki keinot ovat sallittuja tässä kuviossa, Jokisalo kertoi.

Yksi Suomalaiset fasistit –kirjan (WSOY 2016) kirjoittajista, historian tutkija Oula Silvennoinen on Jokisalon kanssa samaa mieltä.

–Tämä on erittäin tärkeä asia, jonka Jouko [Jokisalo] toi esiin. Salaliittoteorioiden asema oikeastaan kaikenlaisessa ääriajattelussa mahdollistaa sellaisen kuvitelman, että me yksin olemme totuuden haltijoita ja koko maailma on meitä vastaan, Silvennoinen sanoi keskustelupaneelissa.

–Sitten toisaalta [on olemassa] tällainen polarisoituminen, jossa ollaan jo jossain kuolemaan johtavassa taistelussa, joka ei voi päättyä muuten kuin että jompikumpi osapuoli tuhoaa toisensa. Mitään sellaista keskikenttää olla neutraali ei ole, hän lisäsi.

Myös Punaiset prikaatit -kirjan (Into 2016) kirjoittaja Anton Monti on huolissaan ääriliikkeiden väkivaltaan kannustavista argumenteista.

–Näitä argumentteja voidaan pukea hyvinkin tällaisiin rationaalisiin muotoihin ja todellakin traagisin seurauksin, Monti sanoi keskustelussa.

Hän viittaa kirjansa käsittelemään 1970-luvun Italiaan, jossa marxilais-leniniläinen aseistautunut järjestö Punaiset prikaatit tappoi ”kapitalistien kätyreitä”.

–Murhaajat sanoivat, että emme murhanneet sitä ihmistä, vaan sen roolin joka hänellä oli kapitalistisessa järjestelmässä. Voisin kuvitella hyvinkin, että näissä muissa tapauksissa, nykypäivän tapauksissa ei olla tappamassa ihmistä vaan ollaan tappamassa sitä, mitä se ihminen edustaa. Tällainen inhimillisyyden riisuminen vastustajalta on se ensimmäinen askel, Monti sanoi.

Jokisalo mainitsi myös suomalaisen äärioikeistolaisen Sarastus-lehden kirjoituksen.

–Sarastus-lehdessä, joka on tällainen suomalaisen äärioikeiston sivistyneistön nettilehti, on artikkeli etnisestä puhdistuksesta, jossa viitataan mahdolliseen toiseen Auschwitziin, eli tuhoamisleireihin, ihmisten tappamiseen kemiallisin asein, heidän kompostointiinsa ja tämän kompostin käyttöön maanviljelyksen lannoitteina, Jokisalo sanoi.

–Tästä kun saksalaisten kollegoiden kanssa puhuin, niin he olivat täysin pöyristyneitä. Miten tällainen artikkeli voi olla Suomessa tällaisessa nettilehdessä, hän kertoi.

Sarastus-lehden visio kertoo hänen mielestään väkivaltapotentiaalista, joka Suomessa on.

–Minusta on oire, että ylipäätään tämän tyyppisiä artikkeleja kirjoitetaan. Tietyllä tavalla se väkivaltapotentiaali, mikä eri tahoilla näissä muslimivastaisissa kirjoituksissa on, se oikeastaan tihkuu väkivaltaa, Jokisalo sanoi.

Hänen mukaansa väkivaltapotentiaali ei tällä hetkellä näy ”avoimesti”, mutta näin voi käydä, jos poliittiset olosuhteet muuttuvat.

– Se tietyllä tavalla kertoo jotain tästä yhteiskunnallisesta tilasta, kun aletaan pohtia tällaisia.