HS: Hoitajapula vaivaa Suomea, mutta ulkomailta on silti vaikea tulla tänne töihin – kaksi filippiiniläistä sairaanhoitajaa kertoo, miten ura uudessa maassa aukesi

Helsingin Sanomat: Hoitajapula vaivaa Suomea, mutta ulkomailta on silti vaikea tulla tänne töihin – kaksi filippiiniläistä sairaanhoitajaa kertoo, miten ura uudessa maassa aukesi 16.1.2020

Työperäisestä maahanmuutosta toivotaan lievennystä Suomen hoitajapulaan. Ulkomaalaisen hoitajan matka laillistetuksi sairaanhoitajaksi Suomessa voi silti olla rosoinen ja uuvuttava.

ANTONINA BERNALDO-ILOMÄKI oli 28-vuotias, kun hän pakkasi laukkunsa ja lähti Filippiineiltä maailmalle. Ennen lähtöään hän työskenteli sairaanhoitajana kirurgisella osastolla Oranissa.

”Sairaanhoitaja on yksi arvostetuimmista ammateista Filippiineillä”, Bernaldo-Ilomäki, 66, perustelee ammatinvalintaansa 38 vuotta myöhemmin.

Mahdollisuus kehittyä ammatissa, parempi palkka, seikkailunhalu. Näin filippiiniläiset sairaanhoitajat perustelevat Tampereen yliopiston tutkimuksessa sitä, miksi he ovat lähteneet töihin Suomeen, kauas kotoa. Omaehtoisuuden takana kummittelee myös taloudellinen pakko, töitä ei omassa maassa ole kaikille.

Bernaldo-Ilomäen ensimmäinen työpaikka ulkomailla löytyi Libyasta, Tripolista, psykiatrisen osaston sairaanhoitajana. Libyassa hän tapasi suomalaisen miehen ja meni naimisiin. Kun pari odotti ensimmäistä lastaan, he päättivät muuttaa Suomeen.

Koska asuntolaina painoi harteilla, Bernaldo-Ilomäki hakeutui töihin Suomessa. Hän sai sairaanhoitajan sijaisuuden Jorvin sairaalan sisätautien osastolta. Vuonna 1989 se oli mahdollista. Alaa säänneltiin vähemmän kuin nyt, eikä Antoninan filippiiniläisestä tutkinnosta tehty ongelmaa Jorvissa, joka kärsi henkilöstöpulasta.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN työnvälitystilaston mukaan tammi–kesäkuussa 2019 lähihoitajan paikkoja oli avoinna keskimäärin 6 691 kappaletta aina kuukauden lopussa. Työttömiä tai lomautettuja lähihoitajia oli samalla ajanjaksolla 1 166 vähemmän. Kaikkiin työpaikkoihin ei siis mitenkään riitä työntekijöitä.

Sairaanhoitajista on pulaa vielä enemmän. Kuilua avoimien paikkojen ja hakijoiden välillä oli 2 135 henkilön verran.

Nyt Sanna Marinin (sd) hallitus aikoo kirjata vanhuspalvelulakiin 0,7 hoitajan mitoituksen. Hoitajamitoitus lisää entisestään painetta palkata alalle ihmisiä, joista on entuudestaan pulaa.

Suurin syy hoitajapulaan liittyy ikääntymiseen: Suomessa ikääntyvät sekä asiakkaat että hoitajat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2018 julkaiseman tilastoraportin mukaan joka kymmenes hoitaja jää eläkkeelle tämän vuoden loppuun mennessä.

Kuntien eläkevakuuttaja Keva on arvioinut, että vuoteen 2038 mennessä kunnissa työskentelevistä sairaanhoitajista ja lähihoitajista eläköityy yli kolmannes. Tämä tarkoittaa yhteensä yli 38 000:ta hoitajaa.

Pätkätyöt, tehtävien raskaus ja huonot palkat ovat ajaneet myös työikäisiä tekijöitä vaihtamaan alaa. THL:n mukaan vuonna 2014 Suomessa työskenteli runsaat 72 000 sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaista, jotka ovat siirtyneet alalta pois. Näidenkin alan vaihtaneiden muodostama reservi on kyseenalaistettu.

Marinin hallitus aikoo vastata tilanteeseen kouluttamalla lisää hoitajia. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Satu Karppanen kertoo sähköpostitse, että hallitus on varannut määräaikaisen lisärahoituksen hoitajien kouluttamiseen julkisen talouden suunnitelmassa ja talousarviossa. Asia viedään eduskuntaan jo tammikuussa, ja eduskunta käsittelee hallituksen esityksen helmikuun aikana.

KUN Antonina Bernaldo-Ilomäki oli äitiyslomalla toisen lapsensa syntymän jälkeen, hän hakeutui täydentävään koulutukseen Helsingin sairaanhoito-oppilaitokseen, nykyiseen Metropolia-ammattikorkeakouluun. Hän valmistui kaksivuotisesta koulutuksesta vuodessa.

Ulkomailla hankittu tutkinto pitää laillistaa Suomessa ennen kuin henkilö saa tehdä sairaanhoitajan työtä. Siksi esimerkiksi Filippiineiltä muuttava sairaanhoitaja ei voi ilman täydennyskoulutusta tehdä sairaanhoitajan töitä. Lähihoitajan tehtäviä saa tehdä, mutta ilman lähihoitajan virallista nimikettä.

TYÖN perässä Suomeen muuttaneiden sairaanhoitajien tavoitteena on pätevöityä sairaanhoitajaksi Suomessa, mutta usein se vaatisi koko tutkinnon opiskelua uudestaan suomalaisessa ammattikorkeakoulussa.

Jos hoitaja tulee EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta, matka sairaanhoitajaksi voi olla pitkä ja vaivalloinen. Kuvaavaa on, että vuosina 2012–2017 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira laillisti yhteensä vain 17 EU:n ulkopuolella hankittua sairaanhoitajan tutkintoa.

Toisissa EU-maissa hankitut tutkinnot tunnustetaan yleensä automaattisesti, koska siitä on säädetty EU:n ammattipätevyysdirektiivissä. Lisäksi ammatinharjoittamiseen vaaditaan todistus yleisen kielitutkinnon (YKI3) mukaisesta kielitaidosta.

Valviran mukaan keskeisin ongelma on se, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolella suoritetut tutkinnot ovat erilaisia ja osa poikkeaa paljon suomalaisesta sairaanhoitajan tutkinnosta.

KÄYTÄNNÖSSÄ sairaanhoitajakoulutusta antavat ammattikorkeakoulut vertaavat hakijan tutkintoa suomalaiseen ja arvioivat tutkintojen yhteensopivuutta. Valvira määrää arvion pohjalta hakijalle lisäopintoja ennen tutkinnon laillistamista.

“Voimme yrittää sujuvoittaa laillistamisprosessia, mutta ammattitaitovaatimuksissa ei ole mahdollista joustaa, koska laillistamiset tehdään aina potilasturvallisuus edellä”, sanoo Jenni Kangas, ammattioikeusasioiden ryhmäpäällikkö Valvirasta.

Terveysalan ammattijärjestön Tehyn maahanmuuttajataustaiselle henkilöstölle vuonna 2012 tekemästä selvityksestä käy ilmi, että noin puolet maahanmuuttajataustaisista sairaanhoitajista on saanut tutkintonsa laillistettua helposti, jotkut taas ovat joutuneet opiskelemaan koko tutkintonsa uudestaan.

“Meiltä puuttuu selkeä koulutuspolku niille, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa ulkomailla. Asiasta on puhuttu vuosikausia, eikä sitä ole saatu vieläkään toimimaan”, sanoo Sari Koivuniemi, Tehyn kansainvälisten asioiden päällikkö.

Suomessa on lupaavia kokeiluja, kuten Sote-silta, jossa neljä eri ammattikorkeakoulua eli Metropolia, Diak sekä Lapin ja Turun ammattikorkeakoulut, ovat räätälöineet ulkomailta muuttaneille sairaanhoitajille pätevöitymiseen johtavan koulutuspolun. Koulutukseen kuuluu kaikille yhteisiä osuuksia, joissa opiskellaan esimerkiksi kieltä ja Suomen lainsäädäntöä. Koulutuksen muut tutkinnonosat vaihtelevat sen mukaan, mitä hoitajan ensimmäisiin opintoihin on kuulunut.

”Sote-silta on todella toimiva malli. Ongelma on se, että kyseessä on projekti. Kun sen rahoitus loppuu syyskuussa 2020, ei ole taaskaan varmuutta jatkosta”, Koivuniemi sanoo.

”Toivon, että projekteista siirryttäisiin valtiolta tulevaan pysyvään rahoitukseen. Koulutuspolku saataisiin kuntoon, jos se tehdään ministeriön johdolla, yhteistyössä Valviran ja oppilaitosten kanssa.”

Myös opetusneuvos Kaisu Piiroinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä pitää tärkeänä, että maahan muuttaneille sairaanhoitajille luodaan pysyvä koulutuspolku pätevöitymiseen Suomessa.

”EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille lääkäreille on jo pysyvä pätevöitymispolku, josta voidaan ottaa mallia sairaanhoitajien koulutukseen”, Piiroinen kertoo.

Pätevöitymiskoulutuksen vakiinnuttaminen vaatii eri hallinnonalojen yhteistyötä. Tätä työtä tehdään parhaillaan työryhmissä, joissa ovat mukana opetusministeriön lisäksi mukana myös Valvira, työ- ja elinkeinoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.

Tarve pätevöitymiskoulutukselle lisääntyy jatkossa. Marinin hallituksen toimenpideohjelmassa on suunnitteilla kansainvälisiä rekrytointipilotteja, jotka kohdistuvat myös sosiaali- ja terveysalalle, Piiroinen sanoo.

Mitään varmaa ministeriöstä ei vielä luvata sen suhteen, että kyseisen koulutuksen rahoitus olisi muuttumassa pysyväksi.

Julie Delacruz-Huuskonen kulki ensimmäiset vuotensa sairaanhoitajana aina sanakirja taskussa. Hän opiskeli sairaanhoitajan tutkintonsa Suomessa mutta oli työskennellyt espanjalaisen ikäihmisen hoivatyöntekijänä jo Filippiineillä. Delacruz-Huuskosen mukaan suomen kielen oppiminen vaatii sinnikkyyttä.

Joskus työkaverit imitoivat Delacruz-Huuskosen aksenttia. Se loukkasi, mutta hän jatkoi päättäväisesti opiskelua.

”Puhuin suomea jopa lapsilleni. Jälkeenpäin heitä on harmittanut, etteivät he koskaan oppineet puhumaan filippiinoa”, Delacruz-Huuskonen kertoo.

Päivi Vartiainen, Marja Koskela ja Pirkko Pitkänen Tampereen yliopistosta ovat tutkineet Filippiineiltä rekrytoitujen sairaanhoitajien sopeutumista Suomeen. Kaikki hoitajat kertoivat, että heillä on ollut vaikeuksia kielen kanssa.

Tutkimukseen osallistuneet hoitajat opiskelivat suomea kahdeksan kuukauden ajan noin kahdeksan tuntia päivässä, kolme ohjatusti ja loput viisi tuntia itsenäisesti. Silti kielen ymmärtäminen todellisessa asiakastilanteessa, usein murteella höystettynä, oli alussa filippiiniläishoitajille erittäin vaikeaa.

Julie Delacruz-Huuskonen arvelee, että tästä syystä maat, joissa työkielenä on englanti, ovat filippiiniläisille hoitajille houkuttelevampia kuin Suomi. Englanti on Filippiinien toinen virallinen kieli, mutta Suomessa sitä ei voi asiakastyössä juuri käyttää.

“Lääkärin ohjeet täytyy ymmärtää heti, kaikki kirjaukset tehdään suomeksi, kuulumisia ei ehditä enää vaihtaa, vaan on pakko ymmärtää kirjoitettua tekstiä hyvin”, Delacruz-Huuskonen kuvaa kielivaatimuksia.

Kielitaito on alalla välttämätön potilasturvallisuuden kannalta. Antonina Bernaldo-Ilomäki muistaa uransa varrelta erikoisen tapauksen, jossa hänen perehdyttämänsä opiskelijan puutteellinen kielitaito aiheutti vaaratilanteen.

“Potilas pyysi opiskelijaa sammuttamaan valot huoneesta lähtiessään. Opiskelija ei ymmärtänyt, vaan poistui huoneesta toteuttamatta tämän toivetta. Potilas suuttui niin hirveästi, että sai sydänkohtauksen”, Bernaldo-Ilomäki muistelee.

NYT Suomen ulkoministeriö suunnittelee suurlähetystön avaamista uudelleen Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan. Edustuston kuluihin on varattu vuoden 2020 talousarviossa miljoona euroa.

Edustusto helpottaa filippiiniläisten hakeutumista töihin Suomeen, kun tunnistautumisen ja paperityöt voi hoitaa kotimaassa.

Sairaanhoitajia sanotaan Filippiinien vientituotteeksi. Vaikka monella on aitoa kiinnostusta ulkomailla työskentelyyn, kyse on myös taloudellisesta pakosta. Maan oma sairaanhoito on retuperällä, eikä valmistuville hoitajille ole kotimaassa töitä. On arvioitu, että kotimaahansa työllistyy vain noin 15 prosenttia filippiiniläisistä sairaanhoitajista. Loput saavat pakata laukkunsa ja lähteä ulkomaille.

PÄIVI VARTIAISEN väitöskirjassa (2019, Tampereen yliopisto) kaikki haastatellut filippiiniläishoitajat sanoivat haluavansa pätevöityä Suomessa sairaanhoitajiksi, mutta vain hyvin harvat kokivat, että heidän toiveensa ammatillisesta kehittymisestä oli päässyt toteutumaan Suomessa. Alan realiteetit Suomessa eivät usein vastaa sitä, mitä koulutettu sairaanhoitaja toivoo.

Ilmiötä kutsutaan englanniksi nimellä deskilling eli koulutettuja ihmisiä rekrytoidaan halvemman työvoiman maista matalan vaativuustason tehtäviin. Tutkinnon hankkimiseen käytetty aika ja raha valuvat hukkaan.

Sairaanhoitajan tutkinto on Filippiineillä yliopistotasoinen alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu on maassa kallista.

“Haastattelemani hoitajat odottavat, että pystyvät käyttämään ammattitaitoaan, jonka ovat hankkineet neljä vuotta kestävässä sairaanhoitajakoulutuksessa Filippiineillä. Pääsyy sille, miksi se ei onnistu, on heitä rekrytoivien yksityisten hoiva-alan firmojen tilanne. Siellä tarvitaan hoiva-avustajia ja lähihoitajia, ei sairaanhoitajia”, Vartiainen kertoo.

LISÄKSI hoitajien oleskeluluvat perustuvat työhön, mutta täydennyskouluttautuminen vaatisi usein päätoimista opiskelua.

“Tämä on myös taloudellinen kysymys. Ihmiset tulevat Suomeen töihin ja hankkimaan rahaa, eivät opiskelemaan. Hoitajat ovat usein irtisanoutuneet työstään voidakseen opiskella lähtömaakoulutuksessa suomea. Moni on ottanut lainaa ja velkaantunut tämän vuoksi”, Vartiainen muistuttaa.

Osa tutkimuksen filippiiniläishoitajista oli päässyt opiskelemaan oppisopimuksella lähihoitajiksi. Sairaanhoitajaksi pätevöitymiseen johtavalla opintopolulla ei ollut heistä kukaan.