Yle: "Luennoilla kuulee rasistista kieltä" – Joukko opiskelijoita kyllästyi yliopiston syrjivään kulttuuriin ja perusti opiskelijajärjestö Students Of Colourin

Yle: "Luennoilla kuulee rasistista kieltä" – Joukko opiskelijoita kyllästyi yliopiston syrjivään kulttuuriin ja perusti opiskelijajärjestö Students Of Colourin 13.1.2020
Yle: Opiskelijat kertoivat yliopistoissa kokemastaan rasismista – Kysyimme viideltä suurelta yliopistolta asiasta: "En voi sanoa, että olisin täysin yllättänyt"

Aracelis Correa järkyttyi, kun aloitti sosiaalitieteiden opinnot kaksi vuotta sitten Helsingin yliopistossa.

Hän kertoo yliopiston läpivalkoisuuden hyppänneen nopeasti silmille.

– Luennoilla kuuli rasistista kieltä, ja silloin tällöin sattui jotain oikeasti aika järkyttävää minun näkökulmastani.

Luennoitsija saattoi esimerkiksi käyttää rasistista kieltä tai näyttää täysin aiheeseen liittymätöntä raa’an väkivaltaista materiaalia rodullistettua ihmistä kohtaan. Näissä tilanteissa muut opiskelijat eivät reagoineet mitenkään.

Ennen opintojaan Correa oli tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä, jossa joutui kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja rasismia. Yliopistoon siirtyessä odotukset olivat korkealla.

– Ajattelin jostain syystä, että olin tulossa parempaan paikkaan. Luulin akateemisen maailman olevan edistynyt näissä asioissa.

Correa koki olevansa todella yksin kokemuksensa kanssa, ja alkoi kaivata yhteisön tukea. Hän päätyi esittelemään ideansa vertaisryhmästä yliopiston sisäisessä Facebook-ryhmässä, ja ajatuksen vastaanotto ylittikin kaikki odotukset.

– Oli hurjaa, miten paljon sain tukea ajatukselle! Tuntui, että moni oli suorastaan odottanut jotakin tällaista. Tajusin, etten todellakaan ole yksin, Correa muistelee.

Nyt ideasta on kasvanut uunituore opiskelijajärjestö Students Of Colour (SOCO). Correa kertoo järjestön olevan tarkoitettu etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille.

– Viittaan tässä kontekstissa näkyvään rodullistettuun vähemmistöön. Eli siihen, että poikkeaa ulkonäöllään vallitsevasta normista, vaikkapa ruskealla iholla tai kiharilla hiuksilla. Etninen taas viittaa eri kulttuuriin.

Järjestölle oli tilausta
SOCOn tavoitteena on Correan mukaan toiminta, jonka järjestön aktiivit kokevat voimauttavaksi, merkitykselliseksi ja mielekkääksi. Se voi olla vaikka kokemusten jakamista vertaiskeskusteluissa tai kerhotyyppisiä tapahtumia. Yksi tavoite on myös vaikuttaa ja näkyä ulospäin, esimerkiksi paneelikeskustelujen, luentojen tai työpajojen muodossa.

– Ykkösprioriteettinä on kuitenkin se, että me tehdään sitä, mikä tuntuu aidosti meistä hyvältä. Välillä se voi olla myös sitä kannanottamista ja keskustelun herättelyä, Correa korostaa.

Helsingin yliopisto aikoo selvittää tarkasti rasismiväitteet. Yliopiston vararehtorin mukaan Helsingin yliopistossa on rasismille ehdoton nollatoleranssi.

Tasa-arvoasioista vastaava vararehtori Tom Böhling kertoo, että hän ei ole tietoinen rasismista Helsingin yliopistossa.

–Pyrimme edistämään tasa-arvoa yhdenvertaisuutta ja sitä että kaikki tuntevat Helsingin yliopiston turvallisena opiskelu- ja työpaikkana. Ehdottomasti tämä tulee tutkintaan, Böhling sanoo.

Oli vain ajan kysymys, milloin jotakin SOCO ry:n kaltaista perustetaan Suomeen. Näin näkee rasismiin erikoistunut Tampereen yliopiston akatemiatutkija ja dosentti Anna Rastas.

– Monissa Euroopan maissa on näkynyt samankaltaista aktivismia ja järjestäytymistä. Akateemisen maailman normatiivista valkoisuutta on nyt alettu kyseenalaistaa meilläkin, Rastas kertoo.

Hän toteaa, että sillä on valtava merkitys, kenen näkökulmat opetuksessa näkyvät ja kenen jäävät jatkuvasti huomiotta. Hänen mukaansa monista yliopistojen kursseista on vaikea tunnistaa muita kuin eurosentrisiä, valkoisten – ja yleensä miesten – näkökulmia.

Rastaan mukaan myös sillä, miten ihminen tulevassa työssä ja opinnoissa olettaa joutuvansa kohtaamaan rasismia, on vaikutusta jopa ammatinvalintaan.

– Jos yliopisto näyttäytyy vahvasti normatiivisen valkoisuuden läpäisemänä, se voi olla sellainen toimijuuden tila, johon on vaikea tulla.

Harkitsemattomia sanoja ja olettamuksia
Juttua varten tehtiin rodullistettuun tai etniseen vähemmistöön asettuville korkeakouluopiskelijoille suunnattu anonyymi kysely.

Vastauksissa toistuivat samankaltaiset toiseuttavat kokemukset, vaikka joukossa oli myös heitä, jotka eivät raportoineet kokeneensa rasismia tai syrjintää korkeakoulussaan. Juttuun on nostettu vastauksia, joiden kaltaisia oli paljon.

Esimerkiksi luennolla opettaja on puhunut afrikkalaisista n-sanalla, eikä kukaan tilanteessa reagoinut asiaan. Rasismia sosiaalisena konstruktiona ei kokemukseni mukaan sen kummemmin kyseenalaisteta tai analysoida.

Omalle valkoisuudelle ja siitä johtuville rakenne- ja näkökulmaeroille ei oikein osata olla kriittisiä. Puhun valkoisuudesta normina, en ihonvärinä.

Luennoitsijat eivät ole puuttuneet muiden opiskelijoiden rasistisisiin kommentteihin, jolloin minun on joko puolustauduttava yksin tai oltava hiljaa ja jäätävä epätietoiseksi siitä, ovatko kaikki luennoitsijaa myöten samaa mieltä.

Puheessa tehdään oletuksia siitä, että suomalaiset ovat valkoisia.

Ongelma ei välttämättä asenteissa
Anna Rastaan kokemuksen mukaan yleisesti vallitseva asenne on, että yliopistolaitoksen tulisi olla tasa-arvoinen kaikille.

– Professorin tai tutkijan asema ei kuitenkaan anna vielä pohjaa ymmärtää rasismia. Opettajien tulisi pohtia, millaisin tiedoin ja millaisten kokemusten kautta he asioita tarkastelevat. Tuleeko uusintaneeksi rasistisia rakenteita sanavalinnoilla tai esimerkiksi suosimalla vain tietynlaisia oppimateriaaleja?

Rastaan mukaan keskustelua vaikeuttaa tutkimusperustaisen tiedon vähyys ja se, että aiheesta on puhuttu niin vähän aikaa suomen kielellä: keskustelu kompastelee oikeita sanoja etsiessä.

Hän näkee, että tilanne muuttuu, kun myös yliopistojen henkilöstössä alkaa olla enemmän vähemmistöihin asettuvia ihmisiä.

– Tutkijat ja opiskelijat pyrkivät yleisesti tutkimaan asioita, joita he pitävät tärkeinä ja merkityksellisinä. Se näkyy nyt esimerkiksi siinä, miten rasismia käsitellään, tai ei käsitellä, yliopistossa. Mutta mitä enemmän korkeakouluissa on ihmisiä eri lähtökohdista, sitä enemmän erilaisille näkökulmille tulee tilaa myös tutkimuksessa ja opetuksessa.

Rasismin vaikutus hyvinvointiin
Kasautuneisiin rasismin ja syrjinnän kokemuksiin erikoistunut lyhytterapeutti Michaela Moua toteaa, että SOCO:n kaltaiset vertaisryhmät voivat antaa paljon tukea opiskelijoille.

– Ne antavat mahdollisuuden ympäristöön, jossa kenellekään ei tarvitse selittää olemassaoloaan.

Mouan mukaan rasismin kokemukset voivat vaikuttaa mielenterveyteen ja hyvinvointiin suuresti. Hän kertoo monien rodullistettujen kohtaavan jatkuvasti tiedostamattomia ennakkoluuloja.

– Ne konkretisoituvat usein mikroaggressioina, eli tekoina ja sanoina, joilla ihminen tahattomasti toiseutetaan muista. Ne ovat esimerkiksi jo lapsuudessa alkavia olettamuksia ihmisen kyvyistä, ominaisuuksista tai mielenkiinnonkohteista ulkonäön perusteella, ja sama jatkuu läpi elämän.

Kokemukset aiheuttavat usein oireita, joita kuvataan vähemmistöstressiksi. Pitkittynyt ja krooninen stressitila taas voi heikentää fyysistä ja henkistä terveyttä, ja heijastua myös kognitiiviseen suorituskykyyn ja opintomenestykseen.

Kohtaan yliopistolla olettamuksia liittyen elämäntilanteeseeni, joita ei kohdistettaisi muihin.

Luennolla opettaja pyysi minua kommentoimaan esitystä, sillä olen "perehtynyt maahanmuuttoon". En ole perehtynyt maahanmuuttoon.

Tein opinnäytteen maahanmuuttajien työllistymisestä. Seminaariopettaja arveli, että se oli niin hyvä siksi, että minulla on omakohtaista kokemusta aiheesta. En ole maahanmuuttaja, olen syntyperäinen suomalainen.

Asiantuntijuuttani on kyseenalaistettu taustani perusteella ja osaamistani vähätelty.

Minulle puhutaan englantia, jopa omien professoreiden toimesta tai työntekijöiden, joita olen nähnyt monta vuotta yliopistolla. Luennolla professori kysyi minulta kaikkien edessä, mistä olen kotoisin.

Mouan mukaan keskustelusta tekee haastavaa myös se, että mikroaggressiot eivät usein lähde pahantahtoisuudesta. Tällöin mennään herkästi puolustusasemiin. Esimerkiksi englannin puhumista perustellaan usein kohteliaisuudella.

– Mutta sillä tullaankin jatkuvasti ilmentäneeksi, että ruskeus ja suomalaisuus eivät voi kuulua samaan kehoon. Kun sama viesti toistuu satoja tai tuhansia kertoja, sillä hyvällä lähtökohdalla ei ole vastaanottajalle paljonkaan merkitystä.

Jokainen voi puuttua
Kyselyn vastauksissa toistui toive luennoitsijoiden herkemmästä lähestymistavasta aiheisiin ja kielenkäytön muuttamisesta sellaiseksi, ettei se oleta kaikkien yliopistolla olevan valkoisia.

Vastauksissa toivottiin myös mahdollisuutta matalan kynnyksen anonyymiin raportointiin ja paremman tuen järjestämistä yliopiston ja ainejärjestöjen taholta. Myös esimerkiksi opiskelijakulttuuriin kiinteästi liittyvien sitsilaulujen syrjivä kieli mainittiin toistuvasti.

Yliopisto voisi tukea vähemmistöjen järjestäytymistä ja edes kysyä, miten ja mitä vähemmistöt kokevat yliopistolla.

Mielestäni kynnys tehdä valituksia on nyt melko korkea, jos kokee/huomaa jonkun, erityisesti korkeammassa asemassa olevan henkilön, kuten professorin, toimivan väärin. Tätä voisi selkeyttää opiskelijoille jo ihan alussa kertomalla, kehen tulisi ottaa yhteyttä näissä tilanteissa.

Haluaisin nähdä lisää muutakin kuin valkoista henkilökuntaa, positiivista syrjintää ja kriittistä analyysia yliopiston epistemologiasta ja ontologiasta. Intersektionaalinen feminismi kaiken toiminnan lähtökohdaksi. Inkluusio ei voi olla pelkkää strategista sananhelinää.

Aracelis Correa korostaa, että ihan jokainen yliopistolla voi puuttua näkemäänsä epäkunnioittavaan tai epäasialliseen käytökseen. Vastauksissa toistui sama huomio. Yksi vastaaja kirjoittaa:

Kukaan ei halua olla ilonpilaaja tai hankala. On hyvin vaikeaa puuttua tilanteisiin ainoana rodullistettuna. Kaikki tietävät anonyymeissäkin tilanteissa, kuka pahoitti mielensä. Sitä helposti leimautuu, itse kaipasin yhteishenkeä, jossa muutkin kuin ei-valkoiset puuttuvat rasismiin. Kaikki opiskelijat voivat haastaa ja vaatia samoja asioita.