Ilta-Sanomat: Kommentti: Miten on mahdollista, että laittomasti maassa oleskelevia työskentelee laillisissa töissä, eivätkä viranomaiset edes tiedä siitä?

Ilta-Sanomat: Kommentti: Miten on mahdollista, että laittomasti maassa oleskelevia työskentelee laillisissa töissä, eivätkä viranomaiset edes tiedä siitä? 6.1.2020
Ilta-Sanomat: Haamuelämää Helsingin kaduilla – Muhammad ja Fayaz kertovat, millaista on laittomasti Suomessa olevien ulkomaalaisten arki

Suomessa maahanmuuttopolitiikan suurin ongelma on edelleen se, ettei siitä osata puhua rationaalisesti ja kiihkottomasti, kirjoittaa Marko Lempinen.

KUKAAN ei tarkalleen tiedä, kuinka moni ihminen oleskelee tätä nykyä laittomasti Suomessa. Tämän myöntää sekä Maahanmuuttovirasto Migri että poliisi, joka myöntää paperittomien henkilöiden käännytysten käyneen haastavaksi, paikoin jopa kaoottiseksi.

Turvapaikanhakuprosessi on parhaillaan kesken noin 8 000 henkilöllä, ja lisäksi laittomasti maassa oleskelevia arvellaan olevan kolmisen tuhatta. Viranomaiset pitävät määriä suurina, eikä tuon suman purkaminen suuntaan tai toiseen käy kädenkäänteessä. Päinvastoin, paperittomien määrä uhkaa kasvaa.

Tilanteen haastavuutta kuvaa hyvin se, että Suomesta löytyy iso joukko paperittomia ihmisiä, jotka käyvät normaalisti palkkatöissä ja maksavat asianmukaisesti veronsa, vaikkei tämän pitäisi periaatteessa olla mahdollista.

Kun turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut katkaistaan kielteisen hakupäätöksen jälkeen, hänellä ei ole oman sosiaaliturvatunnuksensa nimissä lupa tehdä töitä – eikä oikeastaan mitään muutakaan. Siinä vaiheessa paperittomien tehtäväksi jää lähinnä odottaa käännytystä maasta.

IS:n selvityksen perusteella todellisuus on kuitenkin monesti hyvin toisenlainen.

ERÄSKIN maahanmuuttaja on työskennellyt viitisentoista vuotta Suomessa, ja siitä useamman vuoden ilman virallisia lupapapereita. Miehen palkka maksetaan hänen omalle pankkitililleen, ja siitä pidätetään verokortin mukaisesti verot. Työnantaja ei tiedä kielitaitoisen työntekijänsä paperittomuudesta, ei kukaan pankissakaan. Työskentely tapahtuu viranomaisilta piilossa.

Löytyy myös esimerkiksi yksi noin yhdeksän vuotta maassa työskennellyt turvapaikanhakija, joka jokin aika sitten sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, ja nyt hänet ollaan käännyttämässä maasta. Mies on hämillään.

Samaan aikaan myönteisen turvapaikkapäätöksen on saanut moni sellainen ihminen, jonka integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ottaa vielä aikansa. Vuosia.

Jokin tässä paperisotaviidakossa ei tunnu täsmäävän.

Miten on ylipäätään mahdollista, että laittomasti maassa oleskelevia työskentelee laillisissa töissä, eivätkä viranomaiset edes tiedä siitä?

USEIMMAT näistä henkilöistä ovat aikanaan saaneet Suomeen jonkinlaisen tilapäisen oleskeluluvan, esimerkiksi opiskelun tai työnteon nojalla. Taannoin puhuttiin niin sanotuista B-luvista, joille oli aina haettava jatkoa niiden voimassaolon päätyttyä. Vuonna 2016 nämä luvat kuitenkin poistettiin käytöstä, eikä niiden uusiminen ole siis enää sen jälkeen onnistunut.

Tilapäisluvilla maassa olleet ovat sittemmin joutuneet hakemaan turvapaikkaa Suomesta, mutta siinä prosessissa monelle on käynyt kalpaten. Kaikki kielteisen leiman paperiinsa saaneista eivät kuitenkaan ole tyytyneet kohtaloonsa, vaan ovat jatkaneet normaalisti esimerkiksi töiden tekemistä.

Myös jotkut aivan viime vuosina maahan saapuneista, sittemmin paperittomiksi jääneistä henkilöistä ovat kuulemma löytäneet itselleen verokortillisia töitä. Tässä kohdin kysymys on kaiken kuulemani perusteella sen verran sekavasta kikkailusta, ettei edes kannata yrittää avata sitä.

Tuntuu hieman kummalliselta, että pitkään maassa laillisesti töitä tehnyt voi saada kielteisen turvapaikkapäätöksen, kun taas samaan aikaan lupia on poliisin mukaan myönnetty joillekin paikalliseen kulttuuriin ja muun muassa sen tarjoamiin työmahdollisuuksiin nihkeästi suhtautuville. Tämän perusteella turvapaikanhakuprosessit vaikuttavat arpapeliltä.

MIGRIN haasteet on helppo ymmärtää. Hakuruuhka painaa päälle, ja tarinoita hakijoilla riittää joka lähtöön. Niiden todenperäisyyden tarkastaminen ei aina ole yksioikoista, monesti se on mahdotonta.

Helppoa ei myöskään ole paperittomien palautuksista vastaavalla poliisilla.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen hiljattaisen päätöksen mukaan Suomi on loukannut kansainvälistä ihmisoikeussopimusta. Suomi karkotti vuonna 2017 irakilaismiehen kotimaahansa. Mies ammuttiin Irakissa.

Pian tämän jälkeen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja Helsingin poliisi ilmoittivat, että paperittomien palautukset Irakiin katkaistaan, lukuun ottamatta rikosperäisiä tapauksia. Ilmoitus oli humaani, mutta tuntui siinä mielessä erikoiselta, että käytännössä tilanne on ollut jo pitkään sama.

KESKUSTELIN poliisin kanssa aiheesta ensimmäisen kerran keväällä, jolloin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautukset Irakiin olivat jo aikansa olleet jäissä. Näin siksi, ettei Irak ole enää suostunut ottamaan vastaan vastentahtoisesti maahan karkotettuja kansalaisiaan, paitsi rikoksiin syyllistyneitä.

– Palautuksia on jouduttu siirtämään monesta muustakin syystä, eikä pelkästään Irakiin. Muita syitä ovat mm. olleet hallinto-oikeuksien täytäntöönpanokiellot sekä palautettavien poistaminen lentokoneesta ennen lähtöä uhkaavan käytöksen vuoksi, ylikomisario Liisa Lintuluoto Helsingin poliisista kertoi.

Moni paperiton lähtee Suomesta oma-aloitteisesti, usein esimerkiksi Ruotsiin. Paperittomien määrä uhkaa silti kasvaa – juuri palautusten jumiutumisten vuoksi. Moni pääsee myös uudelleen turvapaikanhakuprosessiin. Jo nyt on tiedossa, että joidenkin 2015 Suomeen saapuneiden prosessi venyy kesään 2020 – siis noin viiden ja puolen vuoden päähän saapumishetkestä.

POLIITTISILLA päättäjillä ja viranomaistahoilla on tämän sekamelskan epäkohtien ratkaisemissa iso pähkinä purtavaksi.

Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla se, ettei tässä maassa edelleenkään osata puhua maahanmuutosta rationaalisesti ja kiihkottomasti. Aihe on arka, ja jotain kuvaa se, että jopa Suomen Punainen Risti halusi lähettää paperittomien auttamiseen liittyvät vastauksensa sähköpostitse.

Joidenkin päättäjien kohdalla politiikka ajaa ihmisyyden edelle, toiset taas ajattelevat päinvastoin. Olisikohan jo korkea aika puhaltaa yhteen hiileen?