perjantai 21. maaliskuuta 2014

Yle: Suomalaisilla liian korkea kynnys puuttua rasismiin

Yle: Suomalaisilla liian korkea kynnys puuttua rasismiin 21.3.2014

Tunnistatko sinä mikä on rasismia? Kaikki eivät tunnista, kertoo SPR:n monikultuurisuustyön suunnittelija Emilia Fagerlund. Rasisminvastainen viikko huipentuu tänään vietettävään rasisminvastaiseen päivään.

Vitsi, ilme tai ele. Näinkin hienovaraisissa asioissa voi piillä rasismia.

- Kaikki eivät osaa edes tunnistaa rasismia. Rasismia tapahtuu arkisissa asioissa hyvin paljon, kertoo SPR:n monikulttuurisuustyön suunnittelija Emilia Fagerlund.

Maanantaina alkaneen rasisminvastaisen viikon teemana onkin tänä vuonna ollut "taistelu arkisyrjintää vastaan". Viikko huipentuu tänään vietettävään rasisminvastaiseen päivään, jota vietetään kaikissa YK:n jäsenmaissa.

Suurin osa rasismista ei tule koskaan ilmi. Rasistisista rikoksistakin vain jäävuoren huippu ilmoitetaan poliisille. Eniten rasismia tapahtuu julkisilla paikoilla. Fagerlund korostaakin, että jokaisen olisi syytä miettiä, miten itse voisi puuttua rasismiin.

- Jos esimerkiksi bussissa huomaa, että joku käyttäytyy asiattomasti, niin vähintä, jonka voi tehdä, on mennä istumaan tai seisomaan uhrin viereen. Näin voi näyttää myötätuntonsa uhria kohtaan. Julkisilla paikoilla tapahtuvissa tilanteissa kannattaa myös hakea tukea muilta ihmisiltä, ettei jää tilanteeseen yksin, kehottaa Fagerlund.

"Huolestuttavaa, ettei rasismiin puututa"

Suomalaisilla on Fagerlundin mukaan liian korkea kynnys puuttua rasismiin. SPR:n kouluvierailuilla rohkaistaankin erityisesti nuoria puuttumaan rasismiin.

- On huolestuttavaa, ettei rasismiin puututa. On tärkeää, että nuoret kertoisivat vanhemmille ja opettajille, jos rasismia tapahtuu esimerkiksi koulussa. Näin rasismi tehdään näkyväksi. Samalla koulussa tulee mahdollisuus puhua rasismista ja siihen liittyvistä kokemuksista.

Fagerlund kuitenkin painottaa, että rasismiin puuttuminen koulumaailmassa on viime kädessä aikuisten vastuulla.

- Me aikuiset voimme olla luomassa ilmapiiriä, että rasismista voi ja saa puhua. Näin me kunnioitamme rasismin uhriksi joutunutta, Fagerlund sanoo.

Rasismia ilmenee koulumaailman lisäksi myös työpaikoilla ja verkossa.

- Jos työpaikalla joku kertoo asiattoman vitsi tai huomaa verkossa asiattoman kirjoituksen, voi pelin viheltää poikki. Sinä voit olla ensimmäinen, joka sanoo, että tämä ei naurata, Fagerlund huomauttaa.