torstai 13. maaliskuuta 2014

Yle: Lämmin sää houkuttelee romanikerjäläisiä Suomeen – edessä voi olla jopa ennätyskesä

Yle: Lämmin sää houkuttelee romanikerjäläisiä Suomeen – edessä voi olla jopa ennätyskesä 13.3.2014

Päiväkeskus Hirundosta vastaava Diakonissalaitoksen palvelualueen johtaja ennustaa, että tulevana kesänä kerjäläisiä voi olla Helsingissä ennätysmäärä. Poliisin arvio on maltillisempi.

Helsinkiin on tänä keväänä saapunut huomattavasti enemmän Itä-Euroopan romaneja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kiertolaisille palveluja tarjoavasta päiväkeskus Hirundosta vastaava Diakonissalaitoksen palvelualueen johtaja Pekka Tuomola arvioi, että romaneja on Helsingissä nyt jo lähes sama määrä kuin viime kesänä enimmillään.

– Kesällä Helsingissä oli vilkkaimmillaan noin viitisen sataa Itä-Euroopan romania. Tällä hetkellä heitä on varmaan ainakin nelisen sataa Helsingissä, Tuomola sanoo.

Poliisin havainnot samoilla linjoilla

Komisario Jari Taponen Helsingin poliisilaitokselta vahvistaa Tuomolan havainnon. Myös Taposen mukaan kerjäläisiä on saapunut Helsinkiin enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisinä vuosina.

Taponen kertoo, että edellisistä vuosista poiketen osa kiertolaisista vietti koko talven Helsingissä.

– Meidän havaintojemme mukaan autoissa ei ole nukuttu. Ilmeisesti jossain on yksityismajoitusta järjestetty, Taponen sanoo.

Helsinkiin saapuneiden kiertolaisten joukossa on myös lapsia. Tuomolan mukaan Hirundossa on lähiaikoina käynyt kymmenkunta lasta, joista osa on kouluikäisiä.

– Helsingin katukuvassahan tämä näkyy nyt niin, että kerjäläisiä ei sinänsä ole kovin paljon. Helsingissä suurin osa myy Iso numero -lehteä ja saavat siitä pienen rahan itselleen, Tuomola kertoo.

Lieveilmiöitä esiintyy jo

Komisario Taposen mukaan kerjäläisiin liittyviä lieveilmiöitä on tullut poliisin tietoon jo muutamia alkuvuoden aikana.

Kehäteillä ja moottoriteiden rampeilla on ollut joitakin autojen pysäyttelijöitä, jotka ovat lappuja esittelemällä kerjänneet rahaa. Lisäksi poliisille on ilmoitettu joitakin omaisuusrikoksia.

– Katukuvassa on jonkin verran kerjäämistä, lehden myyntiä, haitarin soittoa ja ihmispatsaita kuten aikaisempinakin vuosina, Taponen kuvailee.

Tuomolan mukaan kiertolaisten runsaalle lukumäärälle on useita syitä. Hän arvioi, että yksi syy on leuto talvi, josta tieto on kulkenut kulkee Romaniaan hyvin.

"Romanian romanien elämä kurjistunut entisestään"

– Yksi syy on varmaan se, että meidän tietojemme mukaan Romaniassa hinnat ovat huomattavasti kohonneet nyt tässä viime aikoina. Eli siellä elämisestä on tullut vielä kurjempaa.

Tuomolan mukaan kevään mittaan kiertolaisia on tulossa Helsinkiin vielä lisää. Hänen mukaansa tällä hetkellä noin 60-70 prosenttia saapuneista on kotoisin Romaniasta ja loput Bulgariasta.

Tuomola kertoo, että viime kesänä yli puolet päiväkeskus Hirundossa vierailleista romaneista oli kotoisin Bulgariasta.

– Bulgarialaiset lapsiperheet tulevat vähän myöhemmin, kun lapset lopettavat koulun. He tulevat yleensä autoilla sitten perhekunnittain. Kesästä tulee varmasti vilkas, Tuomola ennustaa.

Edessä ennätyskesä?

Hänen mukaansa tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevana kesänä kerjäläisiä saapuu Helsinkiin ennätysmäärä.

– Pahimmillaan tässä pari viikkoa sitten Hirundossa kävi 120 ihmistä päivässä. Tällä hetkellä siellä käy noin 60-80 eri ihmistä päivittäin.

Tuomolan mukaan 120 ihmistä on jo niin suuri joukko, että Hirundon tilat ovat äärirajoillaan.

– Viime kesänä meidän piti laittaa eri päivät romanialaisille ja bulgarialaisille, koska heitä oli niin paljon. Se voi olla edessä jatkossakin.

Poliisin arvioi tulevasta kesästä on varovaisempi. Taposen mukaan viime kesä oli odotettua rauhallisempi kerjäläisten suhteen, vaikka keväällä oli vilkasta.

– Nyt näyttää, että tämä alkuvuosi on vilkasta. Mutta kesästä ei osaa sanoa mitään. Heidän liikkumistapansa ovat sellaisia, että he liikkuvat maasta toiseen hyvin aktiivisesti, Taponen sanoo.

Taponen korostaa, että hän ei pidä tämän hetkistä kerjäläistilannetta huolestuttavana.