maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pohjalainen: Maahanmuuttoviraston linja on säilynyt ennallaan

Pohjalainen: Maahanmuuttoviraston linja on säilynyt ennallaan 31.3.2014

Alkuvuoden aikana puolet afganistanilaisten jättämistä turvapaikkahakemuksista on hylätty Suomessa. Vuosina 2012 ja 2013 kielteisen päätöksen sai vain vajaa kolmannes afgaanihakijoista.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo, ettei viraston linja ole tiukentunut.

– Afganistania koskevia linjauksia päivitettiin viimeksi keväällä 2013 korkeimman hallinto-oikeuden päätösten pohjalta.

Viraston tulkinnan mukaan esimerkiksi Kabul on niin turvallinen paikka, että sinne voidaan turvapaikanhakijoita palauttaa. Repo kuitenkin korostaa, että päätökset tehdään aina yksilölisin perustein.

Pohjalainen kertoi lauantaina viisihenkisestä afgaaniperheestä, jota uhkaa käännytys Kabuliin.

Lue lisää tiistain Pohjalaisesta.