perjantai 21. maaliskuuta 2014

Verkkouutiset: Perussuomalaiset: Terveydenhoito kuuluu suomalaisille, ei paperittomille ulkomaalaisille

Verkkouutiset: Perussuomalaiset: Terveydenhoito kuuluu suomalaisille, ei paperittomille ulkomaalaisille 21.3.2014

Perussuomalaisten mielestä julkisin varoin tarjotut terveyspalvelut kiireellistä hoitoa lukuun ottamatta kuuluvat omille kansalaisillemme, eivät maassa laittomasti oleville tai puutteellisen vakuutusturvan varassa täällä oleskeleville.

– Yhteiskuntamme on rakennettu siten, että verovaroin pystymme ylläpitämään palveluja ja huolehtimaan myös vähäosaisista kansalaisistamme. Taloudelliset resurssit ovat kuitenkin rajalliset, Johanna Jurva (ps.) totesi eduskunnassa perjantaina pidetyssä keskustelutilaisuudessa paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta

Hän huomautti, että kaikkien suomalaistenkaan terveyspalvelut eivät tällä hetkellä toteudu asianmukaisesti.

– Moni vanhus on vailla laadukasta ja asianmukaista hoivaa, moni lapsi jää vaille riittävän varhaista tukea, ja moni jätetään yksin mielenterveysongelmiensa kanssa. Koko ajan etsitään uusia säästökohteita, jotta yhteiskuntamme pyörisi jatkossakin, hän sanoi.

Jurva totesi, että jos julkinen terveydenhuolto avataan paperittomille, kuinka monta paperitonta kansalaiset ovat verovaroin valmiita hoitamaan?

- Entä avataanko terveyspalvelumme seuraavaksi muillekin? Millä perusteella julkiset terveyspalvelut evättäisiin esimerkiksi turisteilta, mikäli ne maassa laittomasti oleskelevillekin kuuluvat, Jurva kysyi.

Hänen mukaansa perussuomalaiset korostavat, että päätöksiä tehtäessä tulee arvioida niiden vaikutuksia.

- Katsomme, että laittoman toiminnan hiljaisen hyväksymisen ja siitä palkitsemisen sijasta olisi järkevää keskittyä itse ongelman ratkaisemiseen: laittoman maassaolon kitkemiseen sekä paperittomien vakuutusturvan saamiseen sille tasolle, että heidän terveyspalvelunsa tulisivat turvatuksi, Jurva sanoi.