perjantai 14. maaliskuuta 2014

Yle: Selvitys: Ulkomaisilla marjanpoimijoilla oltava työsuhde

Yle: Selvitys: Ulkomaisilla marjanpoimijoilla oltava työsuhde 14.3.2014

Työsuhteessa olevien tuloja verotetaan kausityön alhaisella veroprosentilla. Työsuhteessa ulkomaalaisilla poimijoilla olisi palkkaturva.

Ulkomaalaisten metsämarjanpoimijoiden olisi työskenneltävä työsuhteessa, esittää poimijoiden työolosuhteita tutkinut työ- ja elinkeinoministeriön selvitysmies, osastopäällikkö Markku Wallin. Nykyisin metsistä marjoja poimimaan saapuvien ihmisten ei katsota työskentelevän työsuhteessa eikä yrittäjinäkään.

– Poimijoiden oikeudellista asemaa on selkeytettävä, koska heidän riskinsä ovat suuret ja asemansa heikko, Wallin kuvailee.

Jos marjanpoimijat olisivat työsuhteessa, heitä koskisi Suomen työlainsäädäntö. Työsuhteisten poimijoiden tuloja esimerkiksi marjatiloilla verotetaan palkkatulona, mutta veroprosentti on kausityössä alhainen. Työsuhteessa poimijoilla olisi myös palkkaturva. Aiemmin ongelmia on koitunut juuri tämänkaltaisista asioista: poimijoiden tulot ovat riippuneet marjojen määrästä.

– Työsuhteessa metsistä marjoja poimivat rinnastuisivat puutarhoissa ja marjatiloilla työsuhteessa työskenteleviin, Wallin huomauttaa.

Wallin vertaa tilannetta Ruotsiin: Hänen mukaansa siellä marjanpoiminta on ollut edelleen kannattavaa marjanostajille, vaikka poimijat ovat olleet työsuhteessa.

Poimijoita saapuu Suomeen joka vuosi yli 4 000, suurin osa heistä on ollut thaimaalaisia.

"Rahaa on jäätävä käteen"

Euroopan unionissa on juuri hyväksytty kausityödirektiivi, joka kattaa sääntelyssä tähän asti olleen aukon. Kausityötä säätelevää direktiiviä ei aiemmin ole ollut. Sillä puututaan kausityöntekijöiden olosuhteisiin kuten majoitukseen ja siihen, että palkkaa maksetaan oikeanlaisen työehtosopimuksen mukaisesti.

– Työnteosta on jäätävä rahaa käteen, Wallin painottaa.

Aiempina vuosina esillä on ollut muun muassa tapauksia, joissa poimijalle ei kulujen jälkeen ole juurikaan jäänyt palkkaa. Useissa tapauksissa he ovat joutuneet ottamaan lainaa maksaakseen välitysfirmoille matkoistaan Suomeen poimimaan marjoja.

Työ- ja elinkeinomisteriö ja ulkoministeriö pyysivät Wallinilta selvitystä viime syksynä, jotta marjanpoimijoiden kohtaamat epäkohdat saataisiin korjattua. Selvitystyönsä aikana Wallin kuuli muun muassa työmarkkinajärjestöjä, elintarviketeollisuutta, marjanpoimintayrityksiä ja niiden maiden suurlähetystöjä, joista poimijoita Suomeen saapuu.

Wallin kiinnittää selvityksessään huomion myös siihen, että marja-alalla on Suomessa alhainen jalostusaste. Marjoja myydään esimerkiksi Japaniin, jossa ne jatkojalostetaan. Selvitysmiehen mukaan olisi järkevää kehittää metsämarjoista uusia erikoistuotteita Suomessa.