tiistai 25. maaliskuuta 2014

Yle: Jokamiehenoikeus sallii työsuhteisenkin marjastamisen

Yle: Jokamiehenoikeus sallii työsuhteisenkin marjastamisen 25.3.2014

Ulkomaalaiset marjanpoimijat voivat jatkaa marjastusta jokamiehenoikeudella myös siinä tapauksessa, että marjanostajayritys palkkaa marjanpoimijan työntekijäkseen. Neuvotteluja maanomistajien kanssa ennen marjastusta suositellaan.

Ulkomaalaiset marjanpoimijat voivat jatkossakin poimia marjoja kenen hyvänsä mailla jokamiehenoikeudella.

- Marjanpoiminnan ympäristövaikutus on sama, oli poimija työsuhteessa tai ei. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ei ainakaan toistaiseksi ole havainnut haittaa rajummastakaan pomintatavasta. Ei vaikka lehdet tippuisivat marjojen "haravoinnissa", ympäristöministeriön ympäristöneuvos Pekka Tuunanen sanoo.

Työsuhteessa tapahtuvaa marjanpoimintaa olisi mahdotonta valvoa. Marjanostotilanteessa on mahdotonta tietää millaisissa olosuhteissa tai tarkkaan ottaen mistä marjat on poimittu.

Neuvottelu kannattaa

Vaikka työsuhteinen marjanpoiminta tulkitaan jokamiehenoikeuden mukaiseksi toiminnaksi, marjanostajayhtiöiden kannattaisi neuvotella maanomistajien kanssa ennen marjastusta. Ruotsissa on neuvotteluilla saavutettu poimintarauhaa. Laki ei neuvotteluihin kuitenkaan pakota.

- Marjanostajayrityksen kannattaa etukäteen neuvotella maanomistajan kanssa, jotta lain edellyttämä haitattomuus toteutuu ja että kohtuuttomuus ei täyty. Pihapiiriä toki suojaa laki kotirauhasta. Yrittäjän tulee neuvoa poimijoita tarkkaan väärinkäsitysten välttämiseksi, Lapin yliopiston ympäristöoikeuden professori Kai Kokko sanoo.

Ulkomaalaisten Suomeen kausityöhön saapuvien metsämarjanpoimijoiden työskentelyolosuhteita kartoittanut selvitysmies Markku Wallin esitti vastikään, että poimijoiden ja marjanostajayritysten välillä solmittaisiin työsopimus. Nykytilanteessa marjanpomijoiden ei katsota työskentelevän työsuhteessa mutta ei myöskään yrittäjinä.

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien rajoissa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Luonnonsuojelualueilla eivät jokamiehenoikeudet ole voimassa.