sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Turun Sanomat: Sipilä haastattelutunnilla: Hallitus sinisiä myöten yhtä mieltä kiintiöpakolaisten määrän nostamisesta pitkällä ajalla

Turun Sanomat: Sipilä haastattelutunnilla: Hallitus sinisiä myöten yhtä mieltä kiintiöpakolaisten määrän nostamisesta pitkällä ajalla 3.11.2017

"Laillisia reittejä pitää lisätä, tarvitsemme ammattitaitoista työvoimaa"

Minulle on aina ollut selvää, että sotaa pakenevia autetaan, kun puhutaan turvapaikanhakijoista. Näin kommentoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Helsingin Sanomien kyselyä, jonka mukaan suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat lieventyneet 2010-luvulla. Kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia.

– Olen myös sitä mieltä, että laillisia reittejä pitää lisätä. Tarvitsemme ammattitaitoista työvoimaa, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa.

Sipilä mainitsi esimerkiksi ohjelmistoalan sellaiseksi, johon Suomen pitäisi saada helpommin osaajia EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta. Myös mansikat ja kasvihuoneiden sato jäisivät pääministerin mukaan maahan, ellei alueen ulkopuolelta tule työvoimaa.

– Minusta tätä harkintaa pitäisi pystyä vähintäänkin helpottamaan, hän linjasi.

Pääministeri kiistää, että hallituksella olisi häntä penseämpi linja maahanmuuttoon. Hänen mukaansa koko hallitus sinisiä myöten on yhtä mieltä siitä, että pitkän ajan tavoite on lisätä kiintiöpakolaisten määrää, kunhan esimerkiksi rajavalvonta ja Dublin-asetus saadaan kuntoon.

Sipilä kertoi kuulleensa useilta opettajilta, että maahanmuuttajien lapset ovat erityisen motivoituneita oppimaan. Suomen pitää hänen mielestään pystyä se hyödyntämään.

– Yksi suomalaisuuden ytimistä on, että lähikoulu on paras koulu ja kaikki suomalaiset menevät sinne tasavertaisesti vanhempien yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.

Sipilältä kysyttiin myös, miksi heikommassa asemassa olevia ei oteta tosissaan, kun he ilmoittavat esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä. Pääministerin mielestä jokaisen esimiehen ja viranomaisen pitää pohtia sitä omalla kohdallaan.

– Se lähtee jokaisen omista asenteista. Lainsäädännöllä ei voi kovin paljon tehdä, mutta jos voi, niin tehdään.

Hän sanoi toivovansa, että julkisuudessa hiljattain esille tulleet pöyristyttävät kokemukset pakottavat jokaisen puuttumaan vastaaviin tilanteisiin.