Aamulehti: Poliitikot ulos kaapista

Aamulehti, pääkirjoitus: Poliitikot ulos kaapista 14.2.2010

Pakolaispolitiikka saa kulmakarvat kohoamaan myös piireissä, joissa suvaitsevaisuus on tärkeä tienviitta ja monikulttuurisuus ilmiö ilmiöiden joukossa

Työttömyys lisääntyy ja iso joukko suomalaisia saa vielä vetää vyötään entistä kireämmälle. Se jos mikä kasvattaa katkeruutta ja kaunaa maahanmuuttajia kohtaan.

Vaalit lähestyvät. Muukalaisvastaisen liikehdinnän etulinjassa melskaavat perussuomalaiset ovat jo hivuttautumassa niskan päälle, ja voi olla, että pakolaispolitiikan arkkitehdit ovat ottaneet lukua kymmeneen ennen kuin yhtään ääntä on laskettu.

Poliitikkojen sietäisikin katsella ympärilleen ja vähän haistella ilmaa. Tällä kertaa tohkeissaan eivät nimittäin ole vain Timo Soinin kaverit ja Tony Halme -vainaata äänestäneet lähiöitten miehet. Kulmakarvoja kohotellaan nyt myös piireissä, joissa suvaitsevaisuus on tärkeä tienviitta ja monikulttuurisuus ilmiö ilmiöiden joukossa.

Nykyhallituksen aikana ulkomaalaislakia on selkiytetty, turvapaikanhakijoiden kohtelua kiristetty ja tukiakin ollaan leikkaamassa. Kun niin sanottujen ankkurilasten määrä alkoi nousta, käyttöön otettiin ikätestit, jotta perheitä ei yhdistettäisi väärin perustein.

Korjauksista huolimatta porsaanreikiä on edelleen eikä pakolaispolitiikan suuri linja välttämättä nauti kansalaisten varauksetonta tukea.

Maahanmuuttokeskustelu on karnevalisoitunut. Mikään ei kiihota kansalaisia yhtä pidäkkeettömään raivoon kuin tänne tulevien pakolaisten kasvava määrä ja se, että turvapaikan saaneet pääsevät täysimääräisesti nauttimaan suomalaista sosiaaliturvaa.

Poliitikkojen on nyt vain tultava ulos kaapista. Pakolaiskeskustelussa pelikenttä on Timo Soinin hallussa niin kauan kuin muut kiemurtelevat tyyliin "en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin".

Parempaan pitää pystyä.

Kieltämättä se vaatii siviilirohkeutta. Nykyisinhän ei tarvitse kuin suunsa avata, niin jollain suunnalla heti leimataan joko turvapaikanhakijoita hyysääväksi "kukkahattutädiksi" tai rasistiksi. Eikä keskustelua helpota se, etteivät ihmiset aina tee eroa työperäisen maahanmuuton ja humanitaarisen pakolaispolitiikan välillä.

Kun käsitteet menevät sekaisin ja tietämättömyys yhdistyy kaunaisiin asenteisiin, seurauksena ei voi olla muuta kuin vihamielisyyttä.

Muualta löytyy sen verran varoittavia esimerkkejä siitä, millaista jälkeä muukalaisviha tekee, että meidän sietäisi olla varuillamme, jotta emme ajaudu samanlaisiin vaikeuksiin.

Kysymyksiä on paljon, vain vastaukset puuttuvat. Jos aloitetaan vaikkapa kysymällä, miten on mahdollista, ettei edes maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilla ole käsitystä pakolaispolitiikan kokonaishinnasta, kun sosiaalipuolella kustannuksia yleensä seurataan euron tarkkuudella?

Onko laitaa, että perheenyhdistäminen voi tuoda maahan 20 henkeä, kun tulijalla on mukanaan lähisukulaisten lisäksi lauma adoptiolapsia ja valtio maksaa hövelisti kaikkien matkakulut toisin kuin muualla?

Pakolaisten inhimillinen ja tasavertainen kohtelu ei edellytä sinisilmäisyyttä eikä oikeuta kustannusten peittelyyn. Eikä asioiden kriittinen tarkastelu ole rasismia.