perjantai 4. elokuuta 2017

Turun Sanomat: Perheenyhdistämishakemusten määrä ei ole laskenut, vaikka laki kiristyi viime vuonna

Turun Sanomat/STT: Perheenyhdistämishakemusten määrä ei ole laskenut, vaikka laki kiristyi viime vuonna 4.8.2017

Järjestöt kritisoivat tulorajaa ja esteitä matkalla haastatteluun.

Turvapaikan saaneiden perheen tai edes puolison saamisen Suomeen pelättiin viime vuoden lopulla vaikeutuvan. Syynä oli viime vuoden heinäkuussa voimaan tullut lain kiristys. Hallitus kiristi lakia niin, että perheenyhdistämistä hakevalla on oltava riittävä toimeentulo.

Tämän vuoden tammi-kesäkuussa hakemuksia on tullut lähes saman verran kuin koko viime vuonna. Maahanmuuttoviraston mukaan viime vuonna perheenyhdistämishakemuksia tuli 1 675, tänä vuonna jo 1 532.

– Meidän arvion mukaan tänä vuonna tulisi jopa 3 000, todennäköisesti vähän yli jopa, sanoo Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Leena Turku.

Myös turvapaikan saaneiden ryhmissä hakemuksia puolison tai lapsen saamiseksi Suomeen on nyt jo lähes saman verran kuin viime vuonna.

Pakolaisia neuvovien järjestöjen, Pakolaisneuvonnan ja Pakolaisavun, mukaan edellisvuosiin verrattuna hakemusten määrät suhteessa turvapaikan saaneisiin ovat laskeneet.

– Absoluuttiset määrät ovat kasvaneet, mutta eivät suinkaan kymmenkertaisiksi, kuten turvapaikanhakijamäärät, sanoo Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtajan sijainen Pia Lindfors.

Vuosina 2015–2016 myönteiset kansainvälisen suojelun perusteella tehdyt päätökset yli nelinkertaistuivat, perheenyhdistämishakemusten määrät vain kaksinkertaistuivat, Lindfors kertoo.

Turun mukaan kansainvälistä suojelua saaneiden ryhmässä perheen yhdistämistä hakeneiden suurimmat ryhmät ovat irakilaiset ja syyrialaiset.

Pakolaisia neuvovat järjestöt arvostelevat tulorajaa, joka on tehnyt perheenyhdistämisen käytännössä mahdottomaksi kovin monelle.

– 2 600 euron nettotuloedellytys on kohtuuton. Turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien työllistyminen on haasteellista, ja he työllistyvät usein matalapalkka-aloille, sanoo Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Järjestöjen mukaan tulorajojen lisäksi hakeminen estyy usein siksi, että Suomen edustusto sijaitsee toisessa maassa.

– Syyrialaisten osaltahan ulkoministeriö on tullut kevään mittaan vastaan ja he ovat pitäneet syyrialaisille perheenyhdistämishaastatteluja poikkeuksellisesti myös Beirutissa, koska syyrialaisille ei ole myönnetty viisumeita Turkkiin, jossa heidän oleskelulupa-asiansa muuten pitäisi hoitaa, Lindfors sanoo.

– Matkat ovat kalliita ja vaikeita hakijalle järjestää. Ne ovat vaarallisia ja tehdään levottomien alueiden läpi.

Turun mukaan vielä ei pystytä sanomaan, kuinka moni saa lopulta kielteisen perheenyhdistämispäätöksen.

– Tässä vaiheessa voi vain sanoa, että näille toissijaisen suojelun saaneen henkilön perheille on tehty kielteisiä päätöksiä lain voimaantulon jälkeen, mutta kielteisten päätösten prosentti ei ole kauheasti noussut, Turku sanoo.

Turku arvioi, että toimeentulon perusteella tehtävien kielteisten päätösten määrä nousee.

Pakolaisavun mukaan myös valitukset kielteisistä päätöksistä lisääntyvät.

– Kyllä varmasti ovat linjassa sen kanssa, miten valitukset kielteisistä turvapaikkapäätöksistä ovat lisääntyneet, Lehtinen sanoo.

Maahanmuuttovirasto arvioi tammikuussa, että tänä vuonna kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämishakemusten määrä pysynee aiempaa korkeammalla tasolla pidemmän aikaa.

Syyriasta paennut Danyal Taher: Luulin, että ei koskaan onnistu

Syyrian sotaa paennut Danyal Taher, 26, on onnekas, koska hän on saanut puolisonsa Suomeen.

– Voivoi, se oli hankalaa, odotin noin kolme vuotta, se oli vaikeaa, Taher kertoo.

Nyt vaimo Dana Habroj, 25, on ollut noin kuukauden Suomessa ja aloittanut kotoutumisensa. Habroj odottaa, että saisi aloittaa opiskelut. Taher opiskelee, tekee töitä rakennusalalla ja jakaa mainoksia. Tulovaatimus on Taherin mielestä ihan ok eikä liian korkea.

Viime joulukuussa STT haastatteli Taheria, joka oli yrittänyt saada vaimonsa Suomeen jo pitkään.

Taher oli saanut Suomesta turvapaikan toissa syksynä. Pian Taherin oleskeluluvan jälkeen hänen vaimonsa haki perheenyhdistämistä ja kävi loppusyksystä 2015 haastattelussa Suomen Ankaran-lähetystössä. Kun Maahanmuuttovirasto kutsui toisen kerran haastatteluun viime vuoden lopulla, vaimo ei ollut päässyt Turkkiin, sillä maa ei myöntänyt syyrialaisille viisumeja.

– Luulin, että se ei koskaan onnistu, mutta yhtäkkiä Maahanmuuttovirasto sanoi, että on mahdollista tehdä haastattelu Beirutissa, Taher kertoo.

STT ei pysty todentamaan Taherin kertomuksen vaiheita, koska viranomaiset eivät voi kommentoida yksittäisiä tapauksia.

Tänä kesänä Taherin perheessä kävi toinenkin onnenpotku, kun alaikäinen pikkuveli oli hakenut perheenyhdistämistä.

– Myös minun isäni ja äitini hakivat Beirutissa oleskelulupaa, ja he tulevat Suomeen ensi kuussa, Taher kertoo.

– Ensi vuonna valmistun koulusta ja voin mennä töihin kokopäiväisesti. Voin elää ihan rauhassa, kuin suomalaiset.

Fakta

- Kun haluaa perheen luokseen, on oltava oikeat kaavakkeet, hermoja ja tarpeeksi tuloja

- Perheenyhdistämistä voi hakea vasta sitten, kun on saanut turvapaikan Suomesta.

- Hakemus on 12-sivuinen ja siihen lisättävä erilaisia todistuksia esimerkiksi varallisuudesta, avioliitosta tai parisuhteesta.

- Aikaa hakemuksen tekemiseen on kolme kuukautta, kun on saanut tiedon turvapaikasta.

- 1. heinäkuuta 2016 jälkeen turvapaikan saaneen ja perheenyhdistämistä hakevan aikuisen suuntaa-antava toimeentulo pitää olla 1000 euroa per kuukausi.

- Puoliso lisää summaa 700 eurolla kuukaudessa, ensimmäinen lapsi 500 eurolla ja toinen lapsi 400 eurolla kuukaudessa.

- Loppusummassa huomioidaan asumislisä ja lapsilisä, eli jos hakijan tulot ovat 900 euroa, siihen voidaan laskea asumislisä päälle, jolloin tuloraja ylittyy.

- Vuodesta 2012 asti Suomesta turvapaikan saaneiden perheenjäsenten on täytynyt laittaa perheenyhdistäminen vireille ulkomailla olevassa Suomen edustustossa.

- Lähin lähetystö saattaa sijaita toisessa maassa, johon on usein haettava erikseen viisumi ja matkustettava fyysistä asiointia varten.

- Maahanmuuttovirasto avasi viime marraskuussa sähköisen palvelun, jonka kautta perheenyhdistämisen voi laittaa vireille.