Yle: Ilman turvapaikkaa jäänyt irakilaisperhe palaa Hämeenlinnasta Bagdadiin: "He eivät välittäneet, olemmeko kotoutuneet vai ei"

Yle: Ilman turvapaikkaa jäänyt irakilaisperhe palaa Hämeenlinnasta Bagdadiin: "He eivät välittäneet, olemmeko kotoutuneet vai ei" 15.11.2017
Edes mallikelpoinen kotoutuminen ei riitä – Iittalassa järkytyttiin perheen käännytyspäätöksestä 8.6.2016
Käännytetyn irakilaisperheen tulevaisuus sittenkin Suomessa? 8.7.2016

Helsingin Sanomat: Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

Kaksi vuotta Suomessa viettänyt perhe on kotoutunut esimerkillisesti: he käyvät töissä ja koulussa, maksavat veroa eivätkä saa yhteiskunnalta tukia. Keskiviikkona he kuitenkin lähtevät takaisin Irakiin. Mitä tapahtui?

Tapasimme perheen isän Adnan Al-Khafajin ensimmäistä kertaa Iittalassa kesäkuussa 2016. Isä, äiti Senaa ja kaksi poikaa, Ali ja Abdullah, asuivat Iittalan vastaanottokeskuksessa, joka lakkautettiin heinäkuussa 2016.

Perhe oli juuri saanut käännytyspäätöksen ja yhteisössä oli virinnyt heidän puolestaan tukiryhmä: nimiä kerättiin adressiin ja perheelle tarjottiin töitä ja asuinpaikkoja. Adnanin käännytyksestä jätettiin valitus hallinto-oikeuteen.

He asuivat jonkin aikaa Iittalassa suomalaisen ystävänsä kotona. Sitten perheen vanhemmat saivat töitä Rekrytointitoimisto Sihdin avulla ja asuntokin löytyi elokuun alusta Hämeenlinnasta.

Tulevaisuus näytti valoisammalta. Lapset kävivät koulua, aikuiset kävivät töissä ja maksoivat veronsa Suomeen. Perhe eli itsenäistä elämää eikä saanut tukia yhteiskunnalta.

– Välillä unohdin olevani turvapaikanhakija, koska elin tavallista elämää niin kuin muutkin, perheen isä kertoo.

Mutta sitten kaikki muuttui.

Hyvä kotoutuminen perusteluna?

Elokuussa 2017 perhe sai Helsingin hallinto-oikeudesta kielteisen päätöksen. Lokakuun 16:na korkein hallinto-oikeus ei antanut siitä valituslupaa.

Adnanin mukaan hänen henkeään uhattiin Irakissa, koska hän oli töissä Irakin energiaministeriössä eikä suostunut osallistumaan korruptioon projektinjohtotehtävissään. Rikollisorganisaation miehet ampuivat hänen ajamaansa autoa, joka suistui tieltä.

Sen jälkeen hänen työpöydälleen jätettiin uhkauskirje ja luoti. Silloin Adnan irtisanoutui työstään ja lähti perheineen maasta.

Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan uhka johtui työpaikasta eikä kohdistunut Adnaniin henkilökohtaisesti. Siksi hänelle ei myönnetty turvapaikkaa Suomesta.

– He eivät välittäneet, olemmeko kotoutuneet vai ei, tai olisimmeko Suomelle hyödyksi. He jopa sanoivat, että koska olet täällä vieraassa kulttuurissakin jo töissä, kotoutunut ja sinulla on ystäviä täällä, sinä voit helposti aloittaa uudestaan nollasta kotimaassasi, Adnan ihmettelee.

Tilanne on vaikea myös perheen nuorille.

– Pojat käyvät koulua ja menestyvät siellä. Vanhempi poikani puhuu sujuvaa suomea ja saa koulussa hyviä numeroita, kymppejä matematiikasta ja kemiasta. Pojat ovat järkyttyneitä ja surullisia, koska heidän pitää jättää koulunsa ja ystävänsä, isä kertoo.

Eikö veronmaksajia kaivata?

Mallikelpoisesti kotoutunut perhe pitää kohteluaan epäreiluna. Adnan kysyykin, mitä Suomen hallinto oikein haluaa turvapaikanhakijoilta?

– Haluavatko he, että turvapaikanhakijat pysyvät kotona ja nostavat sosiaalietuja? Ehkä he pitävät laiskoista ihmisistä? Hallinto ei halua, että ihmiset ovat aktiivisia suomalaisessa yhteiskunnassa ja käyvät töissä.

Adnan sanoo, ettei ole kateellinen heille, jotka saavat luvan jäädä Suomeen.

– Mutta montako vuotta he tarvitsevat, ennen kuin ovat valmiina töihin? Ehkä kolme tai neljä vuotta sosiaalituella, vuokratkin maksetaan puolesta.

– Meistä ei koidu yhteiskunnalle kustannuksia. Menimme töihin ja elimme itsenäistä elämää ilman sosiaalietuuksia. Ja meidät käännytetään! Tästä olen pettynyt ja hyvin surullinen.

Vapaaehtoinen paluu ei ole vapaaehtoista

Perheen aikuisten työnteko-oikeus päättyi, kun turvapaikkahakemuksesta annettu päätös sai lainvoiman. Heillä ei ole myöskään oikeutta sosiaaliturvaan. Perheen isä Adnan kertoo, että hän ei halua piileskellä lakia, hän haluaa olla Suomessa laillisesti.

– Vaikka olen eri mieltä oikeuden ratkaisusta, kunnioitan kuitenkin lakia. Sitä on noudatettava.

Perheellä oli kaksi vaihtoehtoa, niin sanottu vapaaehtoinen paluu tai poliisin toimeenpanema maasta poistaminen.

– Älkää kutsuko sitä vapaaehtoiseksi. Ei se ole vapaaehtoista. Lähtö päätettiin meidän puolestamme, emme me halua lähteä.

Perhe valitsi vapaaehtoisen paluun, koska he eivät halunneet lastensa joutuvan pelkäämään poliisin saapumista ovelle.

– En halua pelästyttää heitä. En halua, että he katsovat ovelle ja odottavat, koska poliisit tulevat.

Tuntematonta kohti

Viime päivät ovat kuluneet asioita hoitaessa. Kone Bagdadiin lähtee keskiviikkona ja perhe suuntaa äidin vanhempien luokse. Äiti jää huolehtimaan pojista, jotta he voivat käydä koulua.

Perheen isä Adnan sen sijaan pelkää yhä henkensä puolesta ja kertoo lähtevänsä maasta nopeasti, muutaman päivän sisällä, kohti Turkkia.

– On iso riski mennä takaisin. En tiedä minne lopulta joudumme.

Tarkoitus on saada perhe Turkkiin keväällä koulujen päätyttyä.

– Olemme hyvin surullisia, en osaa edes ilmaista kaikkea sitä surua. Tämä on meille turvallinen paikka ja nyt olemme suuntaamassa kohti tuntematonta tulevaisuutta. Katsotaan kuinka käy.

Adnan haluaa kiittää suomalaisia ystäviään ja työtovereitaan.

– Suomalaiset ovat todella avuliaita, olen ylpeä heistä kaikista ja kunnioitan suomalaisia. Haluan sanoa paljon, paljon kiitoksia kaikille suomalaisille ystävillemme Iittalassa, Parolassa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Haluaisimme asua täällä, mutta toivoa jäämisestä ei ole.