Kalevi Sorsa säätiö: NordMod2030-raportti Maahanmuutto ja työmarkkinaintegraatio Pohjolassa

Kalevi Sorsa -säätiö: Maahanmuutto ja työmarkkinaintegraatio Pohjolassa 22.8.2014
NordMod2030-raportti: Innvandring og arbeidsmarkedsintegrering i Norden

Raportissa Innvandring og arbeidsmarkedsintegrering i Norden esitellään kunkin Pohjoismaan maahanmuuttohistoria, kotoutumispolitiikkaa ja niiden tuloksia etenkin työmarkkinaintegraation näkökulmasta. Lopuksi raportissa käydään läpi keskustelua ja tutkimustuloksia maahanmuuton vaikutuksista hyvinvointivaltion kestävyyteen ja kannatukseen.

Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä on Suomessa 5 %, Tanskassa 8 %, Islannissa 9 %, Norjassa 12 % ja Ruotsissa 15 %. Poliittinen keskustelu maahanmuutosta vaihtelee myös Pohjoismaiden kesken, mutta maahanmuuton laajuus tai konkreettiset kotouttamispoliittiset haasteet eivät näyttäisi selittävän eroja.

Tanskassa ei-läntisistä maista tulevien maahanmuuttajien määrä yli kaksinkertaistui 15 vuoden aikana vuoden 1983 maahanmuuttolain jälkeen. Maahanmuuttokeskustelua on leimannut negatiivinen diskurssi epäonnistuneesta kotoutumisesta ja politiikassa on painotettu rajoituksia, maahanmuuttajan vastuuta kotoutumisestaan ja otettu käyttöön erilaisia sanktioita.

Ruotsissa on yksi eniten pakolaisia vastaanottavista maista väkilukuun nähden ja avoimimpia maita EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville. Työperäinen maahanmuutto on kasvanut, mutta suurin osa maahanmuutosta on edelleen pakolaisuuteen ja perheeseen liittyvää. Poliittisessa keskustelussa kotoutumisesta on Ruotsissa siirrytty huolenpidosta työmarkkinaperspektiiviin, mutta Tanskasta poiketen kotoutumisen vaikeuksista syytetään syrjintää, ei maahanmuuttajaa.

Norjassa maahanmuuttajien määrä kasvoi 1990–2012 melkein nelinkertaiseksi. Vuoteen 2004 asti kyse oli pääasiassa pakolaisista ja perheenyhdistämisistä, mutta sen jälkeen on nähty voimakas työperäisen maahanmuuton kasvu uusista EU-jäsenmaista, etenkin Puolasta.

Maahanmuutto Islantiin oli 2000-luvulla suurta vuoden 2008 kriisiin asti, jolloin muuttovirrat kääntyivät. Maahanmuutto on lähestulkoon poikkeuksetta työperäistä ja suurin ryhmä on puolalaiset (36 %). Korkean työllisyyden takia maahanmuutto ei ole ollut poliittinen teema, vaikka maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvoi 1990-luvun lopun 2 prosentista 9 prosenttiin vuonna 2008. Maahanmuuttajien työllisyysaste on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin kantaväestön.

Vielä 1980-luvulle Suomesta muutti useampi kuin tänne tuli, suuri osa lähti etenkin 1960- ja 70-luvuilla työn perässä Ruotsiin. Vasta 1990-luvulla alkoi Suomessa olla maahanmuuttoa edes nimeksi. Yleisin maahanmuuton syy 1990–2012 oli perheenyhdistäminen tai perustaminen (60–65 %) ja tulijat lähialueilta, entisestä Neuvostoliitosta, Virosta ja Ruotsista.

Kotoutumispolitiikassa on Pohjoismaiden välillä yhtäläisyyksiä mutta myös merkittäviä eroja. Lähes kaikissa maissa maahanmuuttajille ei ole erillisiä palveluja ja etuuksia, vaan heille kuuluu samat työmarkkina-, terveys- ym. palvelut kuin kantaväestölle. Kunnilla on maahanmuuttajien kototutumisessa keskeinen rooli. Skandinaavisissa maissa on myös kahden tai kolmen vuoden täyspäiväinen perehdytysjakso uusille tulokkaille, Suomessa on tätä vastaavat henkilökohtaiset kotoutumissuunnitelmat, mutta maiden välillä on eroja siitä keille ne on suunnattu, onko osallistuminen pakollista, minkälaista korvausta perehdytysajalta maksetaan ja liittyykö osallistumiseen kannustimia vai sanktioita.

Pohjoismaita yhdistää maahanmuuttajien kantaväestöä alhaisempi työllisyys ja haastavammat elinolot, mutta myös suuret erot eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Haaste kaikissa Pohjoismaissa on löytää tehokkaita keinoja integroida matalasti koulutettuja työntekijöitä ei-läntisistä maista ja etenkin naisia työmarkkinoille. Onnistumisesta kertoo kuitenkin se, että kaikissa maissa enemmistö aikuisista maahanmuuttajista on töissä ja maahanmuuttajien työllisyysprosentti kasvaa maassa asuttujen vuosien myötä. Jopa pohjoismaisella mittakaavalla heikosti työllistyvien naismaahanmuuttajaryhmien työllisyys on korkeampi kuin esimerkiksi naisten työllisyys Italiassa. Pohjoismaiden korkeat koulutus- ja työllisyysasteet asettavat siis maahanmuuttajien kotoutumiselle korkeat odotukset.

Maahanmuutto ei pelasta eikä tuhoa pohjoismaista mallia

Maahanmuuttoa esitetään julkisessa keskustelussa sekä haasteena että vastauksena hyvinvointivaltion taloudelliselle kestävyydelle. Maahanmuuton väitetään olevan julkiselle taloudelle yhtäältä ylimääräinen menoerä heikon työmarkkinaosallistumisen takia ja toisaalta tulonlähde kun työikäinen väestö kasvaa ja huoltosuhde paranee. Kaikkiin tämänkaltaisiin laskelmiin liittyy suurta epävarmuutta ja kuvaavat vain pientä osaa todellisuudesta. NordMod-raportin perusteella näyttäsi kuitenkin siltä, että maahanmuutto ja etenkin työperäinen maahanmuutto voi lyhyellä tähtäimellä tarkoittaa nettotuloa, mutta pidemmällä tähtäimellä maahanmuuttajatkin saavat lapsia, vanhenevat ja sairastuvat.

Maahanmuuttajiin pätee sama kuin kantaväestöön: Tuottava, terve ja sosiaalinen henkilö maksaa enemmän veroja kuin aiheuttaa menoja, kun taas työtön palvelujen suurkuluttaja tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Oleellista on siis onnistuminen kotoutumisessa ja maahanmuuttajien integroinnissa työmarkkinoille. Raportissa muistutetaan myös, että pakolaiset tai turvapaikanhakijat eivät tule Pohjolaan paikkaamaan julkista taloutta, vaan hakemaan sitä turvaa, johon heillä on kiistämätön oikeus.

Entä miten maahanmuutto vaikuttaa pohjoismaisen hyvinvointimallin kannatukseen? Hyvinvointivaltio on jossain määrin itsessään kannatustaan vahvistava: pienet taloudelliset erot tarkoittavat että suuri osa väestöstä kokee universaalit palvelut hyödyllisiksi ja ovat siksi valmiita maksamaan niistä. On kaksi mahdollista mekanismia, joiden kautta maahanmuutto voisi vaikuttaa kielteisesti hyvinvointimallin kannatukseen: (1) mikäli malli toimii huonommin suuren etnisen monimuotoisuuden tai työperäisen maahanmuuton vallitessa ja (2) mikäli kannatus solidaarisille ratkaisuille vähenee jos/kun etninen ja etenkin taloudellinen monimuotoisuus kasvaa.

Eurooppaan ja Pohjoismaihin on kohdistunut suurta maahanmuuttoa jo yli neljäkymmentä vuotta, mutta tutkimukset eivät löydä todisteita hyvinvointivaltion kannatuksen heikkenemiselle maissa, joihin on suurta tai voimakkaasti kasvavaa maahanmuuttoa. Tendenssit kielteiselle yhteydelle maahanmuuton ja hyvinvointivaltion välillä eivät ole tilastollisesti merkittäviä tai häviävät kun tarkastellaan muita selittäviä tekijöitä. Toisaalta jotkut paikallistason tutkimukset ovat löytäneet tiettyä yhteyttä ja joidenkin hyvinvointijärjestelmien kannatus on vankemmalla pohjalla kuin toiset.

Maahanmuutto ei raportin mukaan ole itsessään uhka pohjoismaiselle mallille, mutta suuri ja ylisukupolvinen taloudellinen eriarvoisuus epäonnistuneen kotoutumisen seurauksena voi muodostua sellaiseksi.

Pohjoismaisen mallin pääasialliset keinot sosiaalista ja taloudellista syrjäytymistä vastaan ovat koko väestön koulutus ja kollektiiviset palkkaneuvottelut, jotka takaavat kaikille työntekijöille kohtuullisen palkan. Haasteita mallille muodostavat kuitenkin maahanmuuttajien matalampi järjestäytymisaste ja riski etnisesti jakautuneista matalapalkkatyömarkkinoista. Tanska, Ruotsi ja Norja ovat raportin mukaan erityisen alttiita sosiaaliselle polkumyynnille, koska niihin on paljon työperäistä maahanmuuttoa mutta työsopimukset eivät Suomen ja Islannin tapaan ole yleissitovia.


NordMod2030 on Pohjoismaiden työväenliikkeen yhteinen tutkimusprojekti, jossa pohditaan pohjoismaisen mallin nykyisyyttä ja tulevaisuutta vuoteen 2030. Päämääränä on luoda tutkimustietoa pohjoismaisen mallin vahvistamisen ja uudistamisen pohjaksi. Lisätietoja: www.nordmod2030.org