torstai 14. elokuuta 2014

Kouvolan Sanomat: Uskonsota on vakava uhka

Kouvolan Sanomat, mielipide: Juho Eerola: Uskonsota on vakava uhka 14.8.2014

Pääkirjoituksessa 13.8 otti Markku Espo esille vakavan ja tärkeän ongelman. Eurooppaan muuttaneiden muslimien radikalisoituminen on paitsi maailmanpoliittinen, myös sisäiseen turvallisuutemme vaikuttava uhka.

Jos olisin omia ennustajan taitojani korostava henkilö, mainitsisin nyt, että kirjoitin itse ensimmäiset yleisönosastokirjoitukseni tästä aiheesta jo vuonna 2006. Silloin, ja vielä pitkään sen jälkeenkin, kuitattiin nyt todeksi muuttuneet näkemykseni lähinnä rasismina ja ennakkoluuloisuutena.

Olen Espon kanssa samaa mieltä siitä, että tarvitaan tiedustelua ja valvontaa. Sotaa ja terroria harjoittavien organisaatioiden edustajien toiminta Suomessa on estettävä.

Sen sijaan muiden Espon esittämien ratkaisujen suhteen olen skeptinen.

Mitä on hänen peräänkuuluttamansa muslimien rauhantahtoisen enemmistön suvaitseminen ja tukeminen? Minun käsitykseni mukaan se on käytännössä juuri sitä, mikä estää Espon toisen vaateen, eli muslimien paremman kotouttamisen ja maahanmuuttajien täällä syntyneiden jälkeläisten sitouttamisen suomalaisen yhteiskunnan arvoihin.

Niin kauan kuin syydämme rahaa kaikenkarvaiseen monikulttuurisuuden ylläpitämiseen ja maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin edistämiseen, joudumme ihmettelemään tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kantaväestöä korkeampaa rikollisuuden astetta, työttömyyslukuja ja syrjäytymistä.

Ne maahanmuuttajaryhmät, joiden kotoutumista ei tueta omaa kulttuuria yhteiskunnan varoin ylläpitäen, sulautuvat työelämään ja yhteiskuntaan ikään kuin huomaamatta.

Yhtälö pätee kaikkialla Euroopassa. Myös niissä maissa, joissa maahanmuutosta on meitä huomattavasti pidempiä kokemuksia.

Suomesta maailman uskonsotiin lähtevien henkilöiden oleskeluluvat ja kansalaisuudet on peruutettava. On käsittämätöntä, että olemme ottaneet sotapakolaisia maista, joihin sieltä paenneiden henkilöiden täällä syntyneet lapset nyt lähtevät sotimaan.

Myös rahoituskuvioiden suhteen on oltava tarkkana. Näennäisen rauhallisesti Suomessa asuva toimeentulotuen nauttija tai pitseriayrittäjä saattaa omalla toiminnallaan rahoittaa myös uskonsotia ja terroria.

Juho Eerola, kansanedustaja (ps.), Kotka