tiistai 5. elokuuta 2014

Etelä-Suomen Sanomat: Rasistin on vaikea sopeutua

Etelä-Suomen Sanomat, kolumni: Rasistin on vaikea sopeutua 5.8.2014

Kun keskustellaan maahanmuutosta, keskustellaan usein siitä, että Suomeen tulijoiden täytyisi mahdollisimman nopeasti sopeutua uuteen kulttuuriin ja ympäristöön. Kun keskustellaan kriittisesti maahanmuutosta, keskustellaan turhan usein ihonväristä. Kritiikin ja vihapuheen raja muuttuu häilyväksi.

Pääargumenttina tällaisessa keskustelussa on se, että maahanmuuttajat ”eivät edes halua sopeutua” tai että ”heidän kulttuurinsa ei vain sovi Suomeen”.

Suurempi sopeutumisongelma tuntuu olevan rasistilla. Monikulttuurisuus tämän päivän maailmassa ei ole pelkästään rikkaus, se on myös fakta.

ESS uutisoi 21.7. maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Jutussa todettiin, että esimerkiksi Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien rikollisuusaste raiskaus- ja pahoinpitelyrikoksissa on viisin-kuusinkertainen kantaväestöön nähden. Samassa tekstissä mainittiin myös, että kaikissa maahanmuuttajaryhmissä suurin osa ihmisistä ei tee rikoksia, vaan vähemmistö nostaa koko ryhmän rikosastetta.

Vähemmistön toiminta myös aiheuttaa rasistin mielessä sellaista pelkoa, joka leimaa kerralla koko kulttuurin ja nostattaa turhaa vihapuhetta. Ennakkoluulo ei ole hyvä lähtökohta mihinkään.

Eräässä seuraamassani blogissa kirjoittaja on naimisissa ghanalaisen miehen kanssa. Mies käy töissä, ja pariskunnalla on yhteinen koti ja lapsi. He ovat kuin mikä tahansa perhe, paitsi että mies on Afrikasta. Sen vuoksi bloggaaja saa jatkuvasti vastailla epäilyihin miehen iästä, rehellisyydestä ja työpaikasta.

Tuntemattomat ihmiset ovat varmoja, että mies on valehdellut ikänsä ja nainut suomalaisnaisen vain oleskeluluvan vuoksi.

Rasisti ei osaa sopeutua siihen, että niin moni maahanmuuttaja sopeutuu. Meillä on maahanmuuttajataustaisia poliitikkoja, tv-persoonia, urheilijoita, musiikintekijöitä ja vuoden tamperelaiseksi valittu Somaliasta muuttanut kaupan kassa.

Miten voi olla mahdollista, että valtamerestä pääsee yli kahdeksassa tunnissa, mutta ihonväristä ei lainkaan?

ESS:n uutisessa sekä tutkija Martti Lehti että Suomeen Gambiasta muuttanut Ebrima Houma olivat sitä mieltä, että tärkeintä maahanmuuttajalle on päästä nopeasti työhön, jossa ei tarvita kielitaitoa. Oppiminen alkaa parhaiten konkretian kautta.

Maahanmuuttokriittisiltä foorumeilta on luettavissa mielipiteitä siitä, kuinka muista kulttuureista tulevat haluavat Suomesta vain ilmaisen ylläpidon eivätkä ota tarjottujakaan töitä vastaan. Asiaan löytyy myös toinen näkökulma.

Työskentelin viime kesänä eräässä siivousfirmassa esimiehen lomasijaisena. Olin päässyt hommaan ilman kokemusta - siivoamaan oppii siivoamalla. Työ oli raskasta, kiireistä ja huonopalkkaista. Moni lopetti parin viikon jälkeen.

Heinäkuussa siivoamassamme hotellissa oli todellinen pula työntekijöistä, joten pyysin esimiestäni palkkaamaan uutta porukkaa. Ylempää tuli tyly vastaus: ”Ne hakijat on kaikki ulkomaalaisia. Ei niitä voi palkata, eihän ne edes puhu suomea.”

Sopeudu siinä sitten.

Kaisa Uusitalo