tiistai 22. toukokuuta 2018

Yle: Paperittomilla on edelleen oikeus vain kiireelliseen hoitoon – Lääkäri: "Radikalisoitumiseen olisi vähemmän syytä, jos yhteiskunta osoittaisi lähimmäisenrakkautta"

Yle: Paperittomilla on edelleen oikeus vain kiireelliseen hoitoon – Lääkäri: "Radikalisoitumiseen olisi vähemmän syytä, jos yhteiskunta osoittaisi lähimmäisenrakkautta" 22.5.2018

Suomessa elää 2 000–4 000 paperitonta. Määrän arvioidaan tänä vuonna kaksinkertaistuvan.

Kun sauvolainen terveyskeskuslääkäri Jaakko Kivisaari oli siirtymässä neljä vuotta sitten eläkkeelle, hän päätti käyttää ammattitaitoaan huono-osaisten auttamiseen.

Kivisaari lähti mukaan Global Clinicin toimintaan Turussa. Järjestö tarjoaa paperittomille ilmaisia terveydenhuoltopalveluja.

– Ajattelin, että paperittomat ovat sellaisia ihmisiä, joille yhteiskunta on muuten kovin tyly. Yritetään edes jotain inhimillisyyttä heille tarjota, Kivisaari selittää.

Turun lisäksi Global Clinicillä on toimintaa Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Joensuussa ja Lahdessa. Työntekijät ovat vapaaehtoisia, ilman palkkaa toimivia terveydenhuollon ammattilaisia.

Osa kaupungeista on päättänyt toisin

Suuri osa paperittomista on turvapaikanhakijoita, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomeen, mutta ovat kuitenkin jääneet maahan.

Paperittomia ovat myös opiskelijat, työntekijät tai matkailijat, jotka ovat jääneet Suomeen oleskeluoikeuden päätyttyä. Yksi merkittävä ryhmä on myös itäisen Euroopan romanit.
...