Kaleva: Ankkurilapsia on autettava motiiveista riippumatta

Riitta Korkeakivi vaatii Kalevan kolumnissaan Suomea auttamaan maahan saapuvia alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Korkeakivi myöntää monen tulijan olevan ns. ankkurilapsi, jonka avulla yritetään saada muulle perheelle oleskeluluvat Suomeen perheenyhdistämisen kautta. Suuri osa saapuneista lapsipakolaisista on oikeasti jo täysi-ikäisiä, koska alaikäisillä on paremmat oikeudet perheenyhdistämisiin. Siitä huolimatta Korkeakiven mukaan kaikkia tulee auttaa, vaikka se maksaakin paljon.

Kaleva:
Ankkurilapsia on autettava motiiveista riippumatta
22.2.2009

Suomi on turvallinen maa, vaikkei mikään pakolaisen paratiisi. Taloustaantuma lisää kritiikkiä maahanmuuttajia kohtaan niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Uudessa ulkomaalaislaissa tunteita ovat kuohuttaneet turvapaikanhakijat ja oleskeluluvan kriteerit.

Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä on pieni verrattuna muihin pohjoismaihin. Ruotsiin tuli viime vuonna 25 000 turvapaikan hakijaa ja Suomeen reilut 4 000.

Pakolaisten määrät ovat kuitenkin kasvussa ja meidänkin on kannettava siitä vastuumme. Tänä vuonna Suomeen odotetaan noin kuuttatuhatta turvapaikanhakijaa. Uudessa ulkomaalaislaissa vain pysyvän oleskeluluvan saaneilla on oikeus saada Suomeen myös perheensä. Tilapäisellä oleskeluluvalla voi saada työluvan, muttei edelleenkään perhettä luokseen.

Inhimillisesti ajatellen lapsilla on oltava oikeus saada luokseen vanhempansa ja vanhemmilla lapsensa ja toisensa. On ikävää, että lain kohtaa käytetty myös härskisti väärin. Alaikäisiä lapsia on lähetetty Suomeen siinä toivossa, että aikuiset pääsevät perässä.

Pahimmillaan ankkurilasten lähettäminen on johtanut ihmiskauppaan. Vuosia Suomessa yksin odottanut lapsi on lopulta saanut luokseen väärät vanhemmat ja menettänyt uuden mahdollisuuden hakea omia vanhempiaan.

Katastrofi on lievä ilmaus, kun ajattelee alaikäistä, joka lähetetään yksin pitkälle matkalle, outoon ympäristöön, vierasta kieltä puhuvien ihmisten ja täysin tuntemattomaan kulttuuriin. Mieleen tulee kuva ensimmäisistä somalipakolaisista saapumassa pohjoiseen Suomeen keskelle pimeää ja kylmää talvea.

Yksin Suomeen saapuva lapsi tarvitsee turvaa ja huolenpitoa vuosikausia, olivatpa motiivit mitä tahansa. Harvoin lapset itse edes tietävät tehtäväänsä. Ankkurilasta ei voi jättää yksin. Alaikäiset turvapaikkaa hakevat lapset sijoitetaan kuntien perhepäiväkoteihin ja ryhmäkoteihin, joita tarvitaan kaiken aikaa lisää.

Viime vuonna Suomeen tuli 647 alaikäistä lasta, kun heitä vielä edellisenä vuonna oli alle sata ja sitä edellisenä vuonna muutamia kymmeniä. Kokemuksesta tiedetään, että ihmiset liikkuvat enemmän, kun maailmalla on lama.

Yksin matkustavien lasten joukossa on jo nyt paljon "16-17-vuotiaita", jotka ovat todellisuudessa paljon vanhempia. Aidosti apua tarvitsevien seulominen systeemin hyväksikäyttäjistä syö voimavaroja.

Suomi on vauras maa, jolla on paljon osaamista. Avun tarpeessa olevia pitäisi pystyä auttamaan, vaikka se maksaa paljon. Monet Suomeen tulevat haluavat opiskella ja tehdä työtä. Heidän lapsensa juurtuvat voimakkaammin Suomeen ja paluu kotimaahan saattaa jäädä haaveeksi. Lopulta heistä tulee osa suomalaista yhteiskuntaa.

Kotouttaminen kielen opetuksineen syö kuntien resursseja puhumattakaan turvapaikkahakemusten käsittelystä. Hallituksen lupaama miljoona turvapaikkapuhutteluihin on pisara meressä, kun tarve on moninkertainen. Huutava pula on muun muassa harvinaisten kielten tulkeista, vaikka sitä kautta voitaisiin työllistää myös maahanmuuttajia.

Heikompaa on autettava, mutta lainsäädäntö ei saa yllyttää hyväksikäyttöön. Vasta käytäntö näyttää, onnistutaanko uudella ulkomaalaislailla tulppaamaan lasten ihmiskauppaa.

Ranska, Tanska ja Ruotsikin ovat kiristämässä ulkomaalaispolitiikkaansa. Ei kenenkään maalla seilaavat pakolaiset kiinnostavat laman kourissa painivaa Eurooppaa yhä vähemmän. Tavoite yhdenmukaistaa unionin turvapaikkakriteerejään uhkaa karata yhä kauemmaksi. Suunnitteilla oleva EU:n turvapaikkavirasto on haasteellisen ellei epätoivoisen tehtävän edessä.