lauantai 28. helmikuuta 2009

Kaleva: Maahanmuutto-kriittinen Homma kokosi rivejään

Kaleva:
Maahanmuutto-kriittinen Homma kokosi rivejään
29.2.2009


Joukko Suomen maahanmuuttajapolitiikan ja monikulttuurisuuskehityksen kyseenalaistajia kokoontui lauantaina yhteen eri puolilla Suomea.

Oulussa, Jyväskylässä, Turussa, Tampereella ja Valkeakoskella järjestettiin tapaamisia, joissa Homman eli maahanmuuttokriittisen, puolueisiin sitoutumattoman kansanliikkeen kannattajat vaihtoivat ajatuksiaan. Liike sanoo kritisoivansa voimakkaimmin humanitaarista ja hallitsematonta maahanmuuttoa.

"Se on aiheuttanut suuria ongelmia eri puolilla Eurooppaa: sosiaalisia ongelmia, ghettoutumista, suurta maahanmuuttajaryhmien sisäistä työttömyyttä ja suurta rikollisuusastetta kantaväestöön verrattuna. Nämä ongelmat tulevat olemaan arkipäivää myös Suomessa", Oulun tilaisuuden masinoinut Olli Immonen kommentoi.

Kaupunginvaltuustossa istuva Immonen aikoo jatkossa nostaa maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä kysymyksiä esiin myös paikallisella tasolla.

"Muut Euroopan maat ovat alkaneet tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa ja ne ovat sulkemassa rajojaan, mutta Suomessa ollaan nurinkurisesti uuden ulkomaalaislain myötä avaamassa niitä lisää. Laki tarkoittaa käytännössä sitä, että työ- ja oleskelulupa annetaan jokaiselle kolmannesta maasta saapuvalle, joka vain viitsii tänne asti raahautua. Ei tarvitse olla enää pakolainen. Riittää, että lähtöolot kotimaassa ovat kurjat tai muuten vain epäselvät", Immonen harmittelee. Tilaisuuksiin osallistui kuhunkin noin kymmenen ihmistä, Tampereella osanottajia oli parikymmentä. Yksi Oulun Jumpru Pubissa oluttuopin äärellä pidettyyn tilaisuuteen saapuneista oli Jukka Turunen.

"Maahanmuuttopolitiikkamme on kestämättömällä pohjalla. Tänne tulee ihmisiä, joilla ei ole mitään juridista, Geneven sopimusten mukaista syytä tulla. Meidän pitäisi pistää välittömästi rajat kiinni turvapaikkaturisteilta, kuten Norja, Ruotsi ja Tanska ovat tehneet", Turunen katsoo. Homma on valtakunnallisesti yhdistetty pitkälti perussuomalaisiin, joihin Immonenkin kuuluu, mutta hänen mukaansa kannattajajoukoissa on myös muiden puolueiden edustajia ja sitoutumattomia.

Kansanliikkeen tunnetuimpia hahmoja on Jussi Halla-aho, jonka maahanmuuttoaiheiset blogikirjoitukset ovat syyteharkinnassa. Häntä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho puolestaan on tehnyt tutkintapyynnön Ylen uutislähetyksestä, jonka jutussa häntä kutsuttiin rotutohtoriksi. Asiaa tutkitaan törkeänä kunnianloukkauksena.