sunnuntai 15. helmikuuta 2009

YLE: NÄKÖKULMA: Valttikortti vai hanttikortti

Ylen politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola kirjoittaa perussuomalaisten oppositiopolitiikan suosion perustuvan lähinnä muiden puolueiden kompurointiin. Ainolan mukaan Jussi Halla-ahon johtama ryhmittymä on nurkkaamassa perussuomalaisia.

YLE:
NÄKÖKULMA: Valttikortti vai hanttikortti
15.2.2009


Jutta Urpilainen kysyi kunnallisvaalien alla Timo Soinilta, mitä perussuomalaiset ovat saaneet aikaan. Hyvä kysymys. Muistan toimittajaurani ajalta yhden saavutuksen. Veroministerinä Pekka Vennamo lakkautti pelikorttien leimaveron.

Soinin oppositiopolitiikan purevuus ei perustu suuriin saavutuksiin vaan populismiin ja poliittiseen huulenheittoon. Kun SDP ja keskusta rämpivät tahoillaan, Soini putsaa pelipöytää. Silti ei Soininkaan tilanne ole aivan pulmaton.

Mepin urasta haaveilevan helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon keskustelupalstallaan viikko sitten julkaisema viesti kannattajilleen (”hommalaisille”) kertoo olennaisen. Halla-ahon viesti on ydinosaltaan tässä:

”Jos olen ehdolla, tarvitsen joka ainoan ajatuksiani kannattavan suomalaisen äänen, koska a) vain tällä tavoin voidaan vahvistaa Homman ja hommalaisten asemaa Persujen sisällä, ja b) kaikilla vaalituloksilla on yleistä merkitystä (kuten kunnallisvaaleista näimme). Teidän täytyy ymmärtää, että Persuissa käydään ankaraa pohdintaa siitä, olemmeko minä ja muut hommalaiset puolueelle voimavara vai rasite. Jos hommalaiset, jostakin älyvapaasta syystä ("menee mies hukkaan Brysselissä"), jättävät äänestämättä hommalaisia ehdokkaita, puolue toteaa, että Hommalla ei ole kannatusta, eikä hommalaisia suvaitsemalla kannata ottaa medialta paskaa niskaan.”

Toisin sanoen puoluetta nurkkaa ryhmittymä, johon vanhat jäsenet suhtautuvat epäluuloisesti eikä Soini osaa päättää, mitä tehdä. Halla-ahoa on usutettu haastamaan Soini varmistaakseen, että ei tulisi heitetyksi ulos puolueesta.

Piilisikö tässä jännitteessä siemen uudelle hajaannukselle ja helpotus muille puolueille?