perjantai 20. helmikuuta 2009

MTV3: Puolueet pitävät maahanmuuttolinjauksiaan riittävän selvinä

MTV3: Puolueet pitävät maahanmuuttolinjauksiaan riittävän selvinä 20.2.2009
Ilta-Sanomat: Kaksi kolmasosaa ei halua Suomeen lisää ulkomaalaisia


Kuntavaalien jälkeen kiivastunut keskustelu maahanmuutosta pitää aihetta esillä poliitikkojen neuvottelupöydissä. Puolueet kuitenkin kiistävät, että lähiaikoina voimistunut kädenvääntö lisäisi puolueiden sisällä paineita linjausten selkiyttämiseen.

- Viimeaikainen maahanmuuttokeskustelu ei ole vaikuttanut keskustan poliittisiin linjauksiin, sanoo keskustan maahanmuuttopoliittisen työryhmän puheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen.

Demarien osalta samaa vakuuttaa SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka tähdentää, että puolue rukkasi maahanmuuttopolitiikkaansa jo ennen kuntavaaleja.

Puhakka kuitenkin myöntää, että julkisuudessa vellova keskustelu on osaltaan lisännyt selkeiden linjavetojen tarvetta. Vasemmistoliitto perusti äskettäin työryhmän, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisuja maahanmuuton ongelmiin.

RKP:n puoluesihteerin Ulla Achrenin mukaan RKP ei kaipaa uusia linjauksia, sillä puolueen maahanmuutto- ja kotouttamispoliittinen ohjelma valmistui viime vuonna.

- Se on tänään yhtä ajankohtainen kuin viime keväänä, Achre'n sanoo.

Muut suurimmat puolueet eivät vastanneet maahanmuuttolinjauksia koskevaan kyselyyn.

Julkinen keskustelu saa pyyhkeitä

Julkisuudessa käyty maahanmuuttokeskustelu saa puolueiden edustajilta kovia moitteita selkeyden puutteesta. Arvostelijoiden mukaan kannanotot luisuvat usein sivuraiteille, mikä kärjistää ja vääristää todellista tilannetta. Tiedotusvälineet saavat osansa poliitikkojen kritiikistä.

- Jos keskustelun sävyistä syntyy joka kerta otsikoita ja ylitulkintoja, on julkisen keskustelun käyminen mahdotonta, huomauttaa SDP:n Korhonen.

Vasemmistopuolueissa, keskustassa ja RKP:ssa maahanmuuton kipupisteiksi nousevat riittämätön kotouttamispolitiikka ja kielikoulutuksen puute. Myös maahanmuuttajien korkea työttömyys ja työnantajien ennakkoluulot puhuttavat.

Ongelmista puhuminen ei poliitikkojen mielestä vaadi erityistaitoja tai akrobatiaa.

- Maahanmuutostakin on puhuttava faktapohjalta sortumatta ennakkoluulojen pönkittämiseen, tietämättömyyden hyväksikäyttöön ja uhkakuvien luomiseen, summaa RKP:n Ulla Achre'n.

Valtaosa pitää ulkomaalaisten määrää sopivana

Suomalaisista kaksi kolmasosaa katsoo, että ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on meillä nyt sopivasti. Noin 40 prosenttia on sitä mieltä, että ulkomaalaisia pitäisi jatkossa ottaa vastaan nykyistä vähemmän.

Selvimmin ulkomaalaisten tuloa jarruttaisivat perussuomalaiset. Heistä tätä mieltä on reilusti yli puolet, käy ilmi Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Joka viides arvioi, että ulkomailta olisi yritettävä saada tänne nykyistä enemmän työntekijöitä. Vankimmin tätä mieltä ovat kokoomuksen kannattajat.

Joka kymmenes olisi valmis siihen, että Suomi ottaisi vastaan nykyistä enemmän turvapaikanhakijoita ja pakolaisia.

Vajaa viidennes avaisi ovia nykyistä enemmän sekä turvapaikanhakijoille ja pakolaisille että ulkomaalaisille työntekijöille. Tässä joukossa on erityisesti RKP:n, vihreiden ja kristillisdemokraattien kannattajia, yliopistokoulutuksen saaneita ja suurituloisia.

Kysely tehtiin helmikuun ensimmäisellä viikolla. Vastaajia oli noin tuhat. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.