torstai 16. joulukuuta 2010

Vantaan Lauri: Avoin vai suljettu

Vantaan Lauri, pääkirjoitus: Avoin vai suljettu 16.12.2010

Terrorismille ei pidä antaa periksi. Terrori-iskujen tekijät voittajat, jos länsimaat vetäytyvät kuoreensa ja sulkevat rajansa. Jos rasismi lisääntyy ja muslimeja aletaan kohdella karsaasti, terroristit saavat kaipaamaansa sytykettä vihan ideologialleen. Jos Afganistan jätetään yksin talibanin armoille ja pakolaiset leireilleen, terroristit riemuitsevat.

Tukholman itsemurhaisku, joka ei onneksi kunnolla onnistunut, toi terrorismin Pohjolaan. Tämä ei ole suuri yllätys, sillä Afganistanin sodassa mukana olevat Pohjoismaat ovat osa pienten ääriliikkeiden vihaamaa länttä. Silti Ruotsi ja Suomi eivät ole terroristien pääkohde, eikä hysteriaan ole aihetta. Isku kuitenkin osoitti, että maailma on pieni sekä hyvässä että pahassa. Mitä tahansa voi sattua missä vain. Yleensä maailman avartumisen seuraukset ovat kuitenkin hyvät. Vai kuinka moni oikeasti haluaisi elää maailmassa, jossa kansat olisi suljettu omien rajojensa sisäpuolelle, matkailu olisi kielletty, tavaroiden tuonti ja vienti olematonta ja ulkomailta tulevia ajatuksia ja sanoja rajoittaisivat sensuuriviranomaiset? Siis moniko haluaisi elää Pohjois-Koreassa?

Netissä kiihkeät maahanmuutto-, islam- ja uskontokriitikot ottavat kaiken irti, kun jotain tällaista tapahtuu. Suomi olisi heidän mielestään parempi paikka, kun täällä olisi mahdollisimman vähän muunvärisiä. Islamin uskon harjoittaminen pitäisi lailla kieltää ja joidenkin mielestä samaan pahuuden romukoppaan joutaisivat kaikki uskonnot. Joidenkin mielestä maailma olisi suoranainen onnela, jos täällä asuisi pelkästään valkoihoisia, suomenkielisiä ja tieteellisen maailmankatsomuksen omaavia uskonnon vastustajia.

Onneksi enemmistö suomalaisista ei ajattele näin, vaan ymmärtää, että yksittäisten ihmisten ja militanttien ääriliikkeiden teoista ei voi syyttää kokonaisia kansanryhmiä tai heidän uskontoaan. Näin ajatellessaan he vastustavat terrorismia.

Koulujen uskonnonopetus yhteiskunnan järjestämänä on nykymaailmassa entistä tärkeämpää. Sitä tarvitaan ymmärryksen lisäämiseksi ja ennakkoluulojen vähentämiseksi sekä sen opettamiseksi mikä on oikein ja mikä väärin. Uskontotunnilla voi oppia senkin, etteivät terrori-iskujen tekijät edusta minkään uskonnon ihanteita.

Pauli Juusela
päätoimittaja