keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Aamulehti: Vanhasta ja Kataista netissä uhkaillut kiistää rikokset

Aamulehti/STT: Vanhasta ja Kataista netissä uhkaillut kiistää rikokset 15.12.2010

Kahden ministerin uhkailusta syytetty mies kiistää syyllistyneensä rikoksiin.

Internetin keskustelupalstoilla julkaistiin keväällä kirjoituksia, joissa uhattiin valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok) ja silloista pääministeriä Matti Vanhasta (kesk). Tekstissä puhuttiin myös eduskunnan räjäyttämisestä.

Syytetyn puolustuksen mukaan kirjoitus oli pienelle ryhmälle tarkoitettu ja pakinatyylinen. Puolustus katsoo, ettei kenellekään ollut syytä pelätä.

Keski-ikäistä miestä syytetään laittomasta uhkauksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen. Jutun käsittely alkoi aamulla Helsingin käräjäoikeudessa.

Epäilty luonnehtii kyseistä keskustelupalstaa isojen poikien hiekkalaatikoksi, jossa suurin osa jutustelusta on roskaa. Hän sanoo katselleensa eduskunnan kyselytuntia aamulla, polttaneensa päreensä ja kirjoittaneensa tekstin. Miehen mukaan kyseessä ei todellakaan ollut oikea uhkaus.

- Purin itseäni ja pahaa oloani kirjallisesti. Olen verbaalinen lahjakkuus. Välillä tulee vähän lennokasta juttua.

Vanhanen ja Katainen eivät ole paikalla eivätkä vaadi miehelle rangaistusta.

_________________________________________________

MTV3: Nettiuhkailujutun puolustus: "Vain saunapuhinaa"

Ministerien uhkailusta syytetyn miehen puolustuksen mukaan netti on niin laaja, että yksittäinen siellä julkaistu kirjoitus ei tule yleisesti tietoon. - Tässä tapauksessa kyse on pienestä uutisryhmästä. Kuin jutustelusta saunan lauteilla kaveriporukassa, asianajaja Heikki Lampela sanoi.

Syyttäjä Simo Kolehmainen näkee asian toisin. - Asiassa on kyse kansanvaltaisen, demokraattisen yhteiskuntamme perusteisiin ulottuvasta teosta, johon on puututtava kovalla kädellä

Kolehmainen syyttää miestä laittomasta uhkauksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen. Kyse on yhdestä, 15. toukokuuta 2010 fbk-keskustelupalstalle lähetetystä lyhyehköstä tekstistä.

Tekstissä todettiin, että Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen voisi ampua. "Voisin vaikka ampua ittekin tai vien C4:sta lehtereille", tekstissä todettiin. C4 on voimakas sotilasräjähde. Mies oli suivaantunut rahan syytämisestä ulkomaille. Samaan aikaan esillä oli Kreikan tukipaketti.

Vanhanen ja Katainen eivät olleet paikalla eivätkä he vaadi miehelle rangaistusta.

Syyttäjä kolehmainen vaatii syytetylle ehdollista vankeusrangaistusta.

"Päreet paloivat"

Puolustuksen mukaan teksti ei aiheuttanut varteenotettavaa vaaraa, eikä pakina ei saanut ihmisiä liikkeelle. Puolustuksen mukaan keskusteluryhmään pääsy vaatii salasanan, mutta syyttäjä Kolehmainen kertoi päässeensä sinne ilman sanasalaa.

- Keskustelukerho on suurelta osin roskaa. Kirjoittelen sinne itse joka toinen päivä, syytetty kertoi. Fbk on lyhenne sanoista Finet Binaries Keskustelu. Vastaavia uutisryhmiä on maailmassa kymmeniätuhansia.

- Joka toinen päivä jotain siellä puhisen. Tämä on väärinkäsitys, mies totesi. Hän kirjoittaa ryhmässä omalla nimellään.

- Katsoin eduskunnan kyselytuntia televisiosta ja sitten paloi päreet. Kirjoitin kirjoituksen. Ei ole muuta tarkoitusta. Purin pahaa oloani kirjallisesti.

Mies oli viinapäissään.

- Olen jonkinlainen verbaalinen lahjakkuus. Välillä tulee vähän lennokasta juttua. Ei taatun varmasti kukaan ota tosissaan, naureskelee vaan. Se on tarkoituskin. Ei tullut mieleenkään, että se tulisi ministerien tai eduskunnan tietoon. Tarkoitus ei ole ollut uhata. Se on pieni sisäpiirin juttu.

"Ihmetivoli"

Todistajana kuultiin keskustelukerhoon kuuluvaa miestä, joka kertoi syytetyn olevan hyvä kirjoittaja.

- Herrajestas, ei me mikään Al-Qaida olla. Tollanen menee ihan läppänä läpi. Kysytkö tosissasi, että me oltaisiin jotain tollaista toteutettu. Tästä jutusta on tullut ihmetivoli, todistaja kertoi. Todistaja arvioi, että fbk:ssa on kymmenkunta aktiivista kirjoittajaa ja parisataa muuta kävijää.

Lampela kertoi, että syytetyn äidinkielen numero oli kymmenen ja opettajilta tuli kiitoksia, ei syytteitä.


Mitä rikoslaissa sanotaan?

Laiton uhkaus

Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Julkinen kehottaminen rikokseen

Joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, tai muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta, on tuomittava julkisesta kehottamisesta rikokseen sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

_____________________________________________

Verkkouutiset/STT: "Olen verbaalinen lahjakkuus, ja välillä tulee vähän lennokasta juttua"

Kahden ministerin ja eduskunnan työntekijöiden uhkailusta syytetty mies selittää nettikirjoitustaan tulistumisella.

Hän laati toukokuussa keskustelupalstalle tekstin, jossa uhattiin ampua valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.). "Väijyyn vain ja nirri pois", kirjoituksessa todettiin. Eduskunta uhattiin räjäyttää.

- Aloin katsoa kyselytuntia, paloi päreet ja kirjoitin. Kyse ei ollut uhkauksesta, vaan purin itseäni ja pahaa oloani kirjallisesti. Olen verbaalinen lahjakkuus, ja välillä tulee vähän lennokasta juttua, sanoi mies Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona.

Esitutkinnassa hän oli kertonut, että erityisesti häntä harmitti Kreikalle myönnetty tukipaketti.

Teksti julkaistiin Finet Binaries Keskustelut (FBK) -foorumilla, jonne pääsy ei ole ihan yksinkertaista. Syyttäjä kertoi päässeensä palstalle ilman salasanoja. STT:n toimittajalta se ei onnistunut suoraan Helsingin käräjäoikeuden eikä toimituksen verkossa.

Puolustus kiisti syytteet laittomasta uhkauksesta ja julkisesta kehottamisesta rikokseen. Syytetty kertoi yllättyneensä, että viesti kantautui ulos pienen kaveriporukan foorumilta ja asianomistajien tietoon.

- Se on isojen poikien hiekkalaatikko, jossa suurin osa jutustelusta on roskaa. Joka toinen päivä kirjoitan sinne jotain hölmöä.

"Pidettiin läppänä"

Vanhanen tai Katainen eivät olleet läsnä oikeudessa tai vaatineet epäillylle rangaistusta.

Epäillyn asianajaja Heikki Lampela kyseenalaisti sen, että asianomistajilla olisi ollut perusteltua syytä pelätä.

Puolustuksen todistajana kuultu palstalainen kertoi, että epäillyn tyyli tunnettiin ja hänen kirjoitustaan pidettiin läppänä. Hän tyrmäsi ajatuksen, että joku olisi kirjoituksen kannustamana lähtenyt tekemään rikosta.

- Ei me mikään al-Qaida olla, todistaja sanoi.

Kirjoitus tuli poliisin tietoon ilmeisesti nimettömästä ilmiannosta.

Kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen vaatii 46-vuotiaalle kirjoittajalle ehdollista vankeusrangaistusta. Syytteen laatinut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoo, että poliitikon uhkaaminen on hyvin vakava rikos, koska se kohdistuu demokraattisen yhteiskunnan perusteisiin.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa jutussa tammikuun alussa.